Puhe loppuu Yle Puheella – Kanavasta tulee alusta taltioinneille, uusinnoille ja podcasteille

Yleisradio myllää radiokanavansa: Yle Puheesta poistetaan musiikki – ja suorat puhelähetykset.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Puhtaana puheradiona aloittanut Yle Puhe sai lähetyksiinsä ensin urheilua, sitten myös musiikkia. Nyt sisältö muuttuu pääosin taltioinneiksi.

Yleisradio myllää radiokanavansa: Yle Puheesta poistetaan musiikki – ja suorat puhelähetykset.
Teksti:
Petri Korhonen

Musiikittomana, Suomen ensimmäisenä puheradiokanavana vuonna 2006 aloittanut Yle Puhe oli pitkään yleisön suosiossa nimenomaan siksi, ettei sieltä raikunut poppi.

Mutta ohjelmatoiminta kehittyy. Vuoden 2012 kanavauudistuksessa Puhe sai oman ”möykkäosionsa”, kun urheiluselostuksia siirrettiin sinne. Vuodesta 2018 alkaen kanavalla on kuultu myös musiikkia.

Nyt Yle kertoo uudistavansa audiokanaviaan, ja Puhe kokee taas vuodenvaihteessa kovia.

Urheilutapahtumia lukuunottamatta kaikki suorat puheohjelmat siirtyvät muualle tai lopetetaan. Uutisia ei vastedes kanavalta kuulla.

Viimeiset lähetysvirtaohjelmat poistuvat kanavalta jouluviikolla, ja kanavasta tulee taltiointien, uusintojen ja podcastien alusta. Toisaalta palataan vanhaan: Musiikin soittaminenkin loppuu Puheelta.

Yle Puhe siirtää ohjelmiaan muille kanaville

Yle perustelee uudistustarpeita radionkäyttäjien kuuntelutottumusten muuttumisella.

Ihmiset eivät enää keräänny kodeissa radiovastaanottimiensa ääreen odottamaan alkavaa lähetystä, vaan haluavat kuunnella toiveohjelmiaan netin kautta milloin vain.

Radiopäällikkö Jonna Fermin mukaan vastineeksi muut Ylen kanavat saavat nyt aiempaa enemmän keskusteluohjelmia ja suoria lähetyksiä.

”Esimerkiksi Yle Puheelta tutut Politiikkaradio, Ruben Stiller ja Kirja vs. leffa kuuluvat vuodenvaihteen jälkeen Yle Radio 1:ssä”, Jonna Ferm kertoo.

Ylen mukaan ohjelmantekijöille on tarjottu uusia töitä.

Lue myös: Radio, rakas ystävä – ”Radio on koettu luonnollisena väylänä myös omille kysymyksille ja huolille”

X