Seuran pääkirjoitus: Maanpuolustus on moniulotteinen asia ja siksi päättäjien pitäisi osata shakkia

Maanpuolustus on moniulotteinen asia, paljolti meidän siviilien vastuulla. Tämän opin aikanaan maanpuolustuskurssilla. Etukäteen kaverit kyllä naljailivat sotaleikkikoulusta. Kurssi osoittautui kuitenkin avartavimmaksi lähes 40 työvuoteni aikana. Monta turhaa luuloa väistyi asiantuntevan tiedon tieltä. Enemmän kuin sotimisesta puhuttiin erilaisiin kriiseihin varautumisesta, huoltovarmuudesta, monenlaisista turvallisuuskysymyksistä, realiteeteista. Maailma, Suomikin, oli silloin toinen. Joka ajalla on omat murheensa. Ja samatkin.

Huomisen murehtimisen sijaan kannattaa opetella shakkia, nähdä useamman kuin yhden siirron päähän. Tehdä esimerkiksi poliitikkona kaukonäköiset siirrot, ei vaalikausien mittapuulla omaa jatkoasemaa pönkittäen.

Myönteinen suhtautumiseni maanpuolustusasioihin ei ole muuttanut tätä: Kunnioitan niiden vakaumusta, jotka eivät halua aseelliseen palvelukseen. En kunnioita niitä, jotka ottavat oikeuden omiin käsiinsä, ase kädessä tai ilman.

Moni intin käynyt on löytänyt maanpuolustuksen parista hyvän harrastuksen, kuten ne reserviläisammunnan SM-kisaajat, joihin tutustumme uusimman lehdemme reportaasissamme. Räiskettä riittää, testosteronia ilmassa. Vihollinen tulee perinteisesti idästä.

Armeijan pomoportaan mielestä lajin harrastajat olisivat huippuporukkaa kriisitehtäviin, kouluttajiksi ja kurssittajiksi. Harraste saa järkevän lisämotiivin siitä, että taidoilla olisi käyttöä tosipaikan tullen. Tosin tuo tosipaikka voi olla myös muuta kuin ne, joissa perinteiset ammuntataidot riittävät.

Yksityishenkilöillä on Suomessa noin 1,5 miljoonaa asetta. Paljolta se tuntuu, pienessä maassa. Selittääkö aseiden määrää harrastus, pelko, realismi – vai laskentatapa? Meillä esimerkiksi haulikko lasketaan aseeksi, Ranskassa maataloustyökaluksi. EU:n uusi ampuma-asedirektiivi kieltää joitakin reserviläisammunnoissa käytettyjä aseita. Lisääkö se turvallisuutta maailmassa, jossa kuorma-autokin voi olla ase? Osaavatko kansalliset lainsäätäjämme pelata shakkia?