Sinisten kuperkeikkoja luvassa – tässä ennuste: Soini virkaan, Niinistö ja Elo kokoomukseen, Terho ja Mattila kepuun

Sininen tulevaisuus uhkaa pudota eduskunnasta ensi vaaleissa. Moni sen kansanedustaja jatkanee silti uraansa muissa puolueissa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ministerikautensa jälkeen Timo Soini saanee ”hillotolpan” eli joko viran tai pestin kansainväliseen organisaatioon. Simon Elon poliittinen tulevaisuus voi siintää kokoomuksessa – Sampo Terhon keskustassa.

Sininen tulevaisuus uhkaa pudota eduskunnasta ensi vaaleissa. Moni sen kansanedustaja jatkanee silti uraansa muissa puolueissa.
Teksti: Matti Simula

Sininen tulevaisuus on politiikan kummajainen.

Viiden ministerin ja 19 kansanedustajan puolue voi pudota seuraavissa vaaleissa eduskunnasta. Mittaukset ennakoivat Jussi Halla-ahon johtamista perussuomalaisista loikanneille sinisille vain parin prosentin kannatusta.

Monen tarkkailijan mielestä perussuomalaisten pätevimmät poliitikot siirtyivät sinisiin. Paradoksaalisesti juuri heidän uransa uhkaa siis nyt katketa.

Mutta uskooko joku oikeasti, että valtaa maistaneiden sinisten kaikki kärkinimet jättävät politiikan, jos eivät onnistu uusimaan edustajanpaikkaa nykypuolueensa listoilta?

Monet lähtevät silloin etsimään uutta puoluetta. Mutta mistä?

Tämä spekulatiivinen teksti pohjautuu muutaman politiikan tuntijan nimettöminä esittämiin arvioihin.

Vetoa kokoomukseen

Keskeisten sinisten poliitikkojen joukkopakoa muiden puolueiden listoille ei tapahdu vielä ensi vaaleissa. Ei etenkään, jos puolue pysyy hallituksessa vaaleihin saakka.

Siniset yrittää solmia vaaliliittoja mahdollisimman monessa vaalipiirissä. Suurin vaalipiiri, Uusimaa, on avainasemassa sinisten henkiinjäämistaistelussa.

Ratkaisevaa on, lähteekö espoolainen Timo Soini ehdokkaaksi. Yleisin arvio on, että ei lähde. Ulkoministerille ilmaantunee hallituskauden lopulla joko ulkoasiainhallinnon virka tai pesti kansainvälisessä organisaatiossa.

Sdp kosiskeli Soinia Smp:n konkurssin jälkeen vuonna 1995. Tuskin legendaarinen peruspomo ja kahden jytkyn isä lähtee sinisten jälkeen enää muuhun puolueeseen. Käy vaaleissa tai virkauralla miten tahansa.

Uudeltamaalta valitun, sittemmin helsinkiläistyneen Jussi Niinistön uusi koti lienee selvä, mikäli vanha menee alta. Puolustusministerin suhtautuminen Natoon, Yhdysvaltoihin ja läntisen suursotaharjoituksen isännöintiin ei juuri poikkea kokoomuksen linjauksista.

Myös espoolainen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo voi siirtyä kokoomukseen, mutta entinen kristillisdemokraatti tuntenee vetoa myös aiempaan puolueeseensa.

Voltteja keskustaan?

Sinisten puheenjohtaja, ministeri Sampo Terhokaan ei ole kaukana kokoomuksesta. Erään arvion mukaan pääkaupungissa heikosti menestyvä keskustakin ottaisi helsinkiläisen kernaasti listoilleen.

”Monta poliittista kuperkeikkaa saa Sampo tehdä, jos hänestä kepulainen kuoriutuu”, kuuluu epäilevämpi näkemys.

Hieman kivuttomammin kenties sujuisi Oulun vaalipiiristä valitun muhoslaisen sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan keskustaloikka.

Riviedustajissa voi olla piilevää keskustahakuisuutta. Esimerkiksi Savo-Karjalasta valittu, Yleisradion hallintoneuvostoa johtava Kimmo Kivelä on toiminut keskustalaisena Vehmersalmen kuntapolitiikassa.

Demarit vähissä

Entinen paperitehtaan luottamusmies, kuusankoskelainen työministeri Jari Lindström ei ole koskaan kuulunut Sdp:hen, vaikka monet niin luulevat.

Ei kehkeydy hänestä demaria jatkossakaan. Hallituksen työelämäuudistusesityksiä, etenkin kiisteltyä työttömyysturvan aktiivimallia puolustanut ministeri on kohdannut vasemmiston ja ay-liikkeen kiukun.

Vaikea Lindströmiä on keskustalaisena tai kokoomuslaisenakaan nähdä, vaikka hallituskumppanit mieluusti kehuvat jämptiä miestä. Hänen poliittinen tulevaisuutensa lienee sidottu sinisten tulevaisuuteen.

Eräs arvioitsija sanoo, että jos sinisten ryhmästä on pakko löytää joku ”lähes demari”, niin tamperelaisen Tiina Elovaaran maahanmuutto- ja tasa-arvonäkemykset ”vaikuttavat joskus sosiaalidemokraattisilta”.

Entä moniko loikkari palaa gallupeissa siedettävästi pärjäävien perussuomalaisten listoille?

”Emme me heitä ota, kun niin rumasti lähtivät”, vastaa perussuomalainen.

Seuraavat eduskuntavaalit ovat huhtikuussa 2019, ellei tule ennenaikaisia vaaleja.

X