Riittämättömyyden tunne on tämän ajan ilmiö: Vaadinko itse itseltäni liikaa vai vaatiiko sitä joku muu?
Tuntuuko siltä, että sinun pitäisi revetä joka paikkaan? Pitäisikö sinun olla jotain enemmän tai tehdä koko ajan enemmän? Japanilaisilla on ratkaisu tähän.
Riittämättömyyden tunne on tavallinen riesa. Se kumpuaa eri ihmisillä eri tilanteista.
Itsensätyöllistäjille tai pätkätyöläisille riittämättömyyden tunne nousee yleensä työn epävarmuudesta ja ennustamattomuudesta. Saanko töitä lukuisista yrityksistä huolimatta?
”Työelämästä on tullut hyvin itsejohtoista. Suurin osa töistä on erilaista asiantuntijatyötä, jossa työntekijän odotetaan määrittelevän itse työnsä määrän ja laadun. Kun itseä pitäisi kouluttaa ja kehittää kaiken aikaa, on vaikea arvioida, mikä on riittävästi”, psykologi ja psykoterapeutti Satu Pihlaja sanoo.
Työelämän ohessa muutkin elämänalueet ovat muuttuneet. Elämme lukemattomien vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien aikaa.
Lisäksi sosiaalinen media on tehnyt toisten elämän näkyväksi eri tavalla kuin ennen: naapurilla on kauniimpi koti, hän matkustaa kiinnostavimpiin paikkoihin ja osaa kasvattaa lapsiaan paremmin kuin minä. Muut ehtivät ja osaavat vaikka mitä. Ainakin Facebookin mukaan.
Tuntuuko, että itse ei saa mitään aikaiseksi?
Muutos arjessa lisää pelkoa
Pihlajan mukaan riittämättömyyden tunne ilmenee erityisesti muutoksen edessä. Asunnon vaihto, lapsen saaminen, vanhempien sairastuminen, työpaikan tai työtehtävien vaihto tuovat elämään uusia haasteita. Pelko ajan riittävyydestä ja omasta osaamisesta kasvaa.
Kaikki kokevat elämänsä aikana riittämättömyyden tunnetta.
”Väliaikaisena tunne on luonnollinen, mutta pitkittyneenä se haittaa keskittymiskykyä ja vie ihmisestä mehut”, Pihlaja sanoo.
Suurin riski uupua riittämättömyyden tunteeseen on ihmisillä, joille on asetettu lapsuudesta lähtien kovia tai epäselviä vaatimuksia.
Hyväksi ei ole myöskään se, että on joutunut etsimään aina muiden hyväksyntää. Tällöin voi olla vaikea asettaa rajoja itselle ja toiselle.
© iStockphoto
Osa lamaantuu, osa suorittaa enemmän – perfektionisti on lujilla
Ihmiset reagoivat riittämättömyyden tunteeseen eri tavoin. Osa lamaantuu ja luovuttaa kokonaan. Osa suorittaa yhä enemmän. Varsinkin perfektionistit ovat lujilla.
”Tapaan työssäni paljon ihmisiä, joilla uran ohella vaatimukset kohdistuvat myös omaan fysiikkaan ja kodin sisustukseen. Kun monilla on vielä lapsia ja myös vanhat vanhemmat kontollaan, yhtälö on melkoinen”, sosiaalipsykologi ja elämäntaitovalmentaja Tiina Österholm sanoo.
”Kodinkin on oltava aina kuin juuri siivottu, vain sen takia, että joku sattuu poikkeamaan, vaikka huoltomies. ”
Österholmin mukaan taustalla on usein pelko arvostelusta; ehkä en olekaan tarpeeksi pätevä työssäni tai vanhempana.
Kun työnteko tai peräti koko elämä alkaa tuntua pelkältä suorittamiselta, hälytyskellojen tulisi soida. Uupuminen voi olla näköpiirissä, jos kokee jatkuvaa väsymystä ja epämääräisiä kipuja.
Ihminen muuttuu ärtyneeksi, ja joustavuus sosiaalisissa tilanteissa vähenee.
Vähemmälläkin pärjää – kirjaa päivän saldo paperille
Kannattaa miettiä, vaadinko itse itseltäni liikaa vai vaatiiko sitä joku muu.
”Vaikka ulkoapäin ei tulisi vaatimuksia, uupunut luulee usein niin”, Pihlaja sanoo.
Leppoisammille vesille päästääkseen on päätettävä, mitkä ovat tavoitteeni ja mikä on juuri minulle riittävästi.
”Oman hyvinvoinnin vuoksi on tyydyttävä vähempään, 80-prosenttiseen tulokseen ideaalista tai jopa 50 prosenttiin”, Pihlaja linjaa.
”Se ei tarkoita, ettei silti voisi ja tulisi kehittää itseään”, hän muistuttaa.
Tärkeintä on keskityttyä oleelliseen. Miksi tavoitella huippukuntoa, jos sen hankkiminen vie paljon aikaa? Voi kysyä itseltään, mihin tarvitsee kovaa treeniä, jos vähempikin riittää hyvään oloon.
Niin ikään voi kysyä, mitä pahaa tapahtuu, jos koti ei ole aina tip top.
Sekin on hyvä muistaa, että Facebookiin postataan vain arjen huippukohtia. Ja joskus itselle asetettu vaatimus voi olla hyvä, mutta ajankohta huono, esimerkiksi perheen lasten ollessa pieniä tai hankalassa teini-iässä.
Jatkuva töiden haaliminen ei ole oikein myöskään kollegoita kohtaan. Kun itse paiskii aamusta iltaan töitä, työkaveri alkaa näyttää laiskurilta, vaikka hän tekisi normaalia työpäivää.
”Pyöritämme myös mielellämme päässämme asioita, jotka ovat tekemättä sen sijaan, että muistelisimme, mitä saimme päivän aikana tehdyksi”, Pihlaja sanoo.
Hän suositteleekin kokeilemaan päivän saldon kirjaamista paperille. Kun näkee tehdyt asiat ja päättää olla niihin tyytyväinen, tunnetila saattaa hyvinkin muuttua toiseksi kuin tekemättömiä töitä kertaillessa.
© iStockphoto
Kilpailuyhteiskuntaa yhdistävä tunne – puhu kollegoiden kanssa
Riittämättömyyden tunnetta on ollut aina, mutta nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa se on noussut erityisesti esiin. Monilla on se tunne. Puhutaan aikamme ilmiöstä.
”Tässä mielessä ei ole reilua kuitata riittämättömyyden tunne vain yksilön kyvyttömyydeksi organisoida töitään oikein tai delegoida niitä muille”, Österholm pohtii.
Voi nimittäin olla, että työpaikalla todellakin vaaditaan yksilöä tekemään sellaista, mihin tosiasiassa tarvitaan yhteistyötä. Normi normaalista on voinut nousta turhan korkeaksi. Työntekijöille saattaa olla myös epäselvää, mitä itse asiassa vaaditaan.
Österholm kannustaa puhumaan asiasta työyhteisössä.
”Jos kollegat kokevat samoin, asialle on mahdollista tehdä yhdessä jotain. Näin on tapahtunutkin joillakin työpaikoilla.”
Myös Pihlaja innostaa keräämään rohkeutta.
”Tarvitsisimme jämäkkyyskoulutusta siihen, miten sanotaan ystävällisesti, mutta lujasti, että en ota lisää työtehtäviä.”
Löydä wabi-sabi – hyväksy vajavaisuus
Mitä paremmin oppii elämään epävarmuuden kanssa, sen pienemmäksi riittämättömyyden tunne kutistuu. Useimmiten asiat kuitenkin järjestyvät.
Tärkeintä on säilyttää elämänilo. Ja senhän saa tapettua parhaiten vertailemalla jatkuvasti itseä toisiin.
”Parempi olisi päästää irti ja hyväksyä oma vajavaisuutensa. Silloin hyväksyy toistenkin vajavaisuuden. Kaikki me kuitenkin olemme vähemmän täydellisiä itsejämme”, Österholm sanoo.
Hän puhuu japanilaisesta wabi-sabi-estetiikasta, jossa jo lähtökohtana on tehdä taidetta, joka ei ole täydellistä. Wabi-sabissa on aina jonkinlainen särö.
”Säröistä taideteosta ei voi olla kuin yksi maailmassa. Kuten meitä – ei niin täydellisiä – ihmisiäkään. Ja juuri siksi kukin meistä on ainutlaatuinen”.
Lähteenä käytetty myös P. Purokuru ja A. Paakkari: Riittämättömyys kirjassa Prekarisaatio ja affekti. 2015 (toim. E. Jokinen ja J. Venäläinen).
Juttu on julkaistu Kotilääkärissä 5/18.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti
Mervi 54: ”Yritin näyttää, että olen hyvä”
”Olen tuntenut koko ikäni itseni enemmän tai vähemmän riittämättömäksi. Nuorena yritin miellyttää kavereita, enkä tiennyt, mitä halusin. Toisaalta se kuuluu nuoruuteen eikä moni kavereistakaan tiennyt, mihin suuntautua.
Avioituessani ja kahden lapseni synnyttyä minulla oli selkeä käsitys, millaista elämää haluan elää. Tai ehkä näin jälkikäteen ajatellen: millaisena halusin muiden elämäni näkevän.
Halusin kokata trendikkäitä ruokia ja sisustaa kodin sellaiseksi, jollaisen kuvittelin näyttävän hyvältä vieraista.
Jos ystävät ja sukulaiset eivät kehuneet vuolaasti keitoksiani tai ostoksiani, koin epäonnistuneeni. En osannut ajatella, että ehkä kollegani eivät olleet vain tottuneet syömään yrttilasagnea, vaan lihapullia.
Pärjäsin kuitenkin jotenkuten riittämättömyyden tunteeni kanssa, kunnes minut irtisanottiin yt-neuvotteluissa. Sain melko nopeasti pätkä- ja projektitöitä, joita olen tehnyt jo kymmenen vuoden ajan.
Riittämättömyyden tunne kasvoi vuoren korkuiseksi. Mielistelin työkavereita ja tein töitä kellon ympäri, kun yritin näyttää, että olen hyvä. Samalla tunsin ikäviä tunteita, kuten kateutta ja kateuden vuoksi häpeää. Olin inhottavassa tunnekierteessä.
Lopulta väsyin ja hakeuduin terapiaan.
Olen oppinut vääränlaisen tekemisen mallin lapsuudestani, kun jouduin isäni painostuksesta peittelemään äitini jonkinasteista alkoholiongelmaa.
Viime vuosina olen opetellut laittamaan rajoja itselleni ja sietämään työelämän epävarmuutta. En ota myöskään vastuuta projektin onnistumisesta kuin omalta osaltani. Ennen varmistelin muidenkin tekemisiä. Päävastuun kantakoon pomo, siitä hän palkkansa saa.
Minua ovat auttaneet myös rutiinit. Menen aamulla samoihin aikoihin töihin ja lähden neljän viiden aikaan pois. En lue sähköposteja illalla enkä varsinkaan ennen nukkumaanmenoa. Pyrin pitämään viikonloput vapaina. Jos se ei onnistu, ainakin pidän vapaata jommankumman päivän.”