Kuusi miljoonaa euroa Unicefille lahjoittanut suomalainen kertoo tekonsa taustasta – ”Äitini oli hyvin antelias ja opin jo häneltä, ettei auttamisesta tarvitse tehdä numeroa”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Unicefin kuvat Syyrian kärsivistä lapsista herättivät suomalaislahjoittajan. © Unicef
Ennätyslahjoittajan varoilla on tuettu Syyrian, Bolivian ja Vietnamin lapsia. Hänen mukaansa auttaminen tuo iloa myös auttajalle.

YK:n lastenjärjestö Unicef sai vuonna 2017 historiansa suurimman yksityishenkilön tekemän ensilahjoituksen. Summa oli kuusi miljoonaa euroa, ja se tuli vauraalta suomalaiselta.

Nyt rahat on käytetty. Tässä jutussa ennätyslahjoittaja kertoo, kuinka hän päätyi ratkaisuunsa ja mitä siitä seurasi hänelle.

Seura ei julkista suurlahjoittajan pyynnöstä hänen henkilöllisyyttään.

Puolet lahjoituksesta käytettiin hätäapuun, ja siitä suurin osa Syyrian lapsille.

Loput ohjattiin lasten kohtaaman väkivallan ja hyväksikäytön vastaiseen työhön, jolla tavoitellaan järjestön mukaan kohdepaikoissa kestäviä muutoksia.

Lahjoituksen avulla tuettiin muun muassa Vietnamin kansallisen lastensuojelusuunnitelman valmistamista. Boliviassa taas autettiin katulapsia palaamaan perheidensä pariin ja saatiin kirjattua entistä useampi vastasyntynyt väestörekisteriin.

Kuvat Syyrian lapsista ratkaisivat

Suurlahjoittajan mukaan ratkaisu sinetöityi, kun hän näki ahdistavia kuvia Syyrian sodasta ja raunioista löytyneistä lapsista.

”Lapset olivat joutuneet kokemaan liian paljon kauheuksia ja halusin yrittää auttaa edes jotenkin. Kuten joku viisas on sanonut:  Kun näkee toisen hädässä, voi olla tekemättä mitään tai voi tehdä jotain”, hän perustelee.

Boliviassa ja Vietnamissa ei käydä sotaa, mutta molemmat maat ovat hyvin köyhiä ja niissä asuu paljon hädänalaisia lapsia.

”Molemmissa tilanne on huono ja tuntui, että olisi mahdollista saada aikaan pysyvää parannusta tilanteeseen.”

Avun kohdistaminen juuri lapsiin oli myös suurlahjoittajan puolison toive. Unicef taas valikoitui kumppaniksi siksi, että lahjoittaja luottaa järjestön vievän avun perille asti myös vaikeissa olosuhteissa.

Auttaminen tuo iloa

Suurlahjoittajan mukaan auttaminen tuottaa iloa myös auttajalle.

”Olen monesti kokenut hyvää mieltä, kun olen ainakin yrittänyt tehdä jotain hädässä olevien lasten puolesta. Jos yksikin säästyy esimerkiksi väkivallalta lahjoitusten ansiosta, niin koen tehneeni jotain hyvin merkittävää ja tärkeää.”

Hänestä auttamisen ilo on suurimmillaan, kun tilanne on henkilökohtainen – rahasummasta riippumatta.

”Annoin kerran noin 20 euroa Aasiassa kadulla nälkäiselle ja janoiselle pikkupojalle. Poika hyppi riemusta, juoksi vielä taksimme perään ja huuteli kiitoksia. Tuollaiset tapaukset muistaa pitkään.”

Suurlahjoittaja kannustaa kaikkia auttamaan.

”Usein kuulen sanottavan, että helppohan se on lahjoittaa, jos on paljon rahaa. Olen huomannut että jos ihminen lahjoittaa vähästä, niin tämä lahjoittaa myös paljosta. Ja jos ihminen ei lahjoita vähästä, niin ei yleensä paljostakaan.

Auttamisessa on hänen mukaansa kyse ennen kaikkea tahdosta.

”Monet eivät halua auttaa, koska osa rahoista menee avustusjärjestöillä hallintoon ja muihin kuluihin. Itse koen tämän vain tekosyynä olla auttamatta. Järjestöt tarvitsevat palkattuja työtekijöitä ja hallintoakin pystyäkseen toimimaan tehokkaasti.”

Lahjoittaja korostaa, että hän ei kaipaa tekonsa johdosta mainetta tai julkisuutta.

”Äitini oli hyvin antelias ja opin jo häneltä, ettei auttamisesta tarvitse tehdä numeroa. Saan auttamisesta joka tapauksessa hyvän mielen.”

Haastateltavan kommentit ovat Suomen Unicefin Seuralle toimittamia. Seura on tarkistanut suurlahjoittajan henkilöllisyyden ja sen, että vastaukset ovat hänen antamiaan.

Kasvottoman lahjoittamisen maa

Suomessa rikkaat harjoittavat hyväntekeväisyyttä mieluiten kasvottomina.

Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavulle 2010-luvulla yhteensä neljä miljoonaa euroa lahjoittanut vastasi kieltävästi Seuran haastattelupyyntöön.

Kun Helsingin Sanomat kysyi vuonna 2004 sadalta varakkaalta suomalaiselta, ovatko he lahjoittaneet rahaa hyväntekeväisyyteen, vastauslomakkeita palautettiin 31 kappaletta. Vastanneista joka kolmas kertoi antaneensa hyväntekeväisyyteen kahden edellisen vuoden aikana yli 200 000 euroa.

Kuitenkin vain kuudessa lomakkeessa oli lähettäjän nimi. Ja vain kolme suostui lehden haastatteluun.

Kuvaava on sekin, että kun Nokia-pomo Sari Baldauf perusti taannoin hyväntekeväisyyttä harjoittavan säätiön, hän teki sen tyttönimellään.

Supercell-miljonäärit harvoja poikkeuksia

Osa varakkaista suomalaisista tukee kuitenkin tärkeäksi katsomiaan asioita omalla nimellään.

Esimerkiksi vuonna 2000 yrittäjäveteraani Jalo Paanasen lapset lahjoittivat 7,1 miljoonaa markkaa Suomen Pelastusarmeijan säätiölle.

Kaksi vuotta myöhemmin finanssivaikuttaja Björn Wahlroos ja hänen Saara-vaimonsa perustivat säätiön tukemaan ja rohkaisemaan taloustieteiden sosiaalisten kysymysten tutkimusta ja keskustelua.

Miljardöörisukuun kuuluva Ilkka Herlin puolestaan on Saara Kankaanrinnan ja Anna Kotsalo-Mustosen ohella yksi vuonna 2007 aloittaneen Elävä Itämeri -säätiön kolmesta perustajasta. Hän on todennut, että varakkailla on paitsi mahdollisuus myös velvollisuus auttaa.

Nykyajan tunnetuin kasvollisen hyväntekeväisyyden hanke lienee kuitenkin peliyhtiö Supercellin perustajien Ilkka Paanasen ja Mikko Kodisojan Me-Säätiö. Se taistelee lasten ja nuorten syrjäytymistä vastaan Suomessa, ja aikoo viedä toimintamalliaan myös maailmalle.

Paananen ja Kodisoja ovat lahjoittaneet perustamalleen säätiölle yhteensä 200 miljoonaa euroa. Toistaiseksi säätiö on käyttänyt toimintaansa kymmenen miljoonaa euroa.

X