Mykkäkoulu, sairaalareissu, tulinen suhde - Tätä kaikkea on Sulkavan soutu

Moni osaa yhdistää soudun Sulkavaan, vaikkei osaisi näyttää kuntaa kartalta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Alle kolmentuhannen asukkaan Sulkavalle soutu on tärkeä imagotekijä.

Moni osaa yhdistää soudun Sulkavaan, vaikkei osaisi näyttää kuntaa kartalta.
Teksti: Milla Ollikainen

Raimo ja Leila Virran avioliitossa koettiin ensimmäinen mykkäkoulu viikon kuluttua häistä. Se tapahtui soutuveneessä sunnuntaina 10.7.1977.

Pariskunta oli tavannut edellisenä vuonna, kun haminalainen Leila oli saanut Sulkavalta pestin sosiaalityöntekijänä. Tarkoitus oli vain saada työkokemusta ja jatkaa sitten muualle. Sulkavasta tulikin päätepysäkki, kun linja-autonkuljettaja Raimo vei sydämen.

Naimisiin mentiin 1. heinäkuuta 1977. Seuraavana viikonloppuna jrjestettiin kymmenennet Sulkavan suursoudut. Raimo halusi osallistua, koska hän oli ollut mukana jokaisessa soudussa tapahtuman perustamisesta lähtien.

Tuntui hyvältä idealta soutaa yhdessä tuoreen vaimon kanssa. Vähän siinä taidettiin vitsailla, että jos avioliitto soutukilvan kestää, se kestäisi kyllä sitten mitä vain.

Sulkavan soudussa on alusta lähtien kierretty suuri Partalansaari. Soutumatkaa tulee 60 kilometriä, ja saari kierretään vastapäivään. Matkan varrelle ei osu kovin suuria selkiä, ja etenkin alkumatka Partalansaaren länsipuolella kulkee varsin kapeaa väylää.

Leila ajatteli, että hänhän voi lekotella veneentuhdolla ja ottaa aurinkoa. Kaksinsoutu- eli nykyisessä vuorosoutusarjassa toinen soutaa ja toinen meloo perästä. Leilalle peränpito ei kuitenkaan ollut tuttua hommaa.

Ensimmäiset kymmenen kilometriä sujuikin aivan mukavasti niin, että Leila nautti maisemista ja auringosta ja Raimo souti. Mutta sitten rannalta kajahti huuto: ”Pistä se akkas melomaan!”

Tässä kohtaa Raimon olisi tietysti pitänyt malttaa hetki harkita. Mutta suu ehti ensin: ”Ei se ossoo!”

Lieventävänä asianhaarana muistettakoon, että Raimo oli aviomiehenä vasta viikon vanha. Ei silloin voi olla vielä ihan valmis.

Leila kivahti, että ei osaa ei, mutta ei sitä tarvitse kaikille kuuluttaa!

Eipä sitä mykkäkoulua lopulta montakaan kilometriä pidetty. Ja kun päästiin perille, Leila osasi meloa.

Ensi kesänä Leilan ja Raimon avioliitto täyttää 40 vuotta, ja Sulkavalla järjestetään jo 50. suursoudut.

Soutu pitää terveenä

Juhannusviikolla Sulkavan kirkonkylä kylpee uneliaasti auringossa. Kahvila-Puoti Alinassa on väljää, kodinkoneliikkeen edustalla istuskelee miehiä. Ravintola Muikkukukossa tarjoilija kipaisee hakemaan tilatut muikut tuoreina viereisestä kaupasta.

Soutustadionille kurvaa kiiltävä viininpunainen pappatunturi. Sen selässä on suursoutuneuvos Hannu Pasanen.

Sulkavan souduissa Partalansaaren kymmenen kertaa kiertänyt saa soutuneuvoksen arvonimen. Näitä neuvoksia on jo yli 6 000. Mutta suursoutuneuvoksia on vain kolme: Pasanen, mykkäkoulu-Virta sekä hänen veljensä Risto. He ovat kiertäneet Partalansaaren jokaisessa Sulkavan soudussa vuodesta 1968.

Pasaselle soutu on vakava asia. Sen tietää jo siitä, että hänellä on mukanaan valmiiksi tulostettu lista omista suorituksista Sulkavan souduissa. Lista on komea, ykkössijoja joko yksin- tai vuorosoudussa peräti 17.

Pasanen jäi 17 vuotta sitten eläkkeelle rajamiehen työstä, mutta kunto on edelleen kova. Siitä on paljolti kiittäminen soutuharrastusta.

”Intoa on kuin nuorella pojalla. Soutu antaa terveyttä ja elämänlaatua. Mulla kun on huonot nuo perintötekijät, niin voisin olla jo hautuumaalla. Ilman soutua elämä ois ollut toisenlainen”, Pasanen sanoo.

Aikaa soutujen avajaisiin on kaksi viikkoa. Kilpailun johtaja eli piäsoutaja Aki Mähönen on muilta kiireiltään ehtinyt järjestää stadionille kahvihetken kokeneiden soutumiesten kesken.

Voidaan puhua soutumiehistä, sillä he ovat kaikki miehiä. Mutta on seurueessa mukana yksi nainenkin, kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka. Hän on muuttanut Sulkavalle länsirannikolta kolmisen vuotta sitten.

”Me aina tulkataan Riinalle palavereissa”, Mähönen vitsailee.

”Kyllä tässä alkaa jo tottua”, Ikola-Norrbacka hymyilee.

Kunnanjohtaja on kunnostautunut souduissa itsekin, hänellä on kirkkovenesoudun SM-kulta edelliseltä vuodelta.

Alle kolmentuhannen asukkaan Sulkavalle soudut ovat tärkeä vetovoimatekijä. Kunnan sijainti on haastava; Savonlinnaan on matkaa nelisenkymmentä kilometriä, ja kuntakeskus jää sivuun alueen vilkkaimmista maanteistä. Kauttakulkuliikennettä on rajoittanut Vekaransalmen lossi, jonka korvaamiseksi sillalla liikenneministeriö myönsi kesäkuun alussa isoimman yksittäisen määrärahan, 19,4 miljoonaa euroa.

Useimmille suomalaisille tulee Sulkavasta kuitenkin ensimmäisenä mieleen juuri soutu. Sanonnan mukaan suomalaiset hullut lasketaan talvella Finlandia-hiihdossa ja kesällä Sulkavan souduissa.

”Moni tietää soudut, mutta ei edes sitä, missä Sulkava sijaitsee”, toteaa entinen piäsoutaja Jukka Simpanen.

Kunnanjohtaja puhuukin soudusta Sulkavan ”brändinä”, jolla on paljon ”potentiaalia”.

Jos edesmenneeltä Kauko Miettiseltä kysyttäisiin, hän käyttäisi todennäköisesti hiukan toisenlaisia sanoja.

Malli hameen alta

Veneenveistäjä Kauko Miettisellä oli ongelma. Hän oli vastikään perustanut Sulkavalle oman verstaan, mutta veistämöala eli 1960-luvulla jo murroskautta: lujitemuoviveneet yleistyivät nopeasti. Muoviveneitä voitiin valmistaa nopeammin ja halvemmalla, ja ne olivat helppohoitoisempiakin kuin puuveneet.

Miettinen pohti, että puuveneiden arvostusta pitäisi jotenkin nostaa. Hän sai idean tapahtumasta, jossa soudettaisiin Partalansaaren ympäri. Se olisi kylän yhteinen mukava retki, joka tehtäisiin nimenomaan puuveneillä.

Jo 1970-luvun alusta lähtien souduissa on ollut myös retkisarja, jossa veneitä koskevat säännöt ovat löysemmät ja matkalla yövytään Varvirannan leirikeskuksessa. Mutta kilpasarjoja on nykyään jo kymmeniä joka lähtöön, naisille, miehille ja sekajoukkueille, eri ikäluokille, yksin ja kaksin sekä kirkkoveneissä.

Kauko Miettinen ei itse ollut kilpailuhenkinen eikä osannut arvata, millaiseen kilpavarusteluun Sulkavallakin vielä päädyttäisiin. Hän vieläpä lahjoitti ensimmäisen souturetken nopeimmalle itse veistämänsä veneen, mitä hän kuulemma myöhemmin katui. Se kun pisti soutajat tavoittelemaan voittoa vielä kovemmin.

Mutta tapahtumasta tuli menestys, ja Miettinen sai veistää veneitä eläkeikään saakka. Kun hän lopetti vuonna 1999, sulkavalainen kilpasoutaja Heikki Joskitt päätti appiukkonsa kanssa opetella homman.

Hakiessaan Miettiseltä veneenkaarimalleja hän kurillaan kysäisi, että mahtaakohan tällainen mies oppia veneenveistäjäksi. Miettinen arveli Joskittin oppivan, mikäli hän on joskus sattunut vilkaisemaan hameen alle.

Sieltä se malli löytyy.

Remmit kiinni Nyt katsotaan, mistä on Sulkavan soutajat tehty.

Kymmenen hengen voimin kirkkovene liukuu kevyesti Saimaan aalloille. Vene ei ole Kauko Miettisen tekemä vaan toisen tunnetun sulkavalaisen veneenveistäjän, Pauli Parkkisen käsialaa. Siinä on kaksitoista airoparia ja liikkuvat penkit, kuten kilpaveneissä kuuluukin.

”Muistakaa laittaa jalat tiukasti niihin remmeihin kiinni, että jos vene kaatuu, niin teidät löydetään helpommin”, heittää Reino Eerikäinen.

Se on tietenkin vitsi; Sulkavan souduissa ei ole menetetty ihmishenkiä, toisin kuin useimmissa suurissa urheilutapahtumissa. Kerran pelastusharjoitus epäonnistui, kun palokunta ei saanut millään kirkkovenettä kaatumaan. Ilman havereita ei toki ole selvitty, ja tiputukseenkin soutajia on jouduttu viemään varsinkin helteisinä kisapäivinä.

Nyt ei ole sitä vaaraa, sillä sää on soutamiseen parahultainen, parikymmenasteinen pilvipouta. Kokeneiden soutajien airot liikkuvat tasatahtiin. Yläpuolella pörrää helikopterikamera, jota paikallinen lukiolaispoika ohjailee rannalta. Sulkavan lukiolaisilla on oma yritys Lumo, joka toimii yrittäjyyskurssien oppimisympäristönä. Se hoitaa muun muassa majoitusta kunnan keskuskoululla.

Eerikäinen on soutuneuvosklubin puheenjohtaja ja toimi tapahtuman piäsoutajana 1980-luvulla. Hänen aikanaan Partalansaaren ympärisoutuun otettiin mukaan kirkkoveneet, mikä kasvatti rajusti osallistujamäärää. Kun soutajia oli esimerkiksi vuonna 1980 noin tuhat, kymmenen vuotta myöhemmin kisaan starttasi lähes neljätuhatta soutajaa. Huippuvuosina 2000-luvun alussa osallistujia oli yli kymmenentuhatta. Kirkkoveneiden pääsarjaan lähti parhaimmillaan yli 200 venettä samassa lähdössä.

Se on ollut melkoinen näky.

Reilussa kymmenessä vuodessa osallistujamäärä on laskenut takaisin 1990-luvun tasolle eli viidentuhannen paikkeille. Pudotus ei ole järjestäjien päällimmäinen huolenaihe, sillä aaltoliikettä kokevat muutkin isot tapahtumat. Mutta uudistua täytyisi koko ajan, toteaa kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka. Soutujen taloudellinen merkitys kunnan elinkeinoelämälle on kuitenkin miljoonaluokkaa.

Ehkä uudet soutajat löytävät Sulkavalle kiinnostuksesta kuntoiluun ja extreme-urheiluun. Eerikäinen on laskenut, että Sulkavan souduissa on tehty tähän mennessä jo yli 200 000 urheilusuoritusta.

”Me ollaan aikamoinen liikuttaja Suomessa. Pitäisi korostaa enemmän sitä terveydellistä merkitystä. Soutamaan pystyy, vaikkei pystyisi enää hölkkäämään”, hän muistuttaa.

Esimerkiksi yksinsoudun ensimmäinen voittaja Einar Luukkonen souti Partalansaaren ympäri vielä 86-vuotiaana vuonna 1987.

Luukkonen on yksi soutujen legendaarisimmista hahmoista, jota muistellaan Sulkavalla edelleen.

Piippu suussa maaliin

Äänentoistolaitteet oli jo purettu soutustadionilta, kun Einar Luukkosta odotettiin maaliin. Viimein yksinäinen soutaja näkyi horisontissa, mutta äkkiä vene pysähtyi rantakaislikkoon.

Piäsoutaja Reino Eerikäinen säikähti, että nytkö se Einar kuukahti. Pitäisikö miestä lähteä hakemaan moottoriveneellä?

Eerikäinen oli yrittänyt saada Luukkosen lääkärintarkastukseen ennen soutua. Luukkonen asui yhä kotonaan Tuhkasaaressa, josta oli kylille 15 kilometrin soutumatka – sen hän soutaa hurautti aina ennen kisaa, ja 60 kilometrin kisan jälkeen vielä saman matkan kotiin. Mutta oliko se 86-vuotiaalle jo liikaa?

Pian kaislikosta kuitenkin pölähti savupilvi. Luukkonen oli vain pysähtynyt sytyttämään piippunsa maalisuoralla. Hänellä oli nimittäin tapana soutaa piippu suussa maaliin.

”Kyllä riitti sinä iltana Einarille konjakintarjoajaa Muikkukukossa”, Hannu Pasanen muistelee. ”Ei tainnut olla ihan selvin päin, kun lähti soutamaan kotiin.”

Varmasti Einarin muistolle kumotaan tänäkin kesänä muutama konjakki.

Suursoudut Sulkavalla 7.-10.7.

X