Syökö inflaatio sinunkin lastesi rahat? Yli puolet lapsilleen säästävistä vanhemmista jemmaa rahat lapsen pankkitilille

Kyselyn mukaan yli puolet lapsilleen säästävistä vanhemmista makuuttaa säästösummaa lapsen tilillä. Osakkeisiin sijoittavat vain hyvätuloiset.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pitkäaikaiseen säästämiseen ei sovi parhaiten säästöpossu eikä matalakorkoinen tili.

Kyselyn mukaan yli puolet lapsilleen säästävistä vanhemmista makuuttaa säästösummaa lapsen tilillä. Osakkeisiin sijoittavat vain hyvätuloiset.
(Päivitetty: )
Teksti:
Alisa Kaukio

Jo puolet vanhemmista säästää lapsilleen jossain muodossa. Lähitapiolan kyselyyn vastanneista nuorista alle 35-vuotiaista vanhemmista lähes 70 prosenttia säästää lapsilleen.

Suomalaiset ovat sijoitustoimissaan varovaisia varsinkin, jos oma taloudellinen tilanne on valmiiksi epävarma tai heikko.

Varsinkaan lapsille tarkoitetuilla rahoilla ei haluta ottaa riskejä, vaan säästäminen on jopa korostetun varovaista.

On hyvä muistaa, ettei lapseltaan saa lainata rahaa omaan käyttöönsä, kattaa omia menojaan tai lahjoittaa lapsen rahoja eteenpäin, vaikka rahat olisi säästänyt lapsen tilille itse.

Inflaatio uhkaa pitkään säästävää

Vaikka varat ovat tilillä varmassa tallessa ja mahdollisesti nopeasti käytettävissäkin, varoivaisuudella on myös haittapuolensa.

Inflaatio syö rahan ostoarvosta osansa, koska lapsille säästetään usein pitkään.

Vaikkapa lapsilisistä kymmenen vuoden aikana kuukausittain nollakorkoiselle tilille laitettu satanen kerää 12 000 euron potin.

”Kun pistät tänään 100 euroa jemmaan ja huomenna keräät 100 euron ostoskorin, saat rahalla sen mitä ajattelitkin. Mutta jos laitoit 100 euroa kymmenen vuotta sitten jemmaan, ja saman ostostorin hinta on noussut kaksi prosenttia vuodessa, tänään rahat eivät enää riitäkään saman ostoskorin ostamiseen, vaan saat siitä vain 82 prosenttia”, LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro kertoo.

Säästöilleen on tärkeä kerryttää tuottoa, sillä esimerkkitapauksessa loput 18 prosenttia ostoskorista on syönyt inflaatio.

Reaalituoton kerryttäminen edellyttää riskien ottamista

Sen sijaan esimerkiksi neljän prosentin vuotuista tuottoa tarjoavaan sijoituskohteeseen tehty sadan euron kuukausittainen sijoitus kerryttää hieman alle 15 000 euron potin kymmenessä vuodessa, mikä kääntää edellisen esimerkin päälaelleen.

”Kymmenen vuotta sitten jemmaan laitetulla 100 eurolla saisi ostoskorin, joka olisi 21 prosenttia alkuperäistä isompi. Sitä kutsutaan reaalituotoksi, eli inflaation ylittäväksi tuotoksi.”

Reaalituoton kerryttäminen edellyttää kuitenkin sijoittamista riskillisiin, ajoittain arvoltaan heiluviin sijoituskohteisiin, kuten osakkeisiin.

Hallituilla riskeillä säästäminen kannattaa

Nummiaro suositteleekin ottamaan hallittuja riskejä.

”Hallittu riskinotto kannattaa ehdottomasti, koska aika ehtii tasaamaan markkinoiden arvaamattomat huiput ja tuskastuttavat laaksot.”

Keskituloiset vanhemmat säästävätkin mielellään sijoitusvakuutuksiin ja rahastoihin.

Valmiiksi useisiin sijoituskohteisiin hajautettu rahasto yhdistettynä säännölliseen kuukausisäästämiseen onkin vaivaton tapa ottaa hallittu riski.

Ajallinen hajauttaminen lisää Nummiaron mukaan hyötyä.

Myös lapsenlapselleen voi sijoittaa lapsenlapsen nimissä osakkeisiin tai rahastoihin.

X