Ex-konkaripoliitikko Pertti Paasio: Hallitus sorsi Turkua - rahaa sai Tampere!

Ex-ulkoministeri Pertti Paasio hieraisi silmiään hallituksen kehysriihestä luettuaan. Mihin unohtui Turku?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kelpaa enää jäätelökioskiksi! Turkulaisilla oli kunniakas raitiovaunuliikenne, jonka Tampere nyt kaappaa valtion tuella.

Ex-ulkoministeri Pertti Paasio hieraisi silmiään hallituksen kehysriihestä luettuaan. Mihin unohtui Turku?
(Päivitetty: )
Teksti:
Hannu Toivonen

”Suomen Turku jäi paitsioon, kun hallitus päätti määrärahoista.”

Näin sanoo turkulaisten entinen konkarikansanedustaja, ulkoministeri ja Sdp:n puheenjohtaja Pertti Paasio, 77, Aurajoen rannalta sinivuokkojen jo kukkiessa.

Kukinta-asioihin palattakoon myöhemmin, mutta ensin Paasio sihahtaa sanoiksi ajatuksensa Sipilän, Stubbin ja Soinin hallituksen budjettikehysriihestä.

Siinä luvataan muun muassa 84 miljoonaa euroa Helsingin ja Espoon Raide-Jokerille, 71 miljoonaa Tampereen raitiovaunulinjalle ja 40 miljoonaa Helsingin ja Turun välisen, entistä nopeamman junaratayhteyden suunnittelemiseksi.

”Myös minun huomioni kiinnitti sana ´suunnittelu´. Käytännössä se voi tarkoittaa mitä tahansa, mutta ei toimeksipanoa. Turulle annettiin jotain vain muodon vuoksi, jotta täällä oltaisiin hiljaa”, Paasio jyrähtää.

Turku – Euroopan portti

Moni muukin hieraisi silmiään. Yhtä hyvinhän voisi ajatella niinkin, että keskustajohtoinen hallitus ryhtyy parantelemaan Turun-Helsingin rataa, jotta turkulaiset pääsisivät helpommin pois kotikaupungistaan. Kuka nyt Turkuun haluaisi jäädä?

Paasio jos kuka tietää, että moni haluaa.

”Turku on paitsi Suomen ensimmäinen pääkaupunki myös portti Tukholmaan ja Eurooppaan. Vallan hyvin hallitus voisikin kiinnittää huomiota vaikkapa laivojen väylämaksuihin Turusta kauniin saariston yli Itämeren muihin keskuksiin”, hän muistuttaa.

Välillä Paasio ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Oikeistohallitus lupasi myös käynnistää junaratahankkeen Itä-Suomessa Imatran ja Luumäen välille sekä käynnistää valtateiden parannustyöt Oulun ja Kemin ynnä Mikkelin ja Juvan välille.

”Vaan Turkuun ei mitään.”

Elämä päättyy Turkuun?

Turku sai siis vain epämääräistä suunnittelua poistumisväylälleen kohti uutta pääkaupunkia?

”Jos aivan vakavia ollaan, kyllähän tämä pieni skandaali on. Ministerit ovat pääosin muualta kuin Turusta virkamiehistä puhumattakaan, ja mahdollista on sekin, että joudutaan suoranaisen mittavirheen valtaan Turun merellistä sijaintia maantieteellisesti arvioitaessa.”

Paasio tarkoittaa sitä, että verrattuna esimerkiksi Tampereeseen Turku olisi jonkinmoinen pussinperä, johon kaikki elämä päättyy.

”Siksipä Tampereelle pääsee rautateitse paljon sujuvammin kuin Turkuun, johon junalla jyskyttäminen kestää Helsingistä kokonaista kaksi tuntia. Tampereelta rata myös jatkuu Seinäjoelle, Ouluun ja Jyväskylään, mikä vain jouduttaa mittavirheitä. Turku on jäänyt Tampereen rinnalla alakynteen, mikä on epäoikeudenmukaista.”

Syypäitä myös Turussa

Osan syistä kotikaupunkinsa kaltoin kohtelulle Paasio vierittää myös turkulaisten itsensä niskaan.

”Turun kaupunginjohto liikennevastaavasta puhumattakaan ei ole tehnyt lähimainkaan tarpeeksi Helsingissä ja hallituksen suunnalla. On ehkä unohdettu, että lobbaaminenkin on sallittua puuhaa. Minusta tuntuu, että Tampere on onnistunut meitä paremmin.”

Entäpä turkulainen media? Ilmestyyhän kaupungissa ilmestyy sellainenkin mahtilehti kuin Turun Sanomat.

”Aivan, mutta ei sielläkään ole ollut haluja vähän kolistella ja vaatia edes hiukan myötäsilitystä pääkaupungin päättäjiltä”, entinen ministeri ravistelee.

Paasio itse sanoo voivansa hyvin.

”Kaiken kertoo se, että minulla on jo kymmenen lastenlasta. Myös sinivuokot kukkivat täällä Turussa viikkoa ennen kuin Tampereella.”

X