Suomi on Virossa kestosuosikki – ”Vaikeaa täällä olisi epäonnistua täydellisesti”

On hämmentävää, miten paljon virolaiset meistä pitävät.

He tietävät Suomesta enemmän kuin me virolaisista, ja moni heistä puhuu edelleenkin suomea. Kuinka moni suomalainen puhuu viroa?

Kun Suomi juhli 100-vuotiasta itsenäisyyttään, virolaiset osallistuivat juhlintaan innokkaasti.

Miten tässä näin on käynyt?

”Sitä voi todellakin kysyä, mutta vastaus löytyy historiasta”, Suomen Viron-instituutin johtaja Anu Laitila, 39, sanoo.

Hän tuntee virolaiset, sillä hän johtaa Suomen Viron-instituuttia neljättä vuotta. Valoisa ja tilava instituutti sijaitsee Tallinnan vanhassakaupungissa, Harjukadulla. Instituutilla on kirjasto myös Tartossa.

Instituutti ylläpitää ja kehittää suomalais-virolaista kulttuuriyhteistyötä. Työntekijöitä on kahdeksan.

”Virossa laaja yleisö seuraa, mitä Suomessa tapahtuu. Tämä selittyy sillä, että Virossa mietitään edelleenkin, mitä jos historia olisi mennyt toisin. Olisiko Virossakin samanlainen demokratia kuin Suomessa, jos Neuvostoliitto ei olisi miehittänyt maata?”

Suomi on yhä monelle virolaiselle kuin isoveli, jota ihaillaan ja josta ollaan kiinnostuneita.

Pari vuotta sitten Anu Laitila luki Postimees-lehden viikonloppunumeroa. Samassa lehdessä oli kolme haastattelua Suomesta, yksi elokuvaohjaaja Klaus Häröstä, toinen historioitsija Seppo Zetterbergistä ja kolmas mäkihyppääjä Matti Nykäsestä.

”Kyllä se hieman ihmetytti, mutta tämä Suomi-innostus ei tietenkään tarkoita sitä, että virolaisilla olisi jotenkin heikko itsetunto. Päinvastoin heillä on erittäin vahva itsetunto ja suuri ylpeys maansa itsenäisyydestä.”

Yhteiset esineet

Viime vuonna instituutti tuotti Sata esinettä Suomesta -näyttelyn Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Näyttelyyn oli poimittu yksi esine kultakin itsenäisyyden vuodelta.

”Oli yllätys, miten paljon näyttely puhutteli virolaisia. Hämmästyksekseni huomasin, että virolaiset jakavat pitkälti saman kulttuurisen maailman suomalaisten kanssa. Virolaiset tunnistivat valtavasti suomalaisia esineitä.”

Suomalainen yhteiskunta tuli neuvostoaikana tutuksi television kautta. Virolaiset tietävät pikkukakkoset, hittimittarit ja ritariässät.

Vanhempien virolaisten verkkokalvolle on piirtynyt ikiajoiksi K-kaupan Väiski mehevine kyljyksineen ja makkaroineen. Näyttelyssä oli esimerkiksi televisio virityskuvineen, jota ei tarvinnut sen kummemmin esitellä.

”Mutta jopa Iittalan Aalto-maljakko oli heille tuttu. Suomalaisten tarina on osa virolaisten tarinaa”, Laitila sanoo.

Hän luuli tietävänsä Virosta jo aika paljon aloittaessaan instituutin johtajana, mutta hänet yllätti se, miten syvällistä kulttuurikansaa virolaiset ovat.

”Täällä tavalliset ihmiset käyvät konserteissa ja teattereissa. Se ei ole pelkästään ylemmän keskiluokan harrastus.”

Kulttuuri on ollut aina tärkeää, koska sen kautta pystyttiin neuvostoaikanakin kertomaan asioista, joista muuten ei olisi voinut kertoa.

”Virossa uskonnolla ja kirkolla ei ole suurta roolia, sen sijaan tärkeää ovat omaan kansalliseen kulttuuri-identiteettiin liittyvät asiat. Minusta on tuntunut välillä jopa hassulta tämä ainainen kuorolaulun ja kansantanssin harrastaminen, mutta virolaisille se on elintärkeää.”

Virossa myös luetaan paljon ja myös suomalaista kirjallisuutta, jota käännetään enemmän viroksi kuin virolaista kirjallisuutta suomeksi.

Virolaiset ovat viime aikoina lukeneet Sofi Oksasen lisäksi muun muassa Kjell Westötä, Tommi Kinnusta, Jukka Viikilää ja Elina Hirvosta. Virolaiset lapset tuntevat ainakin Risto Räppääjän sekä Patun ja Tatun.

Opiskelija löysi viron kielen

Anu Laitila on itsekin suomentanut virolaista kirjallisuutta, muun muassa runoja ja näytelmiä.

Laitila tuli ensimmäisen kerran Viroon kesällä 2000. Hän oli kirjallisuustieteen ja suomen kielen opiskelija ja osallistui viron kielen kesäkurssille. Seuraava vuonna hän oli jo opiskelijavaihdossa Tarton yliopistossa.

”Tajusin jossakin vaiheessa, että tämä on pieni kieli, jota osaavat vain harvat, mutta siinä on juuri sen vahvuus.”

Laitila työskenteli ennen Viroon tuloaan toiminnanjohtajana Nuoren Voiman Liitossa sekä Lukukeskuksessa.

”Kun tulin Viroon kolme vuotta sitten, olin kyllä eri ihminen kuin nuorena rahattomana opiskelijana. Nyt työuraa oli jo takana ja mukana kaksi lasta.”

Perhe on sopeutunut hyvin Tallinnaan. Saimi, 8, käy vironkielistä koulua, nuorempi Linnea, 4, on lastentarhassa. Aviomies ja lasten isä, kansanedustaja Timo Harakka tulee viikonlopuiksi Helsingistä Tallinnan-kotiin.

”Lasten myötä viron kieleeni on tullut koulu- ja lastentarhasanastoa. Olen oppinut ymmärtämään lasteni kautta virolaista yhteiskuntaa paljon syvällisemmin ja laajemmin.”

Suomalaisena Viroon on helppo tulla.

”En yhtään ihmettele, että suomalaisista pidetään. Harvoin enää näkee tuulipuvussa hoipertelevia, öykkäröiviä suomalaisia, kuten vielä 2000-luvun alussa. Suomalaiset matkailijat ovat nykyisin fiksua porukkaa.”

Laitilan on työssään huomannut, että on myös hyvin palkitsevaa kertoa ja levittää suomalaista kulttuuria virolaisille.

”Aika vaikeaa tässä olisi epäonnistua täydellisesti.”

Nyt ovat kuitenkin edessä uudet haasteet.

Kahtiajakautunut maa

Anu Laitila sanoo, ettei Viro ole onnistunut yhdistämään kovin hyvin venäjän- ja vironkielisiä kansalaisiaan. ”Mutta onneksi tämä tiedostetaan huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin.” © PAULIINA SALONEN / OTAVAMEDIA

Haasteen nimi on venäjänkieliset virolaiset, joita asuu Virossa noin 300 000. Miten myös heidät saataisiin innostumaan Suomesta ja suomalaisuudesta?

Suomen Viron-instituutti on lisännyt venäjänkielistä viestintää, sillä Viro on edelleen jakautunut viron- ja venäjänkielisiin.

”Viro ei ole onnistunut tässä yhdistämisessä kovin hyvin, mutta onneksi tämä tiedostetaan huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Kun Venäjä valtasi Krimin, täällä alettiin kysellä, onko Narva seuraava?”

Narva sijaitsee Koillis-Virossa, lähellä Venäjän rajaa, ja sen asukkaista noin 97 prosenttia on venäjänkielisiä. Kaupungissa on työttömyyttä, rikollisuutta ja päihdeongelmia.

Vladimir Putin ei kuitenkaan ole valloittamassa Narvaa vaan eurooppalaiset kulttuuri-ihmiset. Narva on nimittäin hakemassa EU:n kulttuuripääkaupungiksi 2024.

”Se on valtavan hieno juttu. Kaikkien katseet Virossa ovat nyt kääntyneet Narvaan, jopa Viron presidentin Kersti Kaljulaidin.”

Presidentti on luvannut viedä oman kansliansa Narvaan ensi syksynä kuukaudeksi.

”Tällä presidentin eleellä on valtavasti symbolista arvoa. Se on rohkea ja hyvä veto.”

Myös Suomen Viron-instituutti on mukana Narvan kulttuurielämän kehittämisessä.

”Narvaan luodaan kansainvälisiä festivaaleja. Kaupunki voisi olla kohtauspaikka eurooppalaiselle ja venäläiselle kulttuurille. Me viemme festivaaleille suomalaisia esiintyjiä.”

Instituutti on järjestänyt Narvassa kokeilumielessä myös yksittäisiä suomen kielen kursseja. Nyt keväällä Narvassa on suuri seminaari, jonne tulee suomen kielen opettajia Virosta ja Venäjältä.

Äidinkielen kunnioitus

Anu Laitila on hämmästellyt Viron ankaraa kielipolitiikkaa. Venäjänkielisissä lukioissakin 60 prosenttia opetuksesta on oltava viroksi.

”Kävin syksyllä Narvassa ja kuuntelin nuorisokeskuksessa lukioikäisten viron kielen tasoa. Se ei ollut hääppöistä, ja ihmettelen, miten nuoret pystyvät läpäisemään lukion.”

Suomalaisena on helppo ymmärtää kielivähemmistöjä.

”Olemme tottuneet siihen, että toisen äidinkieltä pitää kunnioittaa. Ehkä meillä siksi onkin maailman onnellisin ruotsinkielinen vähemmistö. Meillä ei tosin ole ollut samanlaista historian painolastia kuin Virossa, jossa venäjän kieli on koettu uhkaksi.”

Nyt virolaiset kulttuurivaikuttajat ovat alkaneet puhua siitä, että virolaisten pitäisi tajuta se tosiasia, että venäjänkielisten tunnekieli on venäjä.

”He kantavat sydämissään Venäjän historiaa ja kulttuuria, mutta samaan aikaan he ovat virolaisia, jotka haluavat asua täällä ja kasvattaa lapsensa täällä. Eikä heillä ole mitään tekemistä Putinin valtapolitiikan kanssa.”