Ringo Starr on kenties kaikkien aikojen onnekkain muusikko – ja nyt hän esiintyy Helsingissä: ”Rauhaa ja rakkautta”

Näin joviaalista rumpalista tuli ritari Ringo.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vuonna 2011 Ringo Starr antoi kätensä prahalaiselle lasitaiteilijalle Jan Huňátille.

Näin joviaalista rumpalista tuli ritari Ringo.
Teksti: Juha Salonen

Elokuussa 1962 Ringo Starr istahti kotikaupunkinsa Liverpoolin kovimman korttelibändin rumpaliksi.

Vain muutamaa kuukautta myöhemmin Ringo ratsasti vuosisadan suurimpiin lukeutuvan viihdeilmiön aallonharjalla, kun beatlemania pyyhki yli Britannian.

Lähes samaan hengenvetoon laulu- ja soitinyhtye The Beatles hurmasi koko maailman.

Hurjimmaksi kiihko yltyi Yhdysvalloissa, jonne liverpoolilaiskvartetti saapui ensi kertaa helmikuussa 1964. Kukaan ei osannut edes uneksia, minkälaisen hässäkän The Beatles Atlantin takana saisi aikaan.

Kaikille kävi tutuksi myös yhtyeen isonenäinen ja surusilmäinen rumpali, maailman kesken Ringo vaan.

Ringo Starr & His All Starr Band esiintyi Sydneyssä helmikuussa 2013.

Ringo Starr & His All Starr Band esiintyi Sydneyssä helmikuussa 2013. © Eva Rinaldi / Wikimedia Commons

Ja vaikka noista ajoista on kulunut jo hyvinkin 50 vuotta, Ringo on edelleen yksi maailman tunnetuimmista lyömäsoitintaiteilijoista.

Ja 13. kesäkuuta 2018 Ringo Starr esintyy Helsingin jäähallissa His All Starr -bändeineen.

Rumpalista ritariksi

Ringon tavaramerkiksi nousi pian ”svengaava soittotyyli”. Rumpali tuskin pysyi penkissä yhtyeen lennokkaimpien esitysten aikana.


Video: The Beatles – Long Tall Sally (Ringo Starr). Lähde: Ocsor6 / YouTube.

Pitkän ja monipolvisen uran henkilökohtainen huipennus nähtiin maaliskuussa 2018.

Tuolloin prinssi William löi 77-vuotiaan Ringo Starrin ritariksi ansioista musiikin hyväksi.

Video: Prinssi William lyö Ringo Starrin ritariksi: Lähde: ITV News / YouTube.

Helsinkiin saapuu siis Sir Richard Starkey, joka ei vielä tuoreen aatelisarvonsa jälkimainingeissa osannut päättää, voiko aatelisarvon yhteydessä käyttää taitelijanimeä Ringo.

Jotenkin voisi kuvitella, että pienen hetken päästä voi.

Musiikkibisneksen kruunaamaton hannuhanhi

Usein elämä on kiinni päätöksistä, joiden merkitys saattaa selvitä vasta etäisyyden päästä.

Mitä olisi tapahtunut, jos Ringo olisi vastannut kielteisesti George Harrisonin ehdotukseen ryhtyä The Beatles -yhtyeen rumpaliksi?

Luultavimmin hän olisi jäänyt musiikkihistorian sivuille pienenä alaviitteenä edesmenneen Rory Storm and The Hurricanes -yhtyeen rummunlyöjänä.

Ringon bändiin puhunut kitaristi Harrison olisi puolestaan selviytynyt ilman mustaa silmää, jonka hän sai erään fanin suututtua edellisen rumpalin Pete Bestin potkuista.

Jos Ringo on musiikkibisneksen kruunaamaton hannuhanhi, on rannalle jääneen Bestin kohtalo synkän käänteinen.

Best masentui syvästi ja oli pitkään tuuliajolla jouduttuaan luopumaan rumpupalikoistaan juuri menestyksen iskiessä täydellä voimalla.

Mutkaton jokamies piti jalat maassa

Ringon valintaan vaikutti ennen kaikkea hänen huumorintajuinen, rento ja mutkaton persoonansa. Se soveltui Beatlesien kemiaan paremmin kuin umpimielinen ja tuittu Best.

Ringo otti heti paikkansa yhtyeen täysivaltaisena jäsenenä. Hän osoitti, että parhaimmillaan tuo nelipäinen hirviö – kuten Mick Jagger yhtyettä kuvaili – oli enemmän kuin osiensa summa.

Teräväpäinen John Lennon, toivevävy Paul McCartney ja ailahteleva Harrison saivat rinnalleen mutkattoman jokamiehen, jonka jalat pysyivät maassa hurjimmassakin julkisuusmyllyssä.

Eräs brittiläinen toimittaja kiteytti Ringon olemuksen kahteen adjektiiviin: ”Ruma mutta söpö”.

Taiteilijanimensä Ringo sai mieltymyksestään sormuksiin.

Uteluihin lukuisista sormuksistaan hän vastasi: ”Ei niitä kaikkia nenäänkään voi työntää.”

Sanaristikoita studion nurkassa

Jotakin Ringon arkisesta charmista kertoo, että hän lähti yhtyeen mietiskelyretkelle Intiaan mukanaan jättimäinen varasto brittiläistä säilykemuonaa.

Siitä huolimatta Ringo vetäytyi beatle-poikien retriitistä ensimmäisenä. Virallinen syy oli, että hänen vatsansa ei kestänyt intialaisittain maustettuja ruokia.

Kenties maanläheinen Ringo ei oikein löytänyt paikkaansa mietiskelyringeistä.

Ringon rakastettavuus korostui valkokankaalla.

Elokuva A Hard Day’s Night (1964) sai alun perin nimensä Ringon lausahduksesta, mutta myös hänen roolisuorituksensa filmissä keräsi kehuja konstailemattomalla lakonisuudellaan.

Video: Komediaa Ringo Starrin tapaan. Lähde: TarantinoRodriguez / YouTube.

Ringo oli orkesterin ilmapuntari, joka pysytteli kaukana isoegoisten yhtyetovereiden kiistoista.

Musiikillisten erimielisyyksien iskiessä Ringo täytteli sanaristikkoja studion nurkassa. Mutta kun käsky kävi, hän asteli pää pystyssä rumpusettinsä taakse ja säesti kaverinsa vuorenvarmasti kotiin.

Studiossa Ringo oli ennen muuta ammattimies.

Yhtyeen levyttäessä miljoonahittiä Hey Jude, hän tarinan mukaan aloitti levytyssession miestenhuoneen puolella. Pestyään kätensä Ringo ehätti juuri parahiksi pulpettiin ennen osuutensa alkamista.

Video: Hey Jude. Lähde: The Beatles / YouTube.

Jotakin yhtyeen muiden jäsenten Ringolle osoittamasta kiintymyksestä kertoo välikohtaus yhtyeen niin sanotun Valkoisen albumin äänityksistä.

Tuolloin yleensä niin pitkäpinnaisen Ringon hermo petti, ja hän marssi studiosta ovet paukkuen viettämään lomaa Välimerelle.

Kun hän palasi takaisin studiolle, oli rumpusetti koristeltu valtavilla kukkalaitteilla.

Lennon: ”Ei paras Beatlesien rumpali”

Ringon lahjakkuus oli myötäsyntyistä.

Toisin kuin esimerkiksi tunnontarkasti soittotaitojaan alati hionut Harrison, Ringo ei siviilioloissa juuri harjoitellut oman instrumenttinsa tekniikkaa.

Ja vaikka teräväkielinen yhtyekaveri Lennon letkauttikin, että Ringo ei ollut edes Beatlesien paras rumpali, olivat Ringon muusikontaidot kiistattomat.

Esimerkiksi rumpuosuudet kappaleissa Tomorrow Never Knows ja A Day In The Life ovat uraauurtavia suorituksia länsimaisen rockmusiikin kaanonissa.

Video: A Day In The Life. Lähde: The Beatles / YouTube.

Omaksi suosikikseen Ringo on nimennyt John Lennonin pääosin tekemän Rain-kappaleen vuodelta 1966.

Video: Rain. Lähde: The Beatles / YouTube.

Isä jätti kolmivuotiaan pikku-Richien

Ringo syntyi kesällä 1940 sota-ajan Liverpooliin. Hän on kotoisin satamakaupungin pahamaineisimpiin kuuluvasta Dinglen kaupunginosasta.

Suhteellisen ankea lapsuus ei ennustanut tulevaa. Isä jätti perheen pikku-Richien ollessa vasta kolmivuotias. Lapsena Richie vietti sairaalassa pitkiä jaksoja tuberkuloosin vuoksi, joten opinnot ja koulu jäivät vähiin.

Hän osasi kyllä lukea, mutta kirjoittamien oli jo työläämpää.

Kun Ringo sitten palasi sairaalareissulta opinahjoonsa, ei hänen sanojensa mukaan enää kukaan muistanut häntä.

Tuo kaikki muuttuisi, sillä pikkupotilas oli sairaalassa tutustunut ensi kertaa lyömäsoitinten saloihin.

Lahjakkuutta ja viinaa

Beatlesien hajottua Ringolle ennustettiin pikaista poistumista parrasvaloista, mutta toisin kävi.

Hänen onnistui tehdä muutama kelvollinen soololevy entisten bändikavereiden suosiollisella avustuksella. Ja singletkin napsahtivat muutaman kerran listaykköseksi.

Video: Ringo Starr, You’re Sixteen. Lähde: numberonesongs777 / YouTube.

Ringo pystyikin ehkä parhaiten ohittamaan Beatlesien hajoamisen synnyttäneet sisäiset kaunat. Lennonin ja Harrisonin kuolemat ovat korostaneet jäljelle jääneen aseveli-beatlen McCartneyn merkitystä.

Edesmenneelle ystävälleen Harrisonille Ringo on omistanut erään sydämeenkäyvimmistä kappaleistaan.

Video: Ringo Starr, Never Without You. Lähde: Piggylou / YouTube.

Henkilökohtaisia ongelmia on silti riittänyt: 1970-luvun puolivälistä lähtien alkoholi- ja päihdeongelmat sekoittivat Ringon rytmin aika ajoin pahasti.

Vaikka hän 1980-luvun alussa purjehti toistamiseen avioliiton satamaan, ei elämä entisen ”Bond-tyttö” Barbara Bachin kanssa ollut aina auvoista. Alkoholin ryydittämä alamäki sen kuin jyrkkeni.

Vasta vuosikymmenen lopuilla pariskunta ymmärsi hakeutua vieroitushoitoon Arizonaan.

Ringo ja The All Starr Band Helsingissä

Kuiville päästyään Ringo ideoi The All Starr Band -konseptin, jossa hänen kanssaan ovat musisoinet lukuisat huippukaartin muusikot E-Street Bandin Clarence Clemmonsista Eaglesien Joe Walshiin.

Helsingissä lavalla nähdään jälleen maailmanluokan taustaryhmä: muun muassa Toton Steve Lukhater, Edgar Winterin ja The Bandin kanssa musisoinut Todd Rundgren sekä Journeyn ja Santanan laulaja-kosketinsoittaja Gregg Rolie.

Rumpujen takana häärii Gregg Bissonette, jolla on kokemusta muu muassa Electric Light Orchestran ja Steve Vain rytmiryhmästä.

Yleishumaania elämänasennetta kuvastavat osuvasti Ringon tviittaukset, jotka useimmiten päättyvät Peace and Love -toivotukseen:

X