Sankarivainajia tuodaan edelleen Suomeen: ”Edessä on ehkä vielä kymmenen vuoden työ”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Suomalaisten sankarivainajien arkkuja muistotilaisuudessa Pietari-Paavalin kirkossa Viipurissa. © Ariela Säkkinen
Sotien aikana kaatuneiden sotilaiden jäänteitä on etsitty ja kuljetettu Suomeen tunnistettaviksi ja haudattaviksi vuodesta 1993.

”Joskus joku kysyy, onko tämä enää tarpeen. Että miksi nähdä kaikki tämä vaiva sodassa kaatuneiden sotilaiden jäännösten Suomeen tuomiseksi”, kertoo Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen puheenjohtaja Pertti Suominen.

Hän on juuri palannut Viipurista sankarivainajien hakumatkalta, jonka Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ja joukko vapaaehtoisia tekevät joka syksy. Kesän etsinnöissä löytyneet kootaan Viipuriin ensin arkutettaviksi ja sitten kirkkoon muistotilaisuuteen, minkä jälkeen heidät tuodaan Suomeen Meilahden luolastoon myöhempää tunnistusta varten.

Tänä vuonna löydettiin 39 vainajan jäänteet, jotka kuljetettiin kotimaahan 28 valkoisessa arkussa.

Pertti Suomisen sukulaisia ei ole kadonneiden eikä haettujen joukossa. Siitä huolimatta hän liikuttuu joka kerta, kun muistotilaisuudessa kannetaan arkkuja Narvan marssin tahdissa.

”Kyllä minä tälläkin kertaa itkin”, hän sanoo.

Edessä on vielä ehkä kymmenen vuoden työ

Kaikkiaan sodissa vuosina 1939–1945 katosi tai jäi kaatuneina kentälle 10000 suomalaissotilasta. Suomen ja Venäjän vuonna 1992 solmiman valtiosopimuksen ansiosta heitä on voitu sen jälkeen etsiä ja tuoda rajan tälle puolen. Tähän mennessä on tuotu arviolta 1300 sotilaan jäänteet. Heistä on pystytty luotettavasti tunnistamaan 370.

Tunnistamisessa hyödynnetään paitsi omaisten antamaa tietoa myös vainajien mahdollisesti säästyneitä tuntolevyjä ja henkilökohtaisia esineitä. Yksikin sotilas oli ottanut rintamalle mukaan pienen lapsensa tutin.

”Edessä on ehkä vielä on noin kymmenen vuoden työ. Sen jälkeen todennäköiset löytöpaikat on käyty läpi ja ajan hammas on purrut jäänteisiin niin, että tunnistaminen käy mahdottomaksi. Jo nyt jäänteet ovat joskus liian haperoita siihen.”

Lopullinen tunnistaminen useimmiten tehdään äidin kautta periytyvän mitokondriaalisen DNA:n perusteella. Sitä varten kerätään naispuolisten omaisten DNA:ta, jota verrataan vainajan DNA:han. Ne, jotka pystytään luotettavasti tunnistamaan, toimitetaan omaisille haudattavaksi. Kaikkia ei pystytä. Heidän jäänteensä haudataan Kaatuneiden muistopäivänä Lappeenrannan sankarihautausmaalle.

39 sankarivainajan jäänteet laitettiin 28:aan arkkuun. © Jorma Ignatius

Suomalainen kantaa vastuun muista – myös kaatuneista

Suomi oli sotien aikana ainoa maa, joka evakuoi kaatuneet kotiin. Nyt myöhemmin muutkin, kuten Saksa, Yhdysvallat ja Venäjä etsivät omiaan.

Kun talvisota alkoi, ei ollut Pertti Suomisen mukaan selkeää yhteistä käsitystä, mitä tehdä vainajille. Ensimmäinen ajatus oli haudata heidät joukkohautaan kaatumispaikan läheisyyteen. Sitten syttyi toinen ajatus.

”Rintamalla sotiville sotilaille oli henkisesti tärkeää tietää, että jos kaadun, pääsen kuitenkin kotiin. Mutta oli se tärkeää omaisillekin”, Suominen kuvaa.

Suomi oli tuolloin vielä maatalousyhteiskunta, jossa yhteisöllisyys oli vahvaa ja perheellä suuri merkitys.

”Suomalaisuuteen kuuluu edelleen sellainen piirre, että halutaan kantaa vastuuta muista. Niistäkin, jotka ovat kaatuneet kentällä.”

Katso tästä linkistä video kotiinpalaavien sotavainajien muistotilaisuudesta, joka pidettiin Viipurissa 16. lokakuuta 2018. Video on julkaistu Suomen Sotaveteraaniliiton Youtube-kanavalla.

X