Lappia uhkaa raju työttömyyskriisi – koronarajoitukset ja heikentynyt kilpailukyky piinaavat Suomea nyt monelta kantilta

Jaa artikkeliTilaa Seura
Seuran ja Kotilääkärin päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Seuran ja Kotilääkärin päätoimittaja Erkki Meriluoto. © Niclas Mäkelä / Otavamedia
”Edessä on ainakin puolen Suomen kokoista aluetta koskevat piinakuukaudet, jos koronavirusepidemia jatkuu nykyisin rajoituksin”, päätoimittaja Erkki Meriluoto kirjoittaa.

Seura-lehti on painettu Jämsänkoskella tehdylle paperille. Varsinainen painotyö on tehty Vaasassa, josta lehdet ovat lähteneet jakeluun ympäri Suomea. Vahvasti kotimainen tuote siis.

Viime viikolla kuului synkkiä uutisia Jämsän Kaipolasta. UPM aikoo sulkea koko paperitehtaan. Taustalla on sanomalehtipaperin laskenut kysyntä. Markkinataloudellisesti kuvio menee niin, että omistaja tarkastelee kyseistä hyödykettä valmistavia yksiköitään ja sulkee niistä vähiten kannattavan ja tulevaisuuden strategiaan heikoiten sopivan. Yhtiön toimitusjohtaja tekee päätökset omistajia palvellen – ei paikallisia tekijöitä velvollisuudesta työllistäen.

Kilpailukyky heikoin

Yhtiön viesti olikin tyly oikeastaan koko Suomen kilpailukykyä kohtaan: korkeiden logistiikkakustannusten, sääntelyyn ja verotukseen liittyvien seikkojen, korkeiden työvoimakustannusten ja kasvavien kuitukustannusten vuoksi tehdas on UPM:n paperitehtaista kilpailukyvyltään heikoin.

Tehtaan lopetustiedotusta seurasi myös poliittinen näytös. Oppositio ennätti syyttää lopetuspäätöksestä istuvaa hallitusta, vaikka tehtaiden lopettamiset ovat seuranneet toistaan jo parin vuosikymmenen ajan suuren mediahuomion saattelemana. Kun Voikkaan paperitehdas päätettiin lopettaa vuonna 2006, toimittajat kyselivät kommentteja jalkapalloilija Sami Hyypiää myöten.

Mikä olisi oikea rokote koko Suomen talouteen?

Nyt on poliittisten ratkaisujen aika

Pääministeri Sanna Marin kävi paikan päällä Kaipolassa lupaamassa, että seutua ei unohdeta. Hän kritisoi UPM:ää myöhemmin Ylen haastattelussa ja totesi, että jos hän saisi päättää, niin Kaipolan tehdasta ei suljettaisi. Hän ei sitä saakaan päättää, mutta sen sijaan nyt alkaa olla kiire tehdä poliittisia ratkaisuja, jotta Suomen kilpailukyky paranisi.

Eikä kyse ole vain ihmisten kulutustottumusten muutosten aiheuttamista tehtaiden sulkemisista. Edessä on ainakin puolen Suomen kokoista aluetta koskevat piinakuukaudet, jos koronavirusepidemia jatkuu nykyisin rajoituksin. Lappi elää matkailusta, eikä kotimainen kysyntä riitä paikkaamaan puuttuvia ulkomaisia turisteja tulevana talvena. Yksittäisten yritysten ja palvelutyöstä leipänsä saavien tukala tilanne uhkaa jatkua ja moni joutuu laittamaan lopullisesti lapun luukulle. Ensimmäinen 2000 ihmistä koskeva yt-ilmoitus Lapin matkailusta kuultiin jo.

Koronarokote voisi pelastaa tulevat talvet turistikadolta, mutta mikä olisi oikea rokote koko Suomen talouteen?

Lue myös: HUS: ”Joukkoaltistumisia on valtava määrä” – Miten koronaviruksen tartuntaketjut nyt etenevät?

THL:n nykyohjeistuksen mukaan koronatestiin voidaan ohjata myös kaikki lieväoireiset. Koronavirustauti leviää lieväoireisten ja oireettomienkin taudinkantajien kautta.

THL:n nykyohjeistuksen mukaan koronatestiin voidaan ohjata myös kaikki lieväoireiset. Koronavirustauti leviää lieväoireisten ja oireettomienkin taudinkantajien kautta. © Tommi Tuomi

X