
Aija Puurtinen: ”Ole rohkea! Rakastu kansanmusiikkiin!” – Hyvää kansanmusiikin päivää kaikille
Kansanmusiikki sai tänään 10.5.2017 ensimmäisen oman juhlapäivänsä, jota vietetään ympäri Suomen.
Aija Puurtinen on Honey B & The T-Bones -yhtyeen laulaja-basisti, laulupedagogi ja musiikin tohtori, joka on viime vuosina perehtynyt vanhoihin siirtolaislauluihin Rytmiraide Allstars -kokoonpanon parissa.
Tänään on 100 vuotta täyttävän Suomen ensimmäinen kansanmusiikin päivä. Kauas on tultu Väinämöisen kanteleesta ja hauen leukaluusta. Supisuomalaisen tanhupoljennon lisäksi kansanmusiikin laveaan laariin kolahtaa tänä päivänä moni tyylilaji runonlaulusta suomenkieliseen bhangra-musiikkiin.
Kansanmusiikin päivää koordinoiva Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK) haluaa juhlapäivän kautta tehdä kansanmusiikkia ja -tanssia entistä yhä tunnetummaksi.
Aija Puurtinen menetti sydämensä kansanmusiikille
Musiikin moniottelija Aija Puurtinen tunnustaa tutustuneensa kansanmusiikkiin vasta aikuisiällä.
”Olen kotoisin Etelä-Savosta, jossa ei ollut minun nuoruudessani minkäänlaista kansanmusiikkiperinnettä. Vasta aikuisena tutustuin laajemmin suomalaiseen perinteiseen ja moderniin kansanmusiikkiin. Se on kiinnostavaa ja inspiroivaa”, Puurtinen kertoo.
Hän on tehnyt pitkän uran blues-trio Honey B. & T-Bonesin laulaja-basistina, laulanut kansanmusiikkiyhtye Värttinän kiertueilla solisti Mari Kaasisen äitiyslomasijaisena, tuottanut Värttinän Miero-levyn, julkaissut useita soololevyjä sekä opettaa laulua Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla.
”Kansanmusiikissa on hyvin erilaisia laulutapoja ja -tyylejä. Kirjo on aivan valtavan suuri ja kiehtova. Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa idästä tuleva – kuten arabialainen intialainen ja juutalainen – kansanmusiikki, sen emotionaalisuus ja melodioissa käytetyt mikrointervallit”, Puurtinen jatkaa.
Juutalaista klezmer-musiikkia Puurtinen on laulanut muun muassa Doina Klezmer -yhtyeen kiertueen solistina.
”Olen opiskellut hepreaa ja jiddishiä, että pystyisin laulamaan klezmeriä sen omalla kielellä. Lempikappaleeni on klezmer-laulu Shnirele Perele. Olen saanut laulaa sitä synagogassa saksalaisten ja brittiläisten juutalaismuusikoiden kanssa. Se oli pysäyttävä kokemus”, Puurtinen sanoo.
Tarkista kotipaikkakuntasi kansanmusiikin päivän ohjelma Kansanmusiikki.fi -sivuston tapahtumakalenterista.
Poimintoja ohjelmasta
- Helsinki: Sanna Salonen: Rutvan polkka, Musiikkitalo, Black Box
- Joensuu: Kansanmusiikin päivä Joensuun seutukirjastossa ja Konservatoriossa
- Kokkola: Corner’s Pub
- Mynämäki: Musiikkia Mynämäen pääkirjastossa
- Oulu: Kulttuuriosuuskunta Uulun Löydä luontosi -konserttikiertue
- Parainen: Ravintola Malmen
- Seinäjoki: MäSä-duon konsertit – Sininen Paprika, Kaupunginkirjasto ja Hotelli-Ravintola Alma
- Turku: Kansanmusiikin päivä Turun Hansatorilla ja Forumissa
- Ylivieska: Folkkia Puuhkalan kotiseutumuseossa
Kilpailu: Sinulle rakkain kansanlaulu?
Mikä on sinun mieluisin kansanlaulusi ja miksi? Osallistu kilpailuun Seuran Facebook-sivulla. Kaikkien vastanneiden kesken artotaan Kaisa Isotalon ja Raija Kuittisen Suomalainen kotiruoka -kirja (Otava) sekä Nikkaroi puutarhaan ja kasvimaalle -opas (Otava). Kilpailu päättyy 11.5.2017 kello 10:00.
Lue myös:
Muusikko Susan Aho: ”Kiusatuksi joutuminen teki minusta hyvin oikeudenmukaisen” – Seura.fi 6.6.2016
Klassisen musiikin juntti: näin kuuntelet Sibeliusta – Seura.fi 15.2.2015