Seuran pääkirjoitus: Tosimiehen ei tarvitse uhota, häiritä eikä käpälöidä

Jaa artikkeliTilaa Seura
© SUVI LAINE/OTAVAMEDIA

Somessa pikku asiat riehaannuttavat ja isot tuppaavat hukkumaan mölyyn. On usein hankala hahmottaa, millä on oikeasti merkitystä ja millä ei. Siksi on mielenkiintoista, miten vaikuttavasti seksuaalista häirintää ja ahdistelua vastustava Me too -kampanja levisi Hollywoodista maailmanlaajuiseksi, tasa-arvoista Suomea ja pohjolaa kiertämättä.

Kissa nostettiin pöydälle eikä sitä ainakaan vielä ole pistetty säkkiin ja hukutettu tynnyriin. Ei, vaikka kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) napakasti tiivisti häirintäkysymyksen – ”hömppää” – ja valitettavan moni tuon mielipiteen ehkä jakaakin, hiljaa hyväksymällä.

Miten pojasta sitten kasvatetaan mies, joka ei ahdistele naista. Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen ohje on käytännöllinen kuten aina: Pidä vähän isompaakin poikaa lähellä, opeta hellyydellä, että hän riittää sellaisena kuin on. Aikuisenakin.

Tosimiehen ei tarvitse uhota, häiritä eikä käpälöidä.

Nyt joku tietysti marisee, että eikö enää saa ketään halata tai vitsiä veistellä, kun kaikki on häirintää. Saa, kunhan opettelee tilannetajua, käyttää maalaisjärkeä ja miettii, miltä tuntuisi, jos minulle tehtäisiin tai sanottaisiin noin?

Eri ihmisillä on erilaiset rajat ja niitä on kunnioitettava. Yksi kärsii siitä, minkä toinen naureskelee olemattomiin.

Kukapa haluaisi saada tiukkapipon leiman, ja siksi moni nainenkin esittää tarvittaessa vähän itseään kovempaa jätkää ja antaa hymyillen samalla mitalla takaisin. Tuttu tilanne myös itselleni.

Kuittaamme – sukupuolesta riippumatta – häirinnän turhan helposti huulenheitolla: ”Olisihan se kiva, jos joku minuakin vähän joskus ahdistelisi.” Ei olisi, aikuisten oikeesti.

Seksuaalisuuteen ja häirintään liittyen meitä ympäröivät lukemattomat erilaiset käytösmallit, sanomisen sävyt ja tekemisen tasot. Kompastelemme harmaalla alueella. Valitettavan usein käsikopelolla ja vitsin varjolla.

X