
Askel askeleelta kohti normaalia – ”Sosiaalinen eristäminen aiheuttaa haittaa, vaikka sitä on vaikea mitata”
”Nelivuotiaan pojan kahden kuukauden poissaolo päiväkodista tuntui paikoin kuin mahtavalta isyysvapaalta. Välillä oli myös konstikkaampaa”, kirjoittaa päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Paikoin se tuntui kuin kaksi kuukautta kestäneeltä isyysvapaalta. Poika jäi pois päiväkodista 13. maaliskuuta. Sinä aikana ehdimme laskea pulkkamäessä, nikkaroida pihaan isomman hiekkalaatikon, opetella ajamaan polkupyörää ilman apupyöriä, istuttaa yhdessä kirsikkapuita ja nähdä kevään ensimmäisen punkin. Välillä taasen arki oli konstikkaampaa: työkokousten hoitamista etäyhteydellä pikkulapsiperheen kirkunan säestämänä, päiväkotikavereiden protestoivaa ikävöimistä ja ihan uusien pelisääntöjen opettelua.
Poika palaa 14. toukokuuta monien muiden tavoin päiväkotiin, ja myös koululaiset rientävät takaisin opinahjoihinsa. Moni vanhempi huokaisee samalla helpotuksesta.
Kuitenkin aavistan, että jälkikäteen aika kultaa muistot ja tätä poikkeusaikaa muistellaan kodeissa vielä kaihoisasti.
Uudenmaan eristys alkaa olla kaukainen muisto vain. Kirjastoista voi taas lainata luettavaa ja pian ravintolatkin aukeavat. Hallitus toisti mantramaisesti rajoitusten purkua hallitusti pienin askelin.
Jos kesäkuun alkuun pamahtaa hellekelit ja ravintoloiden terassit aukeavat, niin siinä voi monella janoisella ollakin haastetta avata terassikausi rauhallisen hallitusti asteittain tietyin edellytyksin.
Sosiaalinen eristäminen näkyy elämänlaadussa
Osa suomalaisista olisi toivonut nopeampaa rajoitusten purkua. Myös alueellisten erojen huomioiminen olisi voinut olla paikallaan. Tietyissä Suomen kolkissa uusien koronavirustartuntojen määrä on jo erittäin vähäinen, jopa olematon. Silti kaikille yli 70-vuotiaille suositeltiin yhä fyysisten kontaktien välttämistä mahdollisuuksien mukaan.
Sosiaalinen eristäminen aiheuttaa haittaa, vaikka sitä on vaikea mitata.
Koronarajoitusten taloudelliset seuraukset ovat merkittävät. Myös sosiaalinen eristäminen aiheuttaa paljon haittaa, vaikka sitä onkin vaikeampi mitata. Elämänlaatu voi laskea, kun kunnon kontaktia ystäviin ja sukulaisiin ei ole. Samalla muiden sairauksien kuin koronan hoito on siirtynyt eteenpäin, koska sairaaloihin ei välttämättä uskalleta edes mennä.
Tunnelin päässä on jo valoa. Rajoitukset ovat tehneet tehtävänsä ja ainakin taudin ensimmäinen aalto on hiljalleen taittumassa.
Tietyt rutiinit kuten ahkera käsien peseminen ja varautuneisuus kauppareissuilla ovat tulleet jäädäkseen. Samalla ihmisten fyysistä tapaamista edes turvaetäisyyden päästä huomaa arvostavansa enemmän kuin ennen.
Toivotaan parasta ja pysytään terveinä!