Salaperäisen Studio Killers -yhtyeen taustahahmo paljastaa, miksi jo unohdettu Jenny-kappale ampaisikin megahitiksi maailmalla

Studio Killers -yhtyeen kuvamaailman luonut Eliza Jäppinen uskoo tietävänsä, miksi bändin vanhasta kappaleesta ”Jenny” tuli yhtäkkiä kansainvälinen hitti.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuvataiteilija Eliza Jäppinen on ainoa henkilö, joka edustaa Studio Killers -yhtyettä nimellään ja kasvoillaan.

Studio Killers -yhtyeen kuvamaailman luonut Eliza Jäppinen uskoo tietävänsä, miksi bändin vanhasta kappaleesta "Jenny" tuli yhtäkkiä kansainvälinen hitti.
(Päivitetty: )
Teksti: Jukka Heinonen

Nykyään sadat miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa tuntevat Studio Killers -yhtyeen kappaleen Jenny

Studio Killers on animaatiohahmojen varaan rakennettu elektronisen popin yhtye, jonka Suomessa ja ulkomailla asuvat muusikot asuvat salaavat henkilöllisyytensä. Ymegahittiksi heistä lienee laulaja-lauluntekijä Teemu Brunila.

Suoratoistopalvelu Spotifyssa Jenny on 95 miljoonalla toistollaan suomalaisartistien kappaleista kaikkien aikojen kolmanneksi kuunnelluin. Taakse jää esimerkiksi Bomfunk MC’sin Freestyler.

Spotifyn ladatuin suomalaisen esittämä kappale on Daruden Sandstorm 224 miljoonalla toistollaan. Kuunnelluimmat kappaleet on listattu Seuran suomalaisen kulttuuriviennin menestyksiä koskevassa suurselvityksessä: Sinuhe, Sibelius, Alma, Muumi vai Angry Birds? – Seura selvitti, mitkä ovat Suomen kovimmat kulttuurialan vientimenestykset ja kuinka ne syntyivät.

Vaikka Jenny on valtavan suosittu maailmalla, lähes kukaan varttuneempi suomalainen ei tiedä laulusta mitään. Tämä kertoo siitä, että nuorisokulttuuri on entistä globaalimpaa ja entistä enemmän irti vanhempien ikäluokkien elämänpiiristä.

Studio Killers sai sitoutuneita faneja jo varhain

Palataan menestystarinan alkulähteille.

Vuonna 2007 kuvataiteilija Eliza Jäppinen loi kehopositiivisen naishahmon nimeltä Cherry.

”En vain keksinyt, mitä tekisin sillä”, Eliza Jäppinen kertoo.

Vuonna 2009 Studio Killersin perustajat keksivät kysyä Jäppiseltä, saisivatko he hyödyntää Cherryn hahmoa. Tämä sopi.

Yhtyeen ensimmäinen single Ode to the Bouncer menestyi useassa eri maassa ja yhteisöpalvelu Tumblrissa. Eliza Jäppinen teki kappaleelle musiikkivideon, jonka keskushahmo oli Cherry.

Jenny julkaistiin vuonna 2013. Kappaleen videolla Cherry tunnustaa ystävälleen todelliset tunteensa.

Jenny (I Wanna Ruin Our Friendship) -kappaleen keskushahmo Cherry ystävänsä kyydissä.

Kappale nousi listojen kärkisijoille vain Suomessa. Toisaalta Studio Killers sai vähitellen eri puolilta maailmaa lisää faneja, joista osa osoittautui hyvin sitoutuneiksi.

Vuonna 2014 virtuaaliyhtye keräsi ihailijoiltaan joukkorahoituksella yli 60  000 euroa live-esitysten toteutusta varten. Sinä kesänä festivaalien lavoilla nähtiin valkokankaalle heijastettuja animaatiohahmoja, jotka ryydittivät kahden eläinasuun pukeutuneen henkilön ”esitystä”.

Läpimurto ei kuitenkaan toteutunut. Yhtyeen toiminta hiipui ja se pohti lopettamista.

Jenny-kappale levisi ensin Tiktokin animeharrastajien myötä

Syksyllä 2020 kaikki mullistui. Seitsemän vuotta vanhan Jennyn siivitti uuteen nousuun nuoren sukupolven vapaamielisyys, samoin kuin Tiktokin, videoiden jakamiseen tarkoitetun sovelluksen ilmestyminen lähes jokaisen teinin puhelimeen.

Ensin Jennyä alkoivat levittää Tiktokin animeharrastajat. Sitten moni paljasti sen avulla ystävälleen ihastuneensa häneen. Ja pian tieto kappaleesta ja ilmiöstä levisi muillekin.

Eliza Jäppinen, mistä johtuu Jennyn suosion räjähdysmäinen kasvu?

”Uskon, että jokainen on joskus ollut salaa rakastunut parhaaseen ystäväänsä.”

Lue myös: Mustat lesket -menestysformaatin ja Angry Birds -elokuvan takana on etevä käsikirjoittaja, jonka nimeä olet tuskin kuullut

X