Seura Keniassa: naisten sukuelinten silpomisen vastainen taistelu alkaa hiljalleen tuottaa tulosta

Kolme tyttöä istuu muovituoleilla varjossa koulurakennuksen takana. He vaihtavat hiljaa swahilinkielisiä sanoja. Tänään on suuri päivä, johon on selvästi valmistauduttu. Yhdellä on punaiseksi lakatut kynnet, toisella liehuva, pilkullinen mekko. Reunimmainen on käärinyt päänsä ympärille tyylikkään mustan huivin.

Jacinta, 17, Catherine, 15, ja Marygoretti, 17, ovat olleet paikallisessa turvakodissa viiden päivän leirillä, jossa he ovat oppineet erilaisia elämäntaitoja. Samalla heitä on valistettu ympärileikkauksen haitoista: fistuloista, keloideista ja kamalista kuukautiskivuista.

”Itkin, koska se oli kamalaa kuultavaa”, Marigoretti sanoo.

Tyttöjä jännittää. He osallistuvat pian aikuistumisjuhlaan, joka on Länsi-Pokotin seudulla vuoden suurin tapahtuma. Juhla muistuttaa hieman rippikoulun konfirmaatiota, sillä riitti symboloi siirtymistä lapsuudesta aikuisuuteen. Luvassa on juhlallinen marssi ja puheita, afrikkalaiseen tapaan myös tanssia ja laulua.

Kenialaiset tytöt ovat siirtyneet naiseuteen perinteisesti ympärileikkauksen kautta. Etenkään maaseudulla ympärileikkaamatonta naista ei ole pidetty oikeana naisena. Nyt seudulla järjestetään jo seitsemättä vuotta vaihtoehtoinen aikuistumisjuhla. Mukana on miltei 400 nuorta, poikiakin. Tarkoituksena on jäljitellä pokot-heimon perinteistä aikuistumisriittiä.

Suurin ero on, että kenenkään alapäähän ei kajota.

Mummin mielenmuutos

Silpomattomille tytöille maailma on täynnä mahdollisuuksia. Marygoretti kertoo haaveilevansa toimittajan ammatista. Hän haluaa olla uranainen, kouluttautua ja työskennellä ulkomailla.

”Haluaisin lähteä vaikka Kanadaan. Olen aika seikkailunhaluinen”, hän kertoo hymyillen.

Vanhemmat tukevat Marygorettia, ja hänen isänsäkin on jyrkästi silpomista vastaan. Yleensä isät ovat painostaneet tyttäriä toimenpiteeseen hanakammin kuin äidit. Nyt myös Marygorettin isoäiti, entinen silpoja, on kääntänyt päänsä. Hänkin tukee lapsenlapsensa päätöstä.

Mesaniah on tehnyt työkseen ympärileikkauksia. Hän arvioi silponeensa elämänsä aikana noin 100 tyttöä. Nyt hän katuu, ja on luopunut kaikista silpomisvälineistään. ©LAURA OJA

Myös Catherinen ja Jacintan vanhemmat vastustavat silpomista.

”Äiti on kertonut avoimesti omista kokemuksistaan. Leikkaus voi aiheuttaa komplikaatioita, ja jotkut tytöt vuotavat kuoliaiksi. En halua silvottavaksi”, Jacinta sanoo päättäväisesti.

Perinne murtuu

FGM eli lyhennettynä ”female genital mutilation” tarkoittaa naisten sukuelinten silpomista. ©LAURA OJA

Silpomisen vastainen taistelu alkaa hiljalleen tuottaa tulosta. Silti päätöksen tekeminen ei ole vieläkään helppoa.

Länsi-Pokotissa on suosittu neljännen asteen ympärileikkausta, jossa kaikki naisen ulkoiset sukuelimet leikataan pois. Alapää ommellaan kiinni, ja jäljelle jätetään vain pienet reiät virtsaa ja kuukautisverta varten.

Silpominen on ikivanha perinne, jonka juuret ulottuvat yhtä kauas kuin pokot-yhteisön historiakin. Toimenpiteen tarkoituksena on hillitä naisen seksuaalisuutta ja tehdä hänestä hyvä vaimo. Sosiaalinen paine on kova, ja riitti on tärkeä osa kulttuuria. Myytit elävät sitkeästi. Jotkut ovat sitä mieltä, että vasta ympärileikkauksen jälkeen voi saada lapsia. Toiset uskovat, että leikkaamaton klitoris sokaisee kätilön synnytyksessä.

Asenteet ovat kuitenkin muuttumassa. Keniassa 15–19-vuotiaat nuoret ovat saaneet pitää sukuelimensä kolme kertaa todennäköisemmin kuin aikuiset naiset.

Äiti teki päätöksen

Yksi rohkean päätöksen tehneistä äideistä on Chepotoi Losokelian. Hän toivottaa meidät tervetulleeksi kotiinsa, jota ympäröi korkeiden kaktusten muodostama aita. Savimaja on rakennettu taiten. Vaikka ulkona on tukahduttavan kuuma, sisällä on viileää.

Chepotoi Losokelian toivoo tyttärilleen helpompaa elämää kuin omansa. Eniten hän odottaa, että tyttäristä kasvaisi itsenäisiä naisia. Sellaisia, joita miehetkin kunnioittavat.

Losokelian istahtaa sängyn reunalle ja hymyilee varovasti.

”Silpominen on ollut pitkään tabu. Haluan vihdoin avata suuni.”

Losokelian kertoo olevansa käytännössä yksinhuoltaja. Mies ei asu enää kotona, eikä oikeastaan edes välitä perheensä kuulumisista. Heidän kuudesta tyttärestään kaksi vanhinta on silvottu. Tytöt tulivat kuitenkin raskaaksi asuessaan vielä kotona, mikä oli suuri taloudellinen takaisku perheelle. Heitä ei voinut myydä enää vaimoiksi, sillä vaimon pitää olla hääyönä neitsyt. Silloin isä häipyi lopullisesti. Naittaminen on maaseudulla ainut keino, jolla tyttärestä voi saada rahallista hyötyä.

Losokelian on itsekin ympärileikattu. Hän menetti vaikeissa synnytyksissä kaksi poikalasta. Silloin hän päätti, että tässä perheessä enää kukaan ei joudu silvottavaksi. Omien lapsiensa lisäksi hän on huolehtinut edesmenneen siskonsa tyttäristä.

”En halunnut olla syyllinen kipuun, jonka tytöt joutuisivat kokemaan. Pelkäsin myös, että he joutuisivat naimisiin huonon miehen kanssa.”

Vaimoksi vai kouluun?

Kun teinitytön rinnat alkavat kasvaa, miehet alkavat nähdä hänet potentiaalisena vaimona. Silpominen sinetöi tytön valmiiksi avioliittoon. Mitä köyhempi perhe on, sitä nopeammin tytär yleensä naitetaan. Usein sulhanen on vanhempi mies, jolla saattaa olla jo ennestään vaimo.

Moniavioisuus on Keniassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Pokotmiehellä on keskimäärin kolme vaimoa. Silvottu nainen on usein jo muutaman synnytyksen jälkeen niin rikki, ettei yhdyntä enää onnistu. Silloin mies ottaa uuden vaimon.

Kun puhe kääntyy miehiin ja avioliittoon, Losokelian kiihtyy.

”Jos yksikään mies haluaa naida tyttäreni, hänen on oltava valmis naimaan ympärileikkaamaton nainen.”

Vaimon velvollisuuksilta ei sitä paitsi jäisi aikaa opiskelulle. Kolme Losokelianin tyttäristä opiskelee nyt yliopistossa. Se on poikkeuksellinen saavutus.

”Aluksi naapurit arvostelivat minua, koska en halunnut tyttöjä silvottavaksi. Pikku hiljaa he ovat huomanneet, kuinka pitkälle tytöt ovat päässeet päätökseni ansiosta.”

Taloudellisesti tekee tiukkaa, sen Losokelian myöntää. Keniassa koulumaksut ovat suuria, ja kotona on monta ruokittavaa suuta: lapsia, lapsenlapsia ja siskontyttäriä. Pitäisi saada isompi talo, mieluiten peltikatto pään päälle. Losokelian kuitenkin tietää, että koulutus on ainut tie parempaan tulevaisuuteen.

Kun poistumme viileästä majasta takaisin aurinkoon, toistakymmentä uteliasta silmäparia seuraa kulkuamme. Nuorimmat tytöt osaavat juuri ja juuri kävellä, vanhimmat ovat jo aikuisia. He vilkuttavat. Vaikka naisen asema Keniassa on huono, tämä perhe on todistanut selviävänsä ilman miehiä.

Luomusynnytys yllätti

World Vision on kehitysyhteistyöjärjestö, joka tekee työtä lasten oikeuksien puolesta. Kenian ja Suomen World Vision ovat työskennelleet yhdessä silpomisen kitkemiseksi Sookin alueella vuodesta 2008 lähtien.

Suomen World Visionin Annette Gothóni jakaa nuorille todistuksia aikuistumisjuhlassa. ©LAURA OJA

Suomen World Visionin ohjelmajohtaja Annette Gothóni vastaa Sookin aluekehitysohjelmasta. Hän on nähnyt yhdeksän vuoden aikana tapahtuneen muutoksen. Työ ei ole ollut helppoa, sillä usein silpomisen taustalla on hyvä tahto.

”Äitinä ymmärrän, että vanhemmat eivät ole nähneet vaihtoehtoa ympärileikkaukselle. Sitä on pidetty toimenpiteenä, joka varmistaa lapselle hyvän elämän”, Gothóni sanoo.

Sookin alueella Länsi-Pokotin maakunnassa asuu reilut 22 000 ihmistä, joista valtaosa kuuluu pokotien heimoon. He ovat pitäneet kuukautisiin ja synnytykseen liittyviä ongelmia tavallisina, eivätkä ole osanneet yhdistää niitä ympärileikkaukseen. Eräs nainen kuvaili Gothónille ihmeissään, kuinka hänen silpomaton tyttärensä synnytti yhtä vaivattomasti kuin lehmä.

”Yritin selittää hänelle, että se on normaalia. Ei arpikudosta, ei kamalia kuukautiskipuja.”

Toimenpide on kielletty Keniassa lailla vuonna 2011. Maaseudulla silpojat toimivat kuitenkin virkavallan ulottumattomissa. Ikivanhan perinteen kitkeminen on hidasta, ja todellinen työ on tehtävä ruohonjuuritasolla. Gothónin mielestä on hyvä, että silpominen on herättänyt kansainvälistä huomiota. Pelkkä huomio ei kuitenkaan riitä. Länsimaalaisten kauhistelu ei auta, sillä loppujen lopuksi paikallisten mielipiteillä on eniten merkitystä.

Alun perin Sookin kehitysohjelman piti olla laajempi. Sitten perussuomalaiset ajoivat kehitysapuleikkaukset läpi hallituksessa, ja 40 prosenttia määrärahoista katosi savuna ilmaan.

”Yritäpä tehdä Afrikassa korruptionvastaista työtä, kun paikalliset ihmettelevät, kuinka ministeriö voi Suomessa ottaa 40 prosenttia rahoista omaan taskuunsa”, Gothóni naurahtaa.

Mutta se politiikasta. Gothóni muistuttaa, että tärkeintä on kunnioittaa paikallisten kulttuuria. Tavoitteena on kitkeä kulttuurista väkivalta, mutta säilyttää hyvät puolet. Keniassa aikuistumisriitti on vuoden isoin juhla, vähän kuin Suomessa vappu. Juhlallisuuksien on säilyttävä, muuten muutos ei ole kestävää.

Unelmia ja roolimalleja

Kun Marygoretti, Catherine ja Jacinta kertoilevat unelmistaan, yksi sana toistuu heidän puheissaan. Roolimalli. Sana on opittu koulussa, ja oppi on selvästi mennyt perille. Jokainen joko tuntee roolimallin tai haluaisi itse olla sellainen.

Catherine haluaisi kouluttautua lääkäriksi ja palata sitten kotikyläänsä, sillä maaseudulla ei ole tarpeeksi lääkäreitä. Jacinta aikoo opiskella insinööriksi ja muuttaa Etelä-Afrikkaan. Maan teknologia kehittyy nopeasti, mikä lupailee hyviä työmahdollisuuksia nuorelle naiselle.

Theresa Cheptoo haluaisi jatkaa silpomisen vastaista työtä kotiseudullaan. Toisaalta hän haluaisi myös palata yliopistoon ja opiskella maisteriksi. ©LAURA OJA

Yksi pokotien roolimalleista on Theresa Cheptoo, 26. Hän on luvannut esitellä tyttöjen turvatalon pikaisesti ennen aikuistumisjuhlan alkua. Cheptoo erottuu muista pokoteista olemuksellaan: kiharat hiukset, klassisesti leikattu mekko ja teräväkärkiset kengät huokuvat suurkaupungin tyyliä. Hän on opiskellut Nairobin yliopistossa sukupuolentutkimusta. Alun perin Cheptoo on kuitenkin täältä, pienestä kylästä Länsi-Pokotista.

”Born and raised”, hän virnistää.

Astumme sisään kasarmimaiseen rakennukseen, jossa on taivaansiniset seinät. Jokaisessa loossissa on kaksi kerrossänkyä. Punkilla lojuu tyttöjen tavaroita: vihkoja, reppuja, tyhjiä hammastahnatuubeja ja terveyssidepaketteja.

”Täällä tytöt saavat opiskella, ystävystyä ja ennen kaikkea olla lapsia. Kotona moni joutuu ottamaan vastuuta aivan liian aikaisin.”

Isän ylpeyden aihe

Kaikki eivät tiedä silpomisen haitoista. Nyt kouluissa järjestetään tietoiskuja aiheesta. ©LAURA OJA

Kun Cheptoo aikanaan aloitti peruskoulun, luokalla oli 32 tyttöä. Viimeisellä luokalla jäljellä oli enää viisi. Ympärileikkaukset tehdään aina joulukuussa, kun koulut ovat pitkällä joululomalla. Mitä ylempi luokka, sitä harvempi tyttö lomalta palaa.

Cheptoon painostus alkoi, kun hän noin 12-vuotias. Sukulaisten ja naapurien mielestä alkoi olla aika. Vielä tuolloin Cheptoo ei tiennyt, mitä silpominen tarkalleen tarkoittaa.

”Siitä tosin puhuttiin paljon, ja sitä pidettiin jalona naiselle. Ennen toimenpidettä yksikään tyttö ei tiedä, mikä häntä todellisuudessa odottaa.”

Noihin aikoihin World Vision tuli seudulle ja aloitti kampanjansa silpomista vastaan. Se oli uutta. Cheptoo osallistui järjestön koulutuksiin. Hän keräsi rohkeutta ja ilmoitti lopulta vanhemmilleen kieltäytyvänsä toimenpiteestä. Äiti otti uutisen ilolla vastaan, mutta isä oli pettynyt.

Tunnelma kotona oli aluksi kireä. World Visionin tuen avulla Cheptoo pystyi viemään kotiin pieniä lahjoja, kuten peittoja ja muita hyödyllisiä tavaroita. Pikku hiljaa isä alkoi kehua, että hänen tyttärensä on erityinen lapsi, johon kukaan ei saa kajota.

”Nykyään hän on maailman ylpein isä. Hän on nähnyt koulutuksen voiman ja ymmärtänyt silpomisen haitat.”

Ympärileikkauksia tehdään silti edelleen. Nykyään silpojat toimivat salaa, hiljaa ja öisin. Puskassa, Cheptoo kuvailee.

Ainut keino perinteen kitkemiseksi on järjestöjen, poliitikkojen ja paikallisten yhteistyö. Vielä toistaiseksi poliitikot eivät ole uskaltaneet kampanjoida tosissaan silpomista vastaan.

”Pelkäävät menettävänsä äänestäjiä”, Cheptoo huokaisee.

Suunta eteenpäin

Laulu kantautuu sisään turvataloon. Olemme menettäneet ajantajun. Marssi on jo alkanut.

Nuoret esiintyvät. Jotkut ovat vaeltaneet pitkienkin matkojen päästä katsomaan, sillä joulukuu on Keniassa juhla-aikaa. ©LAURA OJA

Ehdimme tasangolle näkemään, kuinka satojen nuorten letka marssii eteenpäin ja laulaa perinteisiä kenialaisia lauluja. Taivasta vasten kohoaa kylttejä, jotka julistavat: ”Ei silpomiselle!” Asu on yhtenäinen, pojilla valkoinen ja tytöillä oranssi World Visionin t-paita. Ranteissa ja kauloissa roikkuu värikkäitä koruja ja nauhoja, joku kantaa Arsenalin huivia.

Nuoret järjestäytyvät istumaan kotikylien mukaan. Tasangolle kerääntyneen yleisön joukossa on sisaruksia, vanhempia ja naapureita – jotkut näyttävät ylpeiltä, toiset hivenen varautuneilta. Moni vilkuilee meitä ihmeissään. Täällä ei ole juuri nähty valkoisia.

Jokainen kylä on järjestänyt esityksen World Visionille kiitokseksi silpomisen vastaisesta työstä. Vuorotellen nuoret marssivat estradille. Perinteiset laulut on sanoitettu uudelleen siten, että nyt ne kertovat koulutuksesta, käsien pesemisestä ja paremmasta tulevaisuudesta.

”Pitää mennä eteenpäin, kurjuuteen ei ole paluuta”, vieressä istuva mies tulkkaa.

Marygoretti ja yksi saman kylän pojista ovat valmistelleet puheen. Sanoma on sama kuin lauluissakin: sivistys on tärkeää, vanhojen perinteiden on aika muuttua. Marygoretti selvittää kurkkuaan ja nostaa katseensa muistiinpanoista. Katseemme kohtaavat, ja näytän peukkua. Hän väläyttää leveän hymyn.

Jos sama kehitys jatkuu, tätä sukupolvea ei pysäytä mikään. Kurjuuteen ei ole paluuta.

Lue lisää:

Lääkäriliitto poikien ympärileikkauksista: uskonnollisia riittejä ei tulisi tehdä lapsille