Seura Pohjois-Koreassa: Ohjuksia ja ydinaseita testataan, hälytysvalmius on huipussaan, mutta tavallinen kansa ei juuri tällaiseen kiinnitä huomiota

Valkokankaalle ilmestyy 2011 kuollut Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-il. Tuhannet ihmiset täpötäydessä Kansan kulttuuripalatsin salissa Pjongjangissa nousevat ylös, taputtavat ja hurraavat. Pian valkokankaalle tulee Kim Jong-ilin poika, nykyinen diktaattori Kim Jong-un, ja taas ihmiset nousevat taputtamaan ja hurraamaan.

Kimeihin varauksella suhtautuva vierailija nousee massan mukana. Hänen päällystakkeinaan olevat pohjoiskorealaiset oppaat ovat kyllä rentoja ja huumorintajuisia, mutta turistin ei tee mieli testata järjestelmän sietokykyä jäämällä istumaan. Oppaat voisivat joutua vaikeuksiin uppiniskaisen turistin vuoksi.

Samassa salissa lukemattomat ihmiset ovat aikojen saatossa poukkoilleet ylös ja alas yksinvaltiaita kunnioittaakseen.

Vuoren valehenget

Sankarit ovat aina olleet samat: Pohjois-Korean perustaja Kim Il-sung, hänen poikansa Kim Jong-il ja tämän poika Kim Jong-un. On elokuun 15. päivä 2017 ja kolmas päivä festivaalista, jonka virallinen nimi on Viides kansainvälinen festivaali Paektu-vuoren suurmiesten ylistykseksi.

Niin kuin kaikkialla Pohjois-Koreassa, Kimin dynastian edustajat tervehtivät tulijoita myös Kansan kulttuuripalatsin aulassa. Vasemmalla 2011 kuollut diktaattori Kim Jong-il, oikealla 1994 kuollut Pohjois-Korean perustaja Kim Il-sung. ©OUTI SALOVAARA

Maan pohjoisosassa aivan Kiinan rajalla sijaitseva 2 700 metriä korkea Paektu-vuori on ollut korealaisille pyhä ammoisista ajoista. Mytologian mukaan Korean ensimmäisen kuningaskunnan perustaja Dangun syntyi Paektu-vuorella yli 4000 vuotta sitten.

Kukaan ei enää puhu Dangunista mitään. Paektu-vuoren pyhimyksiä ovat nyt Kimit, joista vain Kim Il-sungilla on jokin yhteys Paektu-vuoreen. Hän taisteli vuoren seudulla japanilaismiehitystä vastaan 1930- ja 1940-luvulla.

Pohjois-Koreassa totena levitetty väite, että Kim Jong-il olisi syntynyt Paektu-vuorella, on täyttä pötyä. Mutta toisaalta pötypuhetta ovat monet muutkin valtion perusteesit, kuten se, että Etelä-Korea olisi aloittanut Koreioiden välisen sodan 1950 ja että Pohjois-Korea olisi päihittänyt vihollisen 1953.

Näin ihmiset on kuitenkin suljetussa valtiossa opetettu uskomaan.

Hymistelevät hännystelijät

Kulttuuripalatsi on täynnä paikallisia, kun ulkomaalaiset saapuvat viimeisenä näyttävästi paikalle. Paikalla olevien aikuisten ja nuorten pioneerien annetaan ymmärtää, että delegaatit ovat Kimien ihailijoita kaikkialta maailmasta.

Kim Jong-un ei ole paikalla, vaan ehkä valmistautumassa uuteen ydinkokeeseen. Painoarvoa tilaisuudelle tuo paikalle tullut Korean parlamentin puhemiehistön puheenjohtaja, 89-vuotias Kim Yong-nam.

Ohjelma alkaa.

Suomi-Korea-seuran puheenjohtaja Pekka Kotkasaari sai Pjongjangissa ansiomerkin työstään ystävyys-seuran hyväksi. ©OUTI SALOVAARA

Tilaisuuden sisältö on niukka: propagandaelokuva, Kimien ylistyspuheita, kymmenien lahjojen juhlallista luovuttamista delegaateilta paikallisille. Suomi-Korea-seuran puheenjohtaja Pekka Kotkasaari luovuttaa suomalaisten lahjana Riihimäen lasin maljakon.

Paikalliset ovat kiitollisia ulkomaalaisille.

”Olen iloinen arvokkaasta propagandatyöstä, jota ulkomaiset delegaatit tekevät”, kiittää puheessaan Kim Jong-suk, arvostettu paikallinen ystävyystoiminta-aktiivi.

Tilaisuutta kuvaa toistakymmentä kuvaajaa televisioon ja lehtiin. Seuraavana päivänä voi erottaa itsensä pienenä pisteenä Pohjois-Korean päälehden Rodong Sinmunin kuvassa. Juttu kertoo, kuinka kansainväliset vieraat ylistävät Kimejä. Se on sinänsä totta.

”Kim Il-sung ja Kim Jong-il olivat vertaansa vailla olevia valtiomiehiä, joilla oli harvinaislaatuinen ideologinen ja teoreettinen viisaus sekä jaloja hyveitä”, sanoi puheessaan Tanska-Korea-seuran puheenjohtaja Anders Kristensen ja lupasi täyden tuen Pohjois-Korean oikeutetuille ponnisteluille.

Kertomatta jätetään, että Kristensen edustaa maailmassa hyvin pientä vähemmistöä ja että edes kaikki vieraat eivät ole samaa mieltä. Kotkasaari taas sanoo olevansa kansojen välisen ystävyyden puolustaja, ei Pohjois-Korean vallanpitäjien myötäilijä.

Diktatuurin puolesta

Festivaali on alusta pitäen näyttänyt, miten propagandakoneisto ottaa kaiken hyödyn vieraista. Tavoite on osoittaa kansalle, kuinka suosittuja maan järjestelmä ja yksinvaltias muka ulkomailla ovat.

Aluksi noin 200 ulkomaista delegaattia noin 45 maasta kaikilta mantereilta on lennätetty Pjongjangista Samjiyoniin Paektu-vuoren liepeille kahdella tilauslentokoneella.

Yöpymispaikka on taigan keskellä vaatimattomassa hotellissa, jonne bussiletka köryttelee kuoppaisia teitä. Matka sujuu, kuten aina, autosaattueessa. Johtoauto ajaa edellä valot vilkkuen, vaikka erämaassa on väkeä harvakseltaan.

Seuraavana aamuna letka ajaa Paektu-vuorelle. Huipulla sijaitseva maailman syvin Chon-kraaterijärvi ympäristöineen on lumoavan kaunis.

Paektu-vuori Kiinan rajalla kohoaa 2 700 metrin korkeuteen. Arvokkaimpina pidettyjä kansainvälisiä delegaatteja kuljetettiin bussien sijasta henkilöautoilla, joiden joukossa oli myös yksi Lexus. ©OUTI SALOVAARA

Mutta tämä ei ole luonto- vaan ylistysretki. Vuoren rinteellä vieraat järjestetään muodostelmaan pitkän julisteen taakse, jossa lukee Kauan eläköön kenraali Kim Jong-un, Paektu-vuoren aurinko!

Muutama delegaatti pitää vallankumouksellisen puheen, tulkki tulkkaa paatoksella, kuvaajat kuvaavat ja kovaääniset soittavat tunnelmaa nostattavaa musiikkia.

Lopuksi kokoontumispaikalta laskeudutaan alas lippuja liehuttaen ja iskulauseita huutaen.

Kim Il-sung, Kim Jong-il, Kim Jong-un, eläköön!

Kamerat käyvät ja keräävät materiaalia diktatuurin pönkittämiseksi.

Vieraat arestissa

Pjongjangissa festivaalivieraat on majoitettu Taedong-joen keskellä olevassa saaressa sijaitsevaan 47-kerroksiseen Yanggakdo-hotelliin.

Kansainvälisiä delegaatteja kuljetettiin bussi- ja autoletkassa, jota johti vilkkuvaloilla varustettu auto. Tässä letka on palaamassa Yanggakdo-hotelliin Pjongjangin päärautatieaseman luona. ©OUTI SALOVAARA

Huone on siisti mutta lemuaa homeelta. 200 delegaatin lisäksi hotellissa on äärimmäisen vähän asiakkaita. Jotkut ovatkin arvioineet, että osa jättihotellista on säästösyistä talvisin täysin kylmillään maan vakavan sähkö- ja energiapulan vuoksi.

Kuuluisan vankilasaaren mukaan Alcatraziksikin joskus kutsutusta hotellista on käytännössä mahdotonta lähteä omin päin mihinkään. Keskustahotelleissa turisteilla voi jopa olla mahdollisuus kulkea kaupungilla ilman opasta, mutta Yanggakdosta on pitkä matka ihmisten ilmoille.

Vapaa-aikaa on vain myöhään illalla, eivätkä huonosti valaistut tuntemattomat kadut pimeän laskeuduttua houkuttele.

Vieras ei voi livetä tiukasta päiväohjelmasta. Aamulla lähtö hotellilta on viimeistään kahdeksalta, ja illalla vapaata aikaa hotellilla on aikaisintaan seitsemästä lähtien.

Poikkeuksen ohjelmaan voi tuoda huono pukeutuminen erityisen hienolle juhlaillalliselle tai kahden edesmenneen Kimin mausoleumeihin. Ilman pukua tulleet miehet joutuvat jäämään hotelliin oppaan valvontaan.

Järjestelykysymyksiä

Juche-torni sijaitsee Taedong-joen varrella Pjongjangin keskustassa. Paikalliset oppaat ja valokuvaajat valmistautuvat tornin juurella festivaalivieraiden tuloon. ©OUTI SALOVAARA

Festivaalivieraat ovat Pohjois-Koreassa ystävyysseurojen kautta. Suomi-Korea-seuran kautta osallistujia on viisi. Toimittajana olen halunnut päästä Pohjois-Koreaan uteliaisuuttani, ja ystävyysseuran matka on hinnaltaan edullinen.

Yhteensä kymmenisen päivää kestävällä matkalla Koreassa oleiluun jää aikaa viikko. Lennot, majoitukset ja täysihoito maksavat 2 500 euroa. Matkatoimiston kautta vastaava matka maksaisi noin tuhat euroa enemmän.

Olen hakenut ystävyysseuran ohjeistamana viisumin yrittäjänä, ei toimittajana. Pohjoiskorealaiset eivät liene selvittäneet taustoja, sillä viisumin saaminen länsimaisilta toimittajilta periaatteessa kielletylle festivaalimatkalle ei ole ollut ongelma.

Matkalle lähteneistä suomalaisista vain seuran puheenjohtaja tiesi etukäteen, että kyseessä on kansainvälinen festivaali. Hän ei kuitenkaan kertonut asiasta muille etukäteen. Näin tulin toimittajana tietämättäni soluttautuneeksi kiellettyyn tilaisuuteen.

Pinssit ja puvut

Kotimaissaan marginaalissa olevat ystävyysseuran aktiivit voivat Pohjois-Koreassa kokea olevansa valtiomiehiä.

Ansioituneimpia delegaatteja viedään paikasta toiseen kalliin hintaluokan Lexuksella muiden matkustaessa bussilla. Festivaalissa järjestetään erillinen iltatilaisuus, jossa seuratoiminnassa ansioituneet saavat illallisen ja ansiomerkkejä.

Tosiuskovaiset pitävät erityisen arvokkaana hallitsijan kuvalla varustettua pientä pyöreää pinssiä, jota myös paikalliset käyttävät. Merkkien jakoperusteet ovat hämäriä myös niiden saajille. Nuori virolainen delegaatti kertoo saaneensa Pohjois-Korea-herätyksen vasta kahdeksan kuukautta aiemmin, ja jo nyt hän on saanut arvokkaimman pinssin – miksi, sitä hän ei tiedä itsekään.

Jotkut festivaalivieraat suhtautuvat henkilöpalvontaan ja propagandaan huumorilla. Jotkut taas ovat niin militantteja Pohjois-Korean ystäviä, että valvovat muiden oikeaoppisuutta.

”Tuo nuori mies on pukeutunut koko viikon erilaisiin verryttelyasuihin ja urheiluvaatteisiin. Onko kyseessä ideologinen kannanotto?” kysyy nuorehko venäläinen mies tiukasti naiselta, joka on 16-vuotiaan eteläamerikkalaisen pojan valvojana.

Sosialismia ja rotuoppia

Jyrkkä USA:n vastaisuus on militantteja yhdistävä tekijä.

”Saudi-Arabia ja Yhdysvallat ovat periaatteessa ihan samanlaisia valtioita. Mieluummin olisin Saudi-Arabiassa”, sanoo kireäilmeinen, arviolta 65-vuotias ruotsalaisnainen.

Monet eteläamerikkalaiset ja afrikkalaiset delegaatit tuntuvat edustavan perinteistä sosialismia ja puhuvat 1970-luvulta tutuin sanankääntein vallankumouksesta, tiedostamisesta ja progressiivisista kansakunnista.

Joidenkin eurooppalaisten ja myös joidenkin suomalaisvieraiden puheissa kuuluu voimakas kansallismielinen ja islaminvastainen vire. Heitä saattavat miellyttää Pohjois-Korean itseriittoisuus sekä tiukasti suljetut rajat ja siitä seurannut rodullinen puhtaus.

Pohjois-Korean ystävät ovat voittopuolisesti miehiä. Ystävyysseurojen kuten Suomi-Korea-seuran johdossa on aina ollut mies, ja aktiivien joukossa on vain yksittäisiä naisia.

”Naiset eivät ole ydinosaamisaluettamme”, puheenjohtaja Kotkasaari vitsailee.

Myös Paektu-festivaalin ulkomaisista osanottajista ylivoimainen enemmistö on miehiä.

Totuttu hälytysvalmius

Pohjoiskorealaiset eivät pääse internettiin, eivätkä he voi soittaa ulkomaille tai katsella ulkomaisia televisiokanavia. Turisteilla on erivapauksia, sillä he voivat soittaa hotellin postitoimiston lankapuhelimesta ulkomaille ja katsoa hotellihuoneen televisiosta sekä kiinalaisia kanavia että qatarilaista Al-Jazeeraa.

Iltauutisissa Al-Jazeera kertoo Kim Jong-unin nostaneen armeijan hälytysvalmiuden ylimpään luokkaan. Uutisen kuuleminen juuri Pjongjangissa on hieman kylmäävää, vaikka tapahtumien polttopisteessä mikään ei viittaa sotaan.

Sotilaita ei näy tavallista enempää, ja korealaiset jatkavat askareitaan aivan kuin aina ennenkin. Päällystakitkaan eivät ota poliittista tilannetta kertaakaan puheeksi.

Turha kysellä

Kaikki turistien kanssa tekemisissä olevat korealaiset oppaista tarjoilijoihin ja siivoojiin ovat ystävällisiä, auttavaisia ja huumorintajuisia. Keskustelun aikaansaaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä suurin osa korealaisista ei osaa vieraita kieliä.

Kieliä osaavat taas eivät ryhdy syvälliseen tarinointiin ulkomaalaisten kanssa. Keskustelu jää huulenheittoon ja itsestäänselvyyksiin.

Jos Pohjois-Koreassa tutustuisikin mukavaan ihmiseen ja haluaisi pitää tämän kanssa yhteyttä, se on käytännössä mahdotonta. Edes ystävyysseurojen johtajat eivät voi soittaa tutuilleen Pohjois-Koreaan tai lähettää heille henkilökohtaista sähköpostia. Korealaisilla on vain joukkosähköposti, jota lukevat muutkin.

Ystävyysseuralaistenkin ystävyys näyttää jäävän usein pinnalliseksi. Pekka Kotkasaari tapaa Pjongjangissa kaksi tuttua korealaista, jotka ovat vierailleet hänen mökillään Suomessa. Kotkasaari ei kuitenkaan ole ihan varma edes heidän nimistään.

Delegaatit eivät kysele korealaisilta näiden arkiasioista. Ahkera kyseleminen tuntuu herättävän huomiota, ja toimittajana hillitsen uteliaisuuttani.

Katuhavaintoja

Pohjois- ja Etelä-Korean rajalla Panmunjomissa päivystävät pohjoiskorealaiset sotilaat. Maassa näkyvän linjan takana alkaa Etelä-Korea, jonka raja-asemalla ei näkynyt minkäänlaista liikettä. ©OUTI SALOVAARA

Jotakin kuitenkin saa selville pitämällä silmät ja korvat auki.

Pjongjangiin on ilmestynyt viime vuosina huippumoderni uusi lentoasema palvelemaan harvoja viikoittaisia koti- ja ulkomaanlentoja. Pääkaupunkiin on rakennettu ainakin kolme Dubai-tyylistä kaupunginosaa pilvenpiirtäjineen ja vanhoja huonokuntoisia taloja puretaan.

Arvoitukseksi jää, miten rutiköyhä maa rahoittaa rakentamisen.

Autoja on vähän, mutta kännyköitä ja polkupyöriä runsaasti – Pjongjangissa jopa sähköpolkupyöriä. Uusi ilmiö ovat myös aurinkopaneelit, joita on ilmestynyt monen kerrostaloasunnon ulkoseinälle torjumaan sähköpulaa. Markkinatalouden leviäminen näkyy lukuisina uusina yksityisten ylläpitäminä kioskeina.

Toisaalta Kaesongin kaupungissa arviolta 6-vuotias tyttö nukkuu keskellä päivää yksin jalkakäytävällä, ja Pjongjangissa yksi matkalaisista näkee maassa retkottavan humalaisen. Maalla uudisrakentaminen näyttää olemattomalta ja maatalous takapajuiselta.

Yksi korealaisoppaista pummaa jatkuvasti turisteilta tupakkaa ja juo kuin sieni kaiket illat. Yhtenä aamuna hän on edelleen selvästi humalassa. Bussimatkat mies hyödyntää nukkumalla.

Virallisesti prostituutiota ei ole, mutta Yanggakdo-hotellissa ilmeisesti kiinalainen hierojatyttö silittelee vihjailevasti suomalaismiehen poskea ja tarjoaa ylimääräisiä hierontapalveluja. Hämmentynyt mies kieltäytyy tarjouksesta eikä edes huomaa kysyä hintaa.

Lue myös:

Rauli Virtanen: Yritin turhaan tunkeutua nuorten pohjoiskorealaisten ajatusmaailmaan

Pohjois-Koreasta 17-vuotiaana loikannut: Näin julkisen teloituksen jo lapsena