Suomi ei voi pettää auttajilleen antamiaan lupauksia: ”Kaveria ei jätetä – ei edes Kabuliin”
”Me emme ole suurvalta, joka pettää kaverinsa heti kun poliittiset suhdanteet kääntyvät”, kirjoittaa Seuran toimituspäällikkö Petri Korhonen. Siksi haemme Afganistanista turvaan ihmiset, jotka ovat vaarantaneet henkensä meidän takiamme.
Puolustusvoimien suojausjoukko jatkaa Suomen ulkoministeriön evakuointitehtävän turvaamista Kabulin kentällä.
Yksi tärkeimmistä suomalaisuuden perusarvoista – jopa tuotelupauksemme – on rehellisyys. Suomalaisen sana pitää.
Sitä opetettiin jo sylilapsille, vanhan kansan viisauksilla.
Se pidetään, mitä luvataan.
Sanasta miestä, sarvesta härkää.
Rehellisyys maan perii.
Kun Afganistan nyt kaatui islamistisen äärijärjestö Talebanin valtaan, joudumme näyttämään, että olemme edelleen sanamme mittainen valtio.
Suomalaiset ovat viime vuosien aikana luvanneet pienelle joukolle afganistanilaisia ihmisiä, ettemme jätä heitä heitteille, vaikka mikä tulisi.
Siksi Suomen erikoisjoukkojen sotilaat lähtivät viime viikolla vaaralliseen Kabuliin hakemaan heitä turvaan, muiden maasta poistuvien suomalaisten lisäksi. Sotilaat ovat nyt kaupungin lentokentällä valvomassa heidän evakuoimistaan.
Suojausjoukko saapui Kabulin lentokentälle lauantaina 21.8.2021 ja aloitti puolustusministeriön mukaan välittömästi evakuoinnin valvomisen. © Puolustusvoimat
”Meihin, joilla on sininen risti hihassa, voi luottaa”
Millaisille ihmisille ja missä tilanteissa lupasimme suojelua? Kaikki eivät ole olleet samanlaisia – parin vuosikymmenen sotilaalliseen toimintaamme alueella mahtuu paljon tositarinoita ja ihmiskohtaloita.
Afganistanissa 2010-luvun alussa palvellut rauhanturvaaja kertoi yhdestä tapauksesta.
Sotaan kyllästynyt kyläläinen uhmasi ääri-islamistien kostoa. Perheensä hengen vaarantaen hän kävi varoittamassa pohjoismaista joukkoa, jos jossain saattoi olla viritteillä pelätty tienvarsipommi tai väijytys.
Kuinka mitata tällaisten tekojen tärkeyttä? Esimerkiksi siten, että joku suomalainen äiti, isä, puoliso tai lapsi sai rakkaansa ehjänä kotiin, koska yksi paikallinen valitsi toimia oikein.
Toistelin hänelle, että meihin voi luottaa, kun autat meitä. Suojelemme sinua ja perhettäsi, rauhanturvaaja kertoo.
Jokaisella suomalaisella sotilaalla oli silloin ja on yhä univormunsa hihassa Suomen lippu. Tämä on tunnus valtiosta, jonka tiedetään pitävän lupauksensa ja maksavan velkansa.
Me emme ole suurvalta, joka pettää kaverinsa heti kun poliittiset suhdanteet kääntyvät.
Valtaosa tällaisista suomalaisia tukeneista yksittäisistä ihmisistä jää kuitenkin maahan, elleivät he pääse omin voimin Kabulin lentokentälle. Suomalaisilla ei ole mitään keinoa käydä evakuoimassa heitä maaseudulta tai entisten tukikohtiensa luota – jos nuo ihmiset nyt edes ovat enää olleet pitkään aikaan hengissäkään.
Jo valmiiksi pääkaupungissa olleet ovat onnekkaampia. Moni Kabulista nyt haetuista ihmisistä on ollut ihan virallisessa työsuhteessa Suomeen: asiantuntijoina, eri alojen ammattilaisina, palvelemassa lähetystön tai avustusjärjestöjen väkeä. Osa on ollut alihankkijoiden kautta varjelemassa suomalaisia kuskeina tai vartijoina. Tästä hyvästä he kaikki ovat uuden hirmuhallinnon aikana vaarassa tulla tapetuiksi tai vainotuiksi – huolimatta siitä millainen työsopimus heillä on ollut.
Työntekijöistämme ja heidän perheistään huolehtiminen kuuluu tietysti tavallisiin työnantajan velvollisuuksiin.
Muiden meitä auttaneiden ihmisten suojeluun on painavia moraalisia syitä: lupauksemme.
Siinä ei voi katsoa, oliko lähetystöämme suojellut vahtimestari tai turvallisuushenkilö ulkoministeriön tarvittaessa-töihin-tuleva määräaikainen vai vakituisen alihankkijamme palkollinen.
Siinä ei voi katsoa sitäkään, oliko Afganistanin sota oikeutettu tai oliko suomalaisten edes järkevää osallistua (muun muassa ruotsalaisten, norjalaisten, tanskalaisten ja virolaisten kanssa) ISAF-operaatioon.
Meidän on suojeltava heitä, joille niin lupasimme. Ei selittelyjä, ei saivartelua, ei tekosyitä.
Valtio tai valtion edustajat voivat joskus tehdä huonoja lupauksia, sellaisia joiden lunastaminen maksaa rahaa. Silti me toteutamme ne, koska muuten millään suomalaisuuden ihanteella ei olisi enää väliä. Jos me valehtelisimme, miten sanoisimme muille, että myös meille annetut lupaukset on pidettävä?
Vanha kansa tiesi, mihin se johtaisi:
Valheen kengillä ei pitkälle kävellä.
Jos ja kun me pidämme kiinni suomalaisesta rehellisyydestä, hoidamme ainakin siltä osin omaa perinnettämme, kunniavelkaamme, mainettamme.
Ja silloin ne sananlaskuja luoneet esivanhempamme voivat edelleen olla meistä ylpeitä.