Synttärit kuin miljoona volttia – Korkeajännitys -lehden esikuva täyttää 60 vuotta

Sotasarjakuva Korkeajännityksen englantilainen alkuperäislehti Commando täyttää 60 vuotta – ja on yhä arvoitus, miksi lehti muuttui juuri Suomessa kylmän sodan aikana niin suosituksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Commando-sarjakuvissa britit voittivat aina vastustajansa.

Sotasarjakuva Korkeajännityksen englantilainen alkuperäislehti Commando täyttää 60 vuotta – ja on yhä arvoitus, miksi lehti muuttui juuri Suomessa kylmän sodan aikana niin suosituksi.
(Päivitetty: )
Teksti:
Petri Korhonen

Suomessa on ollut vaikea 1970–1980-luvuilla kasvaa näkemättä ikinä yhtään Korkeajännitys -lehteä, sen verran iso kulttiasema tuolla julkaisulla on nuorison keskuudessa ollut. Mutta lehden menestystarina ylettyy jo yli 60 vuoden taakse.

Näinä päivinä heinäkuussa 1961 Britannian lehtikioskeihin ilmestyi skotlantilaisen kustannusyhtiö DC Thomsonin uusi mustavalkoinen sotasarjakuvalehti Commando – War Stories in Pictures.

Commandon joka numerossa jämeräleukaiset brittiurhot kävivät taisteluun natseja vastaan ja saivat nämä huutamaan ensin kauhuissaan himmel ja lopulta aargh.

Lehti jäi pitkälti vain englantilaisten koulupoikien suosikiksi – mutta sai yllättäen valtavan lukijakunnan Suomesta.

Suomessa oli jo vuodesta 1954 julkaistu sarjakuvalukemistoa nimeltä Korkeajännityssarja, johon oli käännetty brittiläisiä salapoliisi-, jalkapallo- , avaruus- ja agenttitarinoita. 1950-luvun lopulla lehti oli koemielessä julkaissut pari englantilaisesta lentäjä-ässästä ”Battler Brittonista” kertovaa sotanumeroa.

Mutta vasta Commandosta käännetyt tarinat muuttivat markkinan täysin: hyvin teollisesti tuotettu ja tiettyyn formaattiin konseptoitu ”Korkkari” alkoi saada tilaajia ja painokset myytiin loppuun.

Englantilainen Commando-lehti täytti 60 vuotta. Sen tarinoista alettiin heti koota meillä Korkeajännitys-lehteä. © Markus Pentikäinen/Otavamedia

Korkeajännitykseksi nimensä vaihtanut lehti keskittyikin 1960-luvulla sotasisältöön.

Jostain ironian oikusta Korkkarien myyntimäärät nousivat samaa tahtia suomettumisen ja vasemmistovirtausten kanssa ja olivat huipussaan 1970-luvulla.

Kustantaja teki rahaa irrottamalla meri- ja ilmasotalehtensä erillisiksi Korkkari-versioiksi tasan 50 vuotta sitten: Merten ja Ilmojen Korkeajännitykset alkoivat ilmestyä heinä-syyskuussa 1971.

Korkeajännitys – iski kuin räiskintäpeli

Sarjakuvatutkijat ovat pohtineet syitä Korkkarin suosioon. Sotakirjat ovat aina tehneet täällä kauppansa, mutta niiden kuluttajat eivät välttämättä sarjakuvaa lukeneet.

Lehti puri nuorisoon, joka oli alkanut kiinnostua muustakin brittipop-kulttuurista.

”Ne ovat helposti lähestyttävää viihdettä, jos toiminnasta tykkää, mutkattomia ja sitä paitsi mukavan kokoisia lätysköjä. Ja aina simppelit iskevät kannet”, sanoo perinteentutkija Kari Korolainen Itä-Suomen yliopistosta.

”Olisivatko ne vastanneet johonkin samaan, mihin räiskintäpelit nykyään”, hän pohtii.

Suomalaisia saattoi viehättää sekin, että Korkkarien sankarit eivät (yleensä) olleet yliluonnollisia superhahmoja, vaikka voittivatkin vastustajansa aina tarinoiden lopussa.

”Korkkareissa viehättävät varmasti sinänsä samat asiat kuin supersankarisarjakuvissa: yksinkertaiset ja jännittävät tarinat, selkeät erot hyvän ja pahan välillä”, luettelee supersankareista väitöskirjaa tekevä Turun yliopiston tohtorikoulutettava Laura Antola lehtien valtteja.

Commandoissa oli yksinkertainen juoni ja iskevät otsikot.

Aikakausi oli myös sopivan otollinen: viattomassa maaseutu-Suomessa ei ollut kovin paljon tarjolla varhaisnuorisoon vetoavaa toimintaviihdettä. Kaikki mitä julkaistiin, kelpasi lukijoille ja katsojille.

”Esimerkiksi Batman-sarjasta tuli 1960-luvulla Suomessa valtavan suosittu lähinnä lasten keskuudessa juuri karikatyyrimäisyytensä ja jännittävien taistelukohtaustensa takia. Korkkareissa ja niiden jatkuvassa suosiossa saattaa olla kyse samasta: sitä innoissaan lukeneet lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, ja jatkavat edelleen sarjakuvan lukemista”, Antola sanoo.

Piilomainontaa Britannian hyväksi

Tavallaan Korkkari oli osa kylmän sodan informaatiovaikuttamista: britit myivät lehtiensä syndikoituja julkaisuoikeuksia Pohjoismaihin edullisesti, lisätäkseen Englanti-sympatioita Neuvostoliiton propagandan vastapainoksi.

Kapitalismin mainostaminen tehtiin vain niin ovelasti, että länsimaista hapatusta vastustavien kommunistienkin oli hankala moittia näitä lehtiä – niissähän taisteltiin natseja ja fasisteja vastaan.

Aikalaiset ja etenkin lehtialan ihmiset kyllä tiesivät, mistä on kyse. Samoista syistä meillä luettiin tuolloin paljon myös amerikkalaislehti Valittuja Paloja – että saisimme läntistä näkökulmaa asioihin.

”Ne olivat tapa kiinnittyä länsimaiseen kulttuuriin”, ­Antola muistuttaa.

On kuvaavaa, että DC Thomsonin sotasarjakuvat eivät tuolloin menestyneet muissa Pohjoismaissa tai muutenkaan kotimaansa ulkopuolella kovinkaan hyvin. Ruotsalaisetkin lukivat mieluummin brittiläistä jalkapallosarjakuvaa – ja tietenkin Mustanaamion kaltaisisia supersankariseikkailuja.

”Maailmansota-aihe on täällä varmasti kiinnostanut esimerkiksi Ruotsia enemmän Suomen omien sotakokemusten takia”, sanoo Laura Antola.

Sekä Commando että Korkeajännitys ilmestyvät yhä, vaikka lukijamäärät ovat pienentyneet huippuvuosista ja lehtien suomalaiskustantajakin on vaihtunut pariin kertaan.

Englanninkielistä Commandoa julkaistaan sekä digimuodossa että printissä. Sen paperilehdet on 2010-luvulta asti painettu – mein Gott! – Saksassa.

Lue myös: Turskatti, mikä elämäntyö! Heikki Kaukoranta, 77, kääntää Tintti-sarjakuvia

© Kuvakaappaus DC Thomsonin julkaisuista

X