Professori Markku Kuisma: Toisin kuin väittävät, yritykset ovat tiukassa yhteydessä politiikkaan
Professori Markku Kuisma aloittaa Seuran vakituisena kolumnistina. Onko luvassa kuivaa historialuentoa vai virkeää aivotuuletusta?
Professori Markku Kuisman mielestä ”rakenteellisten jäykkyyksien” purkajat ovat usein päinvastoin luoneet uusia hallintohimmeleitä.
Oletko sinä milloinkaan nähnyt oikein viisasta miestä?” arvuuttelivat Rummukaisen veljekset toisiaan Aapelin Siunatussa hulluudessa.
Pojille riitti viisaaksi mieheksi paikallinen kansakoulunopettaja. Arvattavasti ajatus professoritason viisaudesta olisi ollut Analle ja Vilippukselle käsittämätöntä nouhauta.
Siksi Elmerikin – se hulluna pidetty – olisi yllättynyt Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisman, 64, esittämästä historianfilosofisesta päätelmästä.
”Kaikki on enemmän tai vähemmän sattumaa ja sähläystä.”
Kuisman vakaumus on kypsynyt hänen tutkittuaan suurteollisuutta ja liikepankkeja, kirjoitettuaan valtaeliitistä, rosvoparoneista ja idänkaupasta. Kuisma kirjoittaa kansantajuisesti ja pitää päämääränään, että hänen julkaisujaan voi lukea ilman akateemista jargonia, kuin dekkaria.
Kolikon puolet
Kuismalle on ollut historian kautta selvää jo ennen pääministeri Juha Sipilän terrafame- ja chempolisgateja, ettei politiikkaa ja taloutta voi erottaa toisistaan.
”Yritykset aina sanovat, ettei meillä ole mitään tekemistä politiikan kanssa. Ymmärrän sen, mutta niiden toimintaedellytykset ovat aina poliittisen päätöksenteon seurauksia. Jos niiden toimintaan ei puututa, sekin on poliittinen päätös. Modernissa maailmassa yritystoimintaa on aina säädelty, ja se on aina poliittista. Ne ovat saman kolikon kaksi puolta, erottamattomasti toisiinsa yhteydessä.”
Niin, ja valtionyhtiöt, nehän erityisesti politiikkaa ovatkin.
Aivan väärin, sanoo Kuisma, joka kirjoitti aiheesta syksyllä ilmestyneen kirjan Valtion yhtiöt (Siltala).
”Eivät ne ole syntyneet minään virkatyönä, vaan siellä on aina ollut kunnianhimoisia yrittäjätyyppejä. Todellisuus riitelee sen kuvan kanssa, että ne ovat laiskoja jättiläisiä, joissa virkamiehet istuvat ja siirtelevät papereita.”
Kuisma näkee historioitsijan tehtävänsä toimia menneiden tapahtumien selventäjänä, tulkkina ja muistuttajana nykyihmiselle. Ja jos tulkkaus synnyttää ajatusyhteyksiä tähän päivään, sen parempi.
Byrokratialle, organisaatiohimmeleille ja ahneudelle Kuisma on osannut ilkkua ennen kuin nykyisiä sote-linjauksia aavisteltiinkaan. Kaiken yhtiöittämistä, esimerkiksi alueellisten ja niin sanottujen luonnollisten monopolien privatisointia hän ei ymmärrä.
”Sehän on kuin antaisi setelikoneen yksityiseen käyttöön. Puoltajat sanovat, että sieltä saa irrotettua pääomaa, ja valvonnalla hoidetaan, ettei ylihintaa oteta. Tällä tempulla he perustelevat valvovan byrokratian luomista. Julkista monopoliakin tarvitsee valvoa – se nyt menee vanhasta muistista – mutta kun täytyisi monimutkaisia finanssiveijareita eri puolilta maailmaa ryhtyä valvomaan, se on kuin kapallista kirppuja yrittäisi pitää kädessään.”
Milloin juhlitaan?
Kirjailija Jörn Donner arvelee viimeisimmässä kirjassaan (SuomiFinland, Otava), että ajatus itsenäisyyden 100-vuotisjuhlinta 6.12. on peräisin ”joltakulta hallituksen edustajalta, sillä kenenkään ammattihistorioitsijan voi tuskin olettaa valinneen juuri tätä päivämäärää”.
Ammattihistorioitsija Kuisman kanta aiheeseen selviää sivua kääntämällä.
Lue Markku Kuisman ensimmäinen kolumni Seurasta 3/2017