Small talk ei muka sovi suomalaiseen kulttuuriin? – Tämänkin tarinan kävelykepistä kuulin vain, koska avasin suuni tuntemattomalle

Moni suomalainen suhtautuu vieroksuen tuntemattomille puhumiseen. Suomessa on kuitenkin valtava määrä yksinäisiä ihmisiä, joiden päivää pieni rupattelu voisi piristää, kirjoittaa Seuran toimituspäällikkö Mirka Heinonen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mirka Heinonen on Seuran toimituspäällikkö.

Moni suomalainen suhtautuu vieroksuen tuntemattomille puhumiseen. Suomessa on kuitenkin valtava määrä yksinäisiä ihmisiä, joiden päivää pieni rupattelu voisi piristää, kirjoittaa Seuran toimituspäällikkö Mirka Heinonen.
Teksti:
Mirka Heinonen

Kiinnitin huomiota vanhemmanpuoleiseen mieheen jo kaupan kassajonossa. Hän tervehti myyjää reippaasti ja ostokset pakattuaan kiitteli kuuluvasti. Kassahenkilö sen sijaan oli vaitonainen ja vastasi vain pakollisin fraasein.

Minua harmitti miehen puolesta. Mietin, että moni iäkäs ihminen voisi ilahtua, jos joku juttelisi heidän kanssaan hetken arkisten kohtaamisten lomassa.

Parkkipaikalla satuin tämän saman miehen viereen, sillä olimme pysäköineet automme rinnakkain. Huomioni kiinnittyi miehen hienoon kävely­keppiin, joka oli puinen perinnemalli käyrine kahvoineen. Kehaisin keppiä, ja mies innostui kertomaan sen tarinan.

Keppi oli ollut alkujaan hänen vaarinsa, joka oli saanut sen 1930-luvulla. Sittemmin mies oli perinyt kepin ja käytti sitä nyt arjessaan.

Keppi unohtui kattotelineeseen

Kerran mies oli kuitenkin vähällä menettää vaarin perinnön. Hän oli ripustanut kepin roikkumaan auton kattotelineestä lastatessaan tavaroita autoon. Ja niinhän siitä kävi, että keppi unohtui kattotelineeseen roikkumaan, kun mies kaasutteli menemään.

Etsimisen jälkeen tienposkesta löytyi säleiksi autojen alla särkynyt keppi, jonka palaset mies keräsi talteen. Kotona hän liimasi paloja yhteen uudelleen ja uudelleen ja kuivatti niitä oikeaan muotoon nippusiteiden avulla.

Nyt onnettomuudesta ei näkynyt jälkeäkään. Keppi oli sileä, kiiltävä ja kaunis, ja siinä näkyi yhä vaarin kaivertama vuosiluku.

Tarinan tehtävä on ilahduttaa molempia osapuolia

Luulen, että miehestä oli mukavaa kertoa kepin tarina minulle. Mutta ilo ei ollut yksisuuntaista. Myös minulle tuli hyvä mieli lyhyestä juttutuo­kiosta.

Suomessa on valtava määrä yksinäisiä ihmisiä, myös muita kuin vanhuksia, joiden päivää pieni rupattelu ehkä piristäisi. Vieraille puhuminen ja small talk eivät muka istu suomalaiseen kulttuuriin, mutta suosittelen kokeilemaan. Saatat kuulla tarinan, johon et muuten törmäisi.

Hyviä juttutuokioita!

Lue myös: Lapsenlapsi kertoo isoäitinsä tarinan: Mummoni pelastui Titanicilta viimeisellä pelastusveneellä – hänen vatsassaan kasvoi äitini

X