Teksti:
Tarja Hurme

”Aktiivivauva tuli”, heläytti joku viime perjantai-iltana, kun tieto presidenttiparin pojan syntymästä alkoi levitä mediassa. Hieman laittamaton lausunto, mutta jotenkin osuva 2. helmikuuta. Kaksi voimainponnistusta. Toinen tuotti näkyvää tulosta.

Pariin viikkoon on tiivistynyt paljon tunteita nostattavaa: ensin presidentinvaalit, sitten valtakunnan vauva – kuten eräs lukijamme onnittelussaan tulokkasta tituleeraa. Jos vielä alkavista olympilaisista kertyy onnellisia tarinoita kerrottavaksi, ei puutu kuin aurinko, joka paistaisi useammankin päivän peräkkäin.

Kansallinen eheys – korkealla presidentin työlistalla – on vaikea rasti maailmassa, jossa mies ja ääni tarkoittaa nykyisin lähinnä somessa karjumista. Lieneekö erityisesti suomalainen ilmiö, että kansakunta tuntuu usein eheämmältä, kun menee huonosti. Kun ajat paranevat kuten jossain määrin nyt, keskinäinen kähinä näyttää lisääntyvän. Vai onko tuo näköharha? Huonoina aikoina kenties vain vetäydymme mykkinä henkiseen luolaamme, ja hiljaisuus luo kuvitelman sovusta.

Presidentin työtä eheyttäjänä tukee oma perhe, nyt myös lapsi, joka kansalaisten innostuksesta päätellen antaa olemassaolollaan häivähdyksen jatkuvuudesta, vaikkei kuninkaallinen olekaan. Presidentillinen vauva on ilo, joka voi ainakin hetkeksi ylittää puoluepoliittiset erimielisyydet. Sekin mahti vastasyntyneellä on, tällä pienellä, jonka vanhemmat haluavat suojata turhalta julkisuudelta. Ymmärrettävä mutta tässä tapauksessa vaativa tavoite. Ehkä yleistä kiinnostusta lievittäisi, jos perhe laittaisi vaikka Facebookiin kännykkäkuvan vällyhin piilotetusta pojasta.

Millaiseksi nyt syntynyt lapsi varttuu? Herkäksi, tomeraksi, jämeräksi? Sitä kiinnostuneina seuraamme. Mieleeni jäi Kapkaupungissa asuvan suomalaisen miehen taannoinen haastattelu. Kaupunki kärsii kovasta vesipulasta, mutta mitä tekee suomalainen? Ei valita vaan kerää sadevettä jopa niin tehokkaasti, että voi naapurien hämmästykseksi kastella nurmikkoakin. Sisukas arkijärki ja kekseliäis käytännöllisyys. Noita parhaita suomalaisia lahjoja antakoon haltiakummi valtakunnan ykkösvauvalle.

X