Sodassa ei ole sankareita, mutta harvoin myöskään rauhassa – Naisten rauhantyö jää usein näkymättömäksi

Jaa artikkeli
Rauhantekijä Pekka Haavisto Eritrean matkalla Afrikassa vuonna 2010.
Rauhantekijä Pekka Haavisto Eritrean matkalla Afrikassa vuonna 2010. © Jorma Marstio / Otavamedia
Rauhansopimuksesta kertovassa uutiskuvassa on yleensä kaksi kättelevää miestä. Suuret rauhansopimukset ovat kuitenkin harvinaisia – useimmiten rauha tehdään paikallistasolla ja mukana ovat myös naiset.

Mitä tulee mieleen sanasta rauhansopimus?

Luultavasti joidenkuiden valtionpäämiesten kasvot ja kädenpuristus, joka ainakin symbolisesti päättää pitkän vihanpidon ja kärsimyksen.

Suomalaiselle voi tulla mieleen myös Martti Ahtisaari, jonka sitkeä työ tuotti rauhansopimuksen Indonedian Acehiin ja Ahtisaarelle itselleen Nobelin rauhanpalkinnon.

Rauha näyttäytyy siis suurina sopimuksina, joita solmivat suurmiehet, rauhan sankarit. Isot ja kaikenkattavat rauhansopimukset ovat kuitenkin nykyään yhä harvinaisempia.

”Vaikkapa Ahtisaaren hyvin pitkälle neuvottelema ja välittämä Acehin rauhansopimus oli ikään kuin semmoinen kokonaispaketti. Suurin osa rauhansopimuksista on kuitenkin paikallisia tai alueellisia”, sanoo professori Tarja Väyrynen.

”Nykyisissä sodissa on iso määrä toimijoita, ja yhtä lailla niin on rauhanprosesseissakin. Se tapahtuu niin eri tasoilla ja limittäin, että rauhan tekijää on sieltä vaikea osoittaa ja poimia.”

Rauha syntyi Kolumbiassa myös naisten rauhantyön ansiosta.

Rauha syntyi Kolumbiassa paikallistasolla myös naisten aktiivisen rauhantyön ansiosta. © iStock

Naiset olivat ratkaisevassa roolissa Kolumbian rauhanprosessissa

Tarja Väyrynen johtaa Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskusta (TAPRI), joka tutkii muun muassa suurelle yleisölle näkymättömiksi jääviä, paikallisia ja tavallisten kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen edistämiä rauhanprosesseja. Niiden työ voi yleensä jatkua silloinkin, kun se iso ja näkyvä rauhanprosessi murtuu tai pysähtyy kokonaan.

Kansalaisyhteiskunnan rauhantyössä ovat vahvasti mukana myös naiset, joita ei rauhanneuvottelujen uutiskuvissa välttämättä näy. Esimerkiksi TAPRI:n tutkimassa Kolumbian sisällissodan rauhanprosessissa naisjärjestöillä olivat aktiivisia siinäkin, mitä asioita varsinaiseen rauhansopimustekstiin kirjattiin.

”Kolumbian sopimus oli siitä mielenkiintoinen, että se oli niin laaja ja kattoi monta elämänaluetta. Erityisesti juuri naisjärjestöt myös levittivät tietoa siitä, mitä sopimus sisältää, mitkä ovat ihmisten oikeudet ja mikä tulee muuttumaan”, Väyrynen kertoo.

Kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen rauhantyö siis paitsi edeltää varsinaista rauhansopimuksen tekoprosessia ja ylläpitää sitä, myös huolehtii rauhan toteutuksesta sopimuksen jälkeen.

”Usein se on juuri se kriittinen vaihe, että miten hoidetaan asevoimissa olleiden ihmisten kotiuttaminen. Ihminen on saattanut mennä aseelliseen ryhmään vaikkapa 15-vuotiaana, ja hänellä on kaikki koulutus saamatta. Monesti nämä kansalaisjärjestöt ovat aivan ratkaisevassa asemassa siinä, miten heidät tuodaan taas osaksi yhteiskuntaa.”

Tampereelle tulee rauhantutkijoita eri puolilta maailmaa

TAPRI perustettiin 1969, esimerkkinään Norjaan ja Ruotsiin perustetut vastaavat tutkimuslaitokset. Laitos juhlii 50 vuotista taivaltaan marraskuun 18. päivänä Tampereella tilaisuudessa, jossa puhuu muun muassa presidentti Tarja Halonen.

Tutkimustyön lisäksi TAPRI on vajaan kymmenen vuotta saanut myös kouluttaa maistereita ja tohtoreita. Kansainvälisessä maisteriohjelmassa ja jatkokoulutuksessa on opiskelijoita ympäri maailmaa; tohtorikoulutettavia on paitsi Euroopasta myös esimerkiksi Meksikosta ja Etelä-Koreasta.

Laitoksen hankkeissa tutkitaan parhaillaan esimerkiksi Lähi-idästä tulleiden sopeutumista Suomeen ja Kanadaan.

Lue myös: Seura kävi Israelissa: Halutaanko siellä edes rauhaa? Kärsimys on sietämätön muurin molemmilla puolilla

X