Pyöräraivon sulosoinnut kuuluvat jo: ”Reilu vauhti ja 80 kilon elopaino voi olla tappava yhdistelmä, kun se törmää kävelevään ihmiseen”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Seuran tuottaja Liina Putkonen
© Pekka Nieminen / Otavamedia
"Olen jalankulkija ja jalankulkijan äiti, joka pelkää päivittäin, että lapsi jää pyörän alle", Seuran tuottaja Liina Putkonen kirjoittaa.

Puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pyöräraivosta ei päivääkään – kesä on täällä, jos hieman muokattua sananlaskua on uskominen. Pois tieltä! Väistä! Mitä prkelettä! Pyöräraivon sulosoinnut kuuluvat moninaisemmin kuulijansa korvaan, kuin mihin peippo tai västäräkki ikinä kykenee.

Kyllä, olen autoilija. Tämä on yleensä se ensimmäinen hyökkäys pyöräraivon puolustamiseksi. Olen autoilija pakosta, koska asun julkisen liikenteen ulottumattomissa. Mutta en ole autoilija, joka kiilaa pyöräilijät maantieltä pöpelikköön tai kääntyy vaarallisesti pyöräilijän eteen. Näitäkin on, tiedän, mutta se ei kuitenkaan ole syy käyttäytyä itse asiattomasti.

Olen nimittäin myös jalankulkija ja jalankulkijan äiti, joka pelkää päivittäin, että lapsi jää pyörän alle. Olen osannut opettaa lapselleni, ettei suojatielle ikinä ole asiaa ennen kuin auto on pysähtynyt sen eteen, ja senkään jälkeen sinne ei saa kiiruhtaa, koska luultavasti viereisen kaistan auto ei pysähdy, kuten laki vaatisi.

Toki olen maininnut, että auton pitäisi aina pysähtyä – mutta samaan hengenvetoon olen todennut, että näin se ei mene. Ei ainakaan täällä ruuhka-Suomessa. Tämän tiedän, koska olen se autoilija. Ratin takaa seuraan päivittäin sydän syrjällä liikenteessä, miten moni kaahaa surutta suojatien eteen pysähtyneen auton ohi.

Pyöräilijöistä en ole kuitenkaan osannut samalla tavalla varoittaa. Tämä johtunee siitä, että lapseni oli koulunaloittaja aikana, jolloin spandekseja ei vielä myyty Lidlin alelaarissa.

Tuolloin oman elämänsä formulapolkijoita oli vielä niin vähän, ettei niitä tarvinnut pelätä. Tavalliset pyöräilijät taas kulkivat tavallista vauhtia, ja kilauttivat kelloa hyvissä ajoin, ettei riskikohtaamisia päässyt syntymään.

Nyt liikenne vilisee kelta-mustia kiitäjiä, joiden vauhti, jalankulkijoiden seassakin, ylittää usein autojenkin nopeudet. Reilu vauhti ja vaikka 80 kilon elopaino voi olla tappava yhdistelmä, kun se törmää kävelevään ihmiseen. Mutta saapa lapsi enää varomaan. Teini ei ole yhtä ymmärtävä äidin neuvoille kuin pieni koululainen.

Mutta aikuisten pitäisi ymmärtää. Hyvät kilpapyörän omistajat: nauttikaa hienosta harrastuksesta, mutta vetäkää ennätysvauhdit maantiellä. Ja samaan syssyyn terveisiä autoilijoillekin. Pysähtykää suojatien edessä, kesäkadut ovat täynnä pieniä, villejä jäätelönsyöjiä!

X