Suden perheen sukukokous on järjestetty jo 35 kertaa: ”Sisarusten kanssa jaetaan asioita, joita ei voi jakaa kenenkään muun kanssa”

Suden perheen sisarukset ovat jo 35 vuoden ajan kokoontuneet muistelemaan sota- ja evakkoaikoja. Ja isäänsä, joka antoi nimen Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan Suen Tassulle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Paavo Susi, 72, Raija Kormilainen, 82 ja Leila Kettunen, 75, ovat kokoontuneet Lahden Messilään jokavuotiseen sisarustapaamiseen. Seitsemästä sisaruksesta on jäljellä viisi. Heistäkin vain kolme pystyy enää osallistumaan.

Suden perheen sisarukset ovat jo 35 vuoden ajan kokoontuneet muistelemaan sota- ja evakkoaikoja. Ja isäänsä, joka antoi nimen Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan Suen Tassulle.
(Päivitetty: )
Teksti: Sanna Puhto

”Voi miun rakasta lastai!” äiti huudahti, kun tapasi 14-vuotiaan esikoisensa hengissä.

Se oli ainoita kertoja, kun Iiris Susi kuuli äidin sanovan häntä rakkaaksi. Ei sellainen ollut tapana, vaikka lapset rakkaita olivatkin.

Mutta silloin oli syytä sanomiseen. Oli vuosi 1944, ja 14-vuotias Iiris oli kuljettanut perheen omaisuuden sekä neljä lehmää ja hevosen kotoa Kannaksen Muolaasta Hämeeseen Urjalaan. Matkaa oli linnuntietä yli 300 kilometriä.

Äiti oli tullut edeltä käsin Urjalaan nuorempien sisarusten kanssa, ja isä oli komennettu jäämään Kannakselle evakuointia valvomaan.

Äiti kohtasi juna-asemalla nääntyneen tytön. Iiris oli taipaleella joutunut syömään leipää, johon oli leivottu rotankakkaa.

Iiriksen urotyöstä alkoi Suden perheen uusi elämä. Urjalaan evakuoidut muolaalaiset rakensivat alkajaisiksi itselleen kodit asuinpaikaksi osoitetun suon laidalle. Suon laidalla elanto revittiin maatilkusta ja lehmistä.

Sudenpennut koolla

Sisarukset ovat aina kutsuneet itseään Sudenpennuiksi.

Tänään he ovat kokoontuneet perinteiseen kesätapaamiseensa, tällä kertaa Lahteen. Näin he ovat tehneet jo 35 vuoden ajan.

Seitsemästä sisaruksesta on elossa viisi. Tänään ovat saapuvilla Raija Kormilainen, 82, Leila Kettunen, 75 ja kuopus Paavo Susi, 72.
Aarno Sudesta, 78, ei ole enää tulijaksi, ei liioin evakkotaipaleen yksin kulkeneesta Iiris Rikkosesta, 88.

Iiris on silti vahvasti läsnä nuorempien sisarusten puheessa. On kuin hänellä olisi evakkotaipaleen urotyön takia erityisasema sisarusten mielissä.

Sudenpennut

Juuret. Yhteenkuuluvuus. Jaettu historia. Kaiken tämän Sudenpennut ovat saaneet toisiltaan, vaikka joutuivat lapsina lähtemään Kannaksen Muolaasta. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Mitä tuleman pitää

Evakkoudesta tuli olosuhde, joka on määritellyt Suden perheen elämää tähän päivää asti.

Kun Muolaasta tuli lopullinen lähtö kesällä 1944, Raija oli 8-vuotias. Hän säästyi evakkotaipaleelta, koska hänet oli lähetetty sotalapseksi Ruotsiin yhdessä 4-vuotiaan Aarno-veljen kanssa. Kotiin jäivät isot tytöt, Iiris, Sinikka ja Margit sekä vastasyntynyt Leila-vauva.

”Isän ja äidin oli helpompi mennä eteenpäin isojen lasten ja vauvan kanssa. Heillä ei aluksi ollut edes minkäänlaista evakkoasuntoa. Heittolaisina oltiin”, sanoo Paavo, joka syntyi vasta pari vuotta sodan jälkeen. Silti Paavo samastuu voimakkaasti perheen evakkokokemuksiin.

Raijalle olo sotalapsena oli mutkatonta.

”En muista itkeneeni kertaakaan, vaikka Aarno itki äitiä kovasti. En ollut riemuissaankaan, mutta ajattelin, että katsotaan mitä tuleman pitää.”

Raijaa kolme vuotta vanhempi sisko Margit oli pettynyt, sillä hän olisi halunnut Ruotsiin. Hän ei päässyt, koska 11-vuotiaasta oli apua kotona.

Aarnolla ja Raijalla säilyi Ruotsissakin keskinäinen kontakti, sillä heidät sijoitettiin naapuritaloihin. Kun he kaksi vuotta myöhemmin palasivat kotiin, siellä oli jälleen uusi tulokas, Paavo-vauva.

”Paavoa piti liekuttaa vivussa. Vipu oli hirrenrakoon kiinnitetty vahva oksa, johon vauva ripustettiin lakanasta tehdyssä riippumatossa. Jos sinä Paavo huusit, napautin lattiaan asti. Olinpa aika raaka”, Raija muistelee.

Suden perhe 1939

Suden perhe 1939 Hilma Suden isän hautajaisissa. Tytöille ommeltiin hautajaisiin uudet mekot. Kuvassa äiti Hilma ja isä Tauno. Tyttäret vasemmalta 8-vuotias Sinikka, 3-vuotias Raija, 6-vuotias Margit ja 9-vuotias Iiris. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

”Otaha siekii Suen Tassu”

Rauhan tultua Suden perheessä oli yksi vaiettu aihe. Se sama, mistä muissakin perheissä oltiin hiljaa. Sota.

Paavo muistaa, miten Urjalassa kokoonnuttiin vielä 1950-luvulla ompeluseuroihin koko perheen voimin. Miehet vetäytyivät puhumaan omia juttujaan siksi aikaa, kun naiset ompelivat.

”Minä pikkupoikana kuuntelin salaa. Edes keskenään miehet eivät juuri sodasta puhuneet. Enemmänkin rakentamisesta. Yhtä hyvää rakennusmiestä oli jäänyt kaivelemaan se, miten välirauhan aikana Kannaksella piti tehdä ovet ja ikkunat vähän sinne päin eikä vatupassiin. Oli kiire eikä kunnon materiaaleja ollut.”

Jos joku avautui sotakokemuksista kahden kesken, puheet mitätöitiin.

”Puhuu olleensa kovissa paikoissa, vaikka ei ollut”, Paavo kuuli miesten kommentoivan avautumista.

Rakentaminen täytti isän, Tauno Suden, päivät sodan jälkeen. Kodit rakennettiin talkoilla, peräjälkeen.

Talkoojuomat haettiin Alkosta. Koskenkorvapullo kiersi ringissä, jossa usein istui myös tuleva kirjailija Väinö Linna. Linnan lapsuudenkoti oli Urjalassa.

Tulevan kirjailijan korviin jäi mukavan kuuloinen kehotus: ”Otaha siekii, Suen Tassu”, kun pullo tuli Tauno Suden kohdalle.

Vuosia myöhemmin Linna kysyi Sudelta, saako nimetä tulevan romaaninsa henkilön Suen Tassuksi. Kun Tuntematon sotilas ilmestyi, Tauno Susi luki sen tuoreeltaan.

”Ei isä pahoillaankaan ollut, että nimi tuli ikuistettua. Mutta ei hän sillä retostellut saati missään esille tuonut”, Paavo kertoo.

Romaanihahmo Suen Tassu on kollaasi kahdesta oikeasta ihmisestä. Hahmo on Kannaksen Sakkolasta kotoisin olevalta Toivo Ruunaalta, nimi Tauno Sudelta.

Vuonna 1981 Sinikka täytti 50 vuotta.

Vuonna 1981 Sinikka täytti 50 vuotta. Sitä juhlivat Paavo (vas.), Raija, Leila, Margit, Aarno ja Iiris. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Kuolema yhdisti

Sudenpennut aikuistuvat Urjalassa, pientilalla suon laidassa, ja lensivät pesästä yksi toisensa perään.

Yhdestä tuli maanviljelijä, toisesta tarjoilija, kolmannesta toimistotyöntekijä, neljännestä rakennusmies, viidennestä lähihoitaja, kuudes meni paperitehtaaseen. Kansakoulua pidemmälle opiskeli ainoastaan Raija, josta tuli merkonomi. Töitä hän teki sihteerinä ja konttoripäällikkönä.

Suuren osan aikuisuuttaan sisarukset elelivät kukin tahoillaan ympäri Suomea. He tapasivat lähinnä silloin, kun perheenjäseniä vihittiin, kastettiin tai konfirmoitiin.

Vanhempien kuolema liimasi heidät uudella tavalla yhteen. Ensin meni isä 1981 ja sitten äiti Hilma Susi 1982.

Purkaessaan vanhempien viimeistä kotia, kerrostaloasuntoa Urjalan keskustassa, sisaruksilla oli suorastaan hauskaa yhdessä. Omaisuuden jako ei varjostanut yhdessäoloa.

Luopuminen opetti

Perintöjuristit tietävät, että sisarusten välit voivat katketa mitättömän kuuloisiin riitoihin perinnöstä. Syyksi voi riittää kahvikuppi.

Sisaruus on ihmissuhde, johon pätee ehdoton tasapuolisuuden odotus. Jos tämä ei toteutunut lapsuudenperheessä, voi kahvikuppi toimia korvauksena vanhempien rakkaudesta, jota ilman on jääty.

Susien kuolinpesässä ei ollut jäljellä sisarusten lapsuudenaikaisia tavaroita. Vanhemmat olivat myyneet pientilansa vuonna 1968 ja muuttaneet kerrostaloon.

”Meillä kukin otti mukaansa itselle tärkeät tavarat jo silloin, kun muutti omilleen”, Paavo sanoo.

Suurin syy Sudenpentujen sopuisuuteen tavaranjaossa oli kuitenkin evakkous.

Se muutti kertaheitolla koko perheen suhteen tavaraan. Omaisuudesta ei tehty liian tärkeää, koska siitä oli kerran jouduttu luopumaan.

”Isä ja äiti kaipasivat vain valokuvia, jotka jäivät rajan taa.”

Paavo arvelee, että sopuisuutta ylläpitää myös se, että he kaikki ovat samalla tasolla työelämässä. Ei ole tarvinnut kadehtia toisen asemaa tai varallisuutta.

”Eikä olla myöskään tarvittu toisilta mitään, vaan kaikki ovat olleet omavaraisia. Silti ollaan oltu toisten elämässä hengessä mukana.”

Suden sisarukset

Sisaruksilla on aina ollut hyvät välit. Syyksi he arvelevat sen, että ei ole tarvinut kadehtia toisten rahoja tai omaisuutta, kun kellään ei ole liikoja ollut. Kukaan ei ole myöskään tarvinnut toisilta taloudellista apua. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Voi olla oma itsensä

Sisaruus on usein elämän pisin ihmissuhde. Sisarten kanssa myös jaetaan asioita, joita ei voi jakaa kenenkään muun kanssa.

Sudenpennut ovat sitä mieltä, että heidän tapaamisensa ovat antoisia siksi, että paikalla ovat vain he, ei puolisoja tai lapsia.

”Silloin voi olla todella oma itsensä”, Raija sanoo.

Järjestely ei ole kaikille osapuolille helppo.

”Minun mieheni on mustasukkainen ja kateellinen näistä tapaamisista, koska meillä on kivaa ja hän jää yksin. Hyvä että saan tulla ollenkaan”, Raija kertoo.

Raija antaa silti kunniaa miehelleen, koska tämä päästää Raijan matkaan, vaikka se on hänelle vaikeaa.

Leila hämmästelee, miten joka kerta kuulee uusia asioita omasta historiastaan.

”Vasta pari vuotta sitten sain kuulla, että synnyin tuossa talossa”, hän sanoo ja osoittaa vanhaa valokuvaa, jota oli katsellut kymmeniä kertoja aiemminkin.

Kuvassa on Muolaan kotitalo, jonka sotavangit rakensivat välirauhan aikana. Perhe asui siinä ensimmäisen ja toisen evakkomatkan välin.

Valokuvia vanhemmista

Tapaamisissa katsotaan aina valokuvia. Niitä, joita saatiin haalittua sukulaisilta ja tuttavilta, kun omat jäivät rajan taa. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Vain isosisko tietää

Myös sisarusten roolit näyttävät säilyvän muuttumattomina läpi vuosikymmenten. Iiris on yhä se, johon kaikki nojaavat.

”En tule toimeen ilman vanhinta siskoani, kun keittiöhommista on kyse”, Raija sanoo.

”Nykyisin on kookle”, Leila muistuttaa.

”Silti soitan hänelle. Vain Iiris tietää, miten oikea munavoi tai kesäkeitto tehdään.”

Sisarukset eivät vielä tiedä, mitä kaikkea tekevät kaksi päivää kestävässä tapaamisessaan. Kolme asiaa tapahtuu kuitenkin varmasti.

Yksi: tapaaminen avataan skoolaamalla oikealla samppanjalla laseista, joissa on kunkin oma kuva.

Kaksi: puhetta riittää uusista ja vanhoista asioista.

Kolme: ennen kotiinpaluuta kolmikko ajaa Lahdesta Kausalaan tapaamaan isosisko Iiristä.

X