Sovita taloutesi eläkevuosiin

(Päivitetty: )
Teksti:
kotilaakari.admin

Mieti hyvissä ajoin, missä haluat vanhana asua ja varo kulutusvelkaa, kehottaa kokenut velkaneuvoja Hilkka Nenonen.

Sovita taloutesi eläkevuosiin

Sovita taloutesi eläkevuosiin

Suomalaisten velka-asiat ovat Hilkka Nenoselle, 74, kutsumus, jonka vuoksi hän melkein parikymmentä vuotta sitten kouluttautui velkaneuvojaksi. Esimiestehtävät Kansallispankissa saivat jäädä hieman myöhemmin. Nenonen halusi keskittyä auttamaan velkaantuneita suomalaisia.

Nykyisin yksi työmaa on maksu- ja velkaongelmista kärsiviä ihmisiä auttavan Takuu-Säätiön maksuttomassa neuvontapuhelimessa. Muita yhteistyökumppaneita ovat olleet Marttaliitto ja seurakunnat.

Varaudu vanhuuteen ajoissa

Nenonen kehottaa varautumaan vanhuuteen jo neljä–viisi vuotta ennen kuin aikoo eläkkeelle. Hänestä tärkeintä on miettiä asumista: Onko nykyinen asunto sellainen ja sen kokoinen, että siinä pystyy asumaan ja sitä kykenee pitämään kunnossa vielä kahdeksankymppisenä? Haasteelliseksi saattaa osoittautua yhtälailla kolmannen kerroksen asunto hissittömässä kerrostalossa keskustassa kuin iso omakotitalo maaseudulla.

Nenosen mielestä kodinvaihtoon kannattaa ryhtyä jo työvuosina. Vanhana muuttaminen on raskasta ja uuteen ympäristöön kotiutuminen ja sosiaalisten suhteiden rakentaminen voi olla vaikeaa.
– Lasten ja lastenlasten apuun luottaminen voi tuottaa pettymyksen. Kannattaa muistella, millaista oma elämä oli, kun omat lapset olivat pieniä – ja miettiä, miten hyvin oma aika olisi työn ohella riittänyt omien vanhempien asumisen tukemiseen, Nenonen sanoo.
Hänen kokemuksensa mukaan välit läheisiin saattavat tällaisessa tilanteessa kiristyä, etenkin kun leski jää yksin asumaan isoa kotia, jota ei jaksa pitää kunnossa – ja tarvitsee koko ajan enemmän läheisten apua.

Terve itsekkyys kannattaa

Nenonen peräänkuuluttaa myös tervettä itsekkyyttä: vaikka kuinka haluaisi, lapsia tai lapsenlapsia ei pidä auttaa enempää kuin mihin omat rahkeet riittävät. Tarkkana saavat olla erityisesti äidit ja mummit. Heiltä pyydetään taloudellista apua yleensä ensimmäiseksi.
– Tiedän tapauksia, joissa mummi on pitänyt kiinni lupauksestaan maksaa lapsenlapsensa kännykkäkulut, vaikka hänen rahansa eivät ole tahtoneet riittää ruokaan.

Vältä velkakierre

Omien hälytyskellojen pitäisi alkaa soida viimeistään, kun pankkitili on tyhjä viikkoa ennen palkkapäivää tai eläkkeen maksua. Tällaisessa tilanteessa käy helposti niin, että arkea ryhdytään rahoittamaan velalla. Kun niin käy, velkakierre on jo lähellä. Riittää, että kohdalle osuu jokin yllättävä meno, esimerkiksi yksityislääkärillä käynti ja lääkkeiden osto.
– Kun joudutaan ottamaan uusi luotto, jotta voidaan maksaa vanha pois, seistään jo jyrkänteen reunalla, Nenonen tiivistää. Velkaneuvonnassa näkyy myös nuorisotyöttömyyden kasvu. Vanhemmat ja isovanhemmat tukevat ja jopa elättävät yhä useammin työttömiksi jääneitä jälkipolvia.

Eläkkeellä tulot ovat pienemmät

Vaikka eläkkeet ovat nykyisin parempia kuin koskaan, eläkeläisten tulot ovat silti selvästi pienemmät kuin työssäkäyvien. Tämän vuoksi velkojen hoitaminen käy eläkkeellä entistä raskaammaksi. Tämä pätee etenkin naisiin:
– Naisen palkasta kertyy naisen eläke. Monen naisen eläkettä pienentävät lisäksi lastenhoitoon käytetyt vuodet, Nenonen muistuttaa. Siksi eläkkeelle olisi hyvä siirtyä velattomana.
– Luottokorttivelat ja muut kulutusluotot kannattaa maksaa hyvissä ajoin ennen eläkkeelle jäämistä. Luottokorttien karsimista kannattaa myös harkita. Ne houkuttelevat kuluttamaan velaksi, Nenonen sanoo.

Etupainotteista varautumista puoltaa sekin, että eläkevuodet saattavat alkaa aiottua aiemmin, esimerkiksi sairauden tai työpaikan menettämisen vuoksi. Varautumista saattaa kuitenkin vaikeuttaa se, että monet puolisot pitävät raha-asiansa omana tietonaan. Ilmiö on Nenoselle tuttu velkaneuvonnasta. Siellä ilmenee usein, että puolisot eivät tiedä, minkä verran toinen tienaa, mihin hän käyttää rahansa tai minkä verran velkoja tällä on – eikä kumpikaan tiedä, minkä verran pelivaraa heidän taloudessaan on.
– Naiset ujostelevat tyypillisesti shoppailuun kuluneita menoja ja niistä syntyneitä velkoja. Miehiltä saattavat unohtua esimerkiksi raviradalla kuluneet rahat, Nenonen sanoo.

Uutta velkaa ei kannata ottaa ulkomaanmatkoja varten

Uuden velan ottamista kannattaa niin ikään varoa – etenkin, jos velalla on tarkoitus ostaa lomamatkoja tai tavaroita, joita ei tiukan paikan tullen voi muuttaa rahaksi.

Erityinen vaaranpaikka on sokea rakkaus. Velkaneuvojille tuttu kaava on tämä: Löydetään uusi kumppani, joka on työtön. Näin ollen arjen menoista vastaa se, jonka palkka tai eläke juoksee. Hän ostaa myös yhteisen elämän tykötarpeita velaksi ja luottaa siihen, että velat maksetaan yhdessä, kunhan toinen löytää työpaikan.

Toisinaan käy niin, että rakkaus loppuu ennen kuin uudet huonekalut on saatu maksettua. Velasta vastaa kuitenkin aina henkilö, jonka nimissä se on. Velkojen takaajaksi ryhtymistä kannattaa niin ikään harkita toisenkin kerran ja selvittää tarkasti, kuinka suuren takausvastuun ottaa.

Takaajan taakka voi olla pitkä

Yllätyksiä voi tulla esimerkiksi viime vuosina yleistyneiden pitkäaikaisten ja isojen asuntolainojen kautta. Niihin tarvitaan usein vanhempien ja isovanhempien täytetakauksia. Niihin liittyvä vastuu voi tuntua pieneltä, koska täytetakaaja on vastuussa vain pienestä osasta lainaa, esimerkiksi 15–20 prosentista.
– Velan määrä kuitenkin pienenee todella hitaasti, kun laina-aika on 20–30 vuotta, minkä vuoksi takaaja voi joutua maksumieheksi vuosien kuluttua lainan ottamisesta. Pankista kannattaa aina pyytää arvio takausajasta, Nenonen neuvoo.

Rahaa yllättäviä menoja varten

Pelivaraa – eli säästöjä tai helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta – olisi eläkeläistaloudessa hyvä olla. Yllättäviä menoja on aina: milloin tarvitaan uudet silmälasit, milloin uusi pesukone tai digiboksi. Arkea helpottaa myös mahdollisuus ostaa kotiin palveluita. Niitä ostaessa kannattaa muistaa, että monesta palvelusta saa tehdä verotuksessa kotitalousvähennyksen.

Viva 1/2013

Teksti: Helena Ranta-aho
Kuvat: Seppo Saarentola

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X