Rikkaat entistä rikkaampia: Ökyrikas miljardööri ei koronasta köyhdy

Vaikka korona riehuu yhä ja kaataa yrityksiä, moni maailman miljardööri on pandemiakevään jäljiltä aiempaakin vauraampi. Miten ihmeessä näin kävi?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Amazon-verkkokaupalle koronan tuoma nettiostamisen buumi oli onnenpotku. Yhtiön omistaja Jeff Bezos on sadan miljardin omaisuudellaan maailman rikkain ihminen. Kuva: Lehtikuva

Vaikka korona riehuu yhä ja kaataa yrityksiä, moni maailman miljardööri on pandemiakevään jäljiltä aiempaakin vauraampi. Miten ihmeessä näin kävi?
Teksti: Antero Eerola

Vielä koronakevään keskellä moni miljardööri eli hetken aikaa synkkiä aikoja.

Esimerkiksi maailman viidenneksi rikkain ihminen, amerikkalainen suursijoittaja Warren Buffett kertoi toukokuun alussa pelottavia uutisia.

Hänen sijoitusyhtiönsä Berkshire Hathawayn pörssiomaisuudesta oli maaliskuussa alkaneen koronakriisin aikana haihtunut ilmaan lähes 46 miljardia euroa.

Summalla maksaisi kaikki Suomen valtion menot vuoden alusta lokakuun puoliväliin. Toki yhtiöllä oli varaa siihen, koska sillä oli kassassaan alkuvuonna osakkeiden lisäksi arviolta 120 miljardia euroa.

Silti 90-vuotias sijoittajaveteraani, monta lamakautta nähnyt Buffett päätti odottaa rauhassa.

Berkshire myi alehintaan pois lentoyhtiöiden osakkeensa (joista Buffett omien sanojensa mukaan ei koskaan ollut erityisemmin pitänyt), mutta muuten yhtiön sijoitustoiminta jatkui lähes ennallaan.

Ja nyt kesäkuun lopussa Buffettilla oli taas syytä soittaa harrastamaansa ukulele-kitaraa iloisemmin. Pörssikurssit ovat vastoin odotuksia olleet monilla markkinoilla pienessä nousussa, ja hänen yhtiöönsä on alkanut taas valua rahaa osakekaupoista.

Myös Buffettin henkilökohtainenkin varallisuus, joka jossain vaiheessa näytti sulaneen viime vuodesta toistakymmentä miljardia, on toipumassa. Nykyiselläkin 62 miljardilla eurolla hän pärjännee mukavasti.

90-vuotiasta Warren Buffettia moitittiin maaliskuussa hitaaksi, koska hän ei realisoinut osakkeitaan äkkirysäyksellä.

90-vuotiasta Warren Buffettia moitittiin maaliskuussa hitaaksi, koska hän ei realisoinut osakkeitaan äkkirysäyksellä. Kuva: LEHTIKUVA / AFP Johannes Eisele

Miljardööri tienaa tällä

Maailman isorikkaat ovatkin toipuneet mainiosti alkukevään talousnotkahduksesta.

Osa on jopa äveriäämpiä kuin pandemian alkaessa, varsinkin jos he ovat toimialoilla, joille kriisi on tuonut ennakoimatonta kysyntää. Tiedot ilmenevät talouslehti Forbesin miljardöörimittarista.

Maailman rikkaimmalle ihmiselle, verkkoliikejätti Amazonin pääomistajalle Jeff Bezosille korona on avannut uuden kultakaivoksen, kun ihmiset ovat vaihtaneet kaupassa käymisen nettiostoksiin.

Bezosin varallisuus on ampaissut huhtikuun lukemista jo 30 miljardia euroa.

Lähes yhtä hyvin tienasi Facebookin pomo Mark Zuckerberg, jonka taskussa on nyt toistakymmentä miljardia euroa enemmän kuin vuoden alussa. Sosiaalisen median käyttö lisääntyi, kun ihmiset eivät päässeet tapaamaan toisiaan.

Yksi koronakriisin isoimmista voittajista on etätyöohjelmistoihin uskonut Microsoft-yhtiö.

Pääomistaja Bill Gatesin oma varallisuus on silti paisunut suhteellisen maltillisesti, “vain” kuutisen miljardia euroa.

Öljyn hinnanlasku köyhdytti Suomen kansalaista, energiaporho Gennadi Timtšenkoa keväällä 1,4 miljardilla eurolla.

Öljyn hinnanlasku köyhdytti Suomen kansalaista, energiaporho Gennadi Timtšenkoa keväällä 1,4 miljardilla eurolla. Kuva: LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Luksuksesta lohtua?

Mukavasti on mennyt myös nettikauppaan satsanneen luksusbrändi Louis Vuittonin omistajalla, ranskalaisella Bernard Arnaultilla perheineen. Omaisuus on humahtanut talven 70 miljardista jo 93 miljardiin euroon.

Myös Zara-vaateketjun espanjalaisen omistajan Amancio Ortegan varallisuus kasvoi 5,5 miljardia. Kuluttajat ovat ilmeisesti hemmotelleet itseään karanteenissakin muotivaatteilla.

Perinteisten kivijalkakauppojen omistajilla on kurjempaa.

Amerikkalaisten mahtavimman markettiketjun Walmartin omistajasisarusten Rob, Alice ja Jim Waltonin yhteenlaskettu rahapotti on juuttunut vajaaseen 152 miljardiin euroon. Romahdusta ei toki heillekään ole tullut.

Idässä ikävämpää

Poikkeuksiakin on. Venäjällä oligarkkien varat ovat huvenneet, koska monen vauraus on kiinni raaka-ainemarkkinoilla. Etenkin raakaöljyn ja maakaasun halpeneminen pienentää tienestejä nopeasti.

Tosin isoimmat kertatappiot eivät itänaapurissa koidu pörssikaupasta.

Maan rikkaimman ihmisen, Vladimir Potaninin 22 miljardin euron omaisuuteen voi tulla pian pieni lovi. Hänen yhtiönsä Norilsk Nickel saastutti kesän alussa dieselvuodollaan suuren Ambarnajajoen Siperiassa, ja venäläismedian mukaan Potanin joutuu itsekin osallistumaan miljardeja nielevään siivousurakkaan.

Lue myös: Raharikkaat koristelevat maapallon tuhansilla satelliiteilla – Ruuhka avaruudessa ei hälvene, kun kaluston määrä jatkaa kasvuaan

X