Tällainen on populistiryhmien Eurooppa: näin kansalaisten EU-epäluulo on muokannut puoluekarttaa eri maissa

Maailma muuttui sinä aurinkoisena kevätsunnuntaina 2011.

Joukko ihmisiä oli kokoontunut pahvinen kahvimuki kourassa kuuntelemaan Timo Soinin (ps) vaalikiertueen viimeistä puhetta Tikkurilan ostoskadulla.

Trendikkäitä menestyjiä teltalla ei näkynyt. Oli jokunen nahkaliivimies ja runsaslukuisempi joukko nukkavieruja äänestäjiä tuulitakeissaan.

”Joku teistä varmaan ajattelee, ettei äänestäminen kannata. Mutta demokratiassa jokainen ääni on samanarvoinen. Teidän jokaisen ääni on yhtä tärkeä kuin jonkun rikkaan miljonäärin”, Soini saarnasi.

”Sinä et voi äänestää väärin!”

Sanat upposivat hiljaisiin ihmisrivistöihin.

Sinä iltana, kun vaaliuurnat suljettiin, Suomi koki populismin ensi puraisun. Politiikan insiderit levittelivät käsiään. Heidän hiekkalaatikolleen oli tullut uusi leikkikaveri.

Iso Jytky.

Multikriisi

Kahdeksan vuotta myöhemmin sama tarina on toistunut ympäri Eurooppaa: Puola, Ranska, Unkari, Italia, Iso-Britannia, Ruotsi, Tanska, Hollanti, Espanja, Kreikka, Saksa, Viro… Maa kerrallaan populistiset liikkeet ovat imeneet voimaa ruohonjuuritasolta.

Nyt tulokkaat ovat valtaamassa itselleen lisää elintilaa. Kyselyjen perusteella kevään eurovaaleista ennustetaan näyttävää populismin ja nationalismin esiinmarssia.

Liikehdinnän taustalla on tyytymättömyys EU:ta kohtaan. Kolmessa jäsenmaassa euroskeptisten puolueiden suosio ylittää jo 50 prosentin rajan. Peräti yhdessätoista maassa EU:n arvostelijoiden kannatus on kohonnut yli 20 prosentin.

KATSO VIDEO: NÄIN EUROSKEPTISYYS ON LEVINNYT VUODESTA 1994.

Kannatusluvut on otettu EU-vaalituloksista. EU:n ulkopuolisten maiden luvut ovat peräisin parlamenttivaalien tuloksista. Vuoden 2019 luvut perustuvat tuoreisiin kannatusmittauksiin. (Lähde: Poll of Polls)

Euroopan unionin jäsenyyttä  kannatetaan Suomessakin tänä keväänä poikkeuksellisen paljon. Silti EU:n toimintaa ja rakenteita myös arvostellaan nyt enemmän kuin koskaan aiemmin unionin historiassa. Kritiikkiin on niin monta syytä, että asiantuntijat puhuvat multikriisistä.

Vuonna 2009 alkanut euroalueen velka- ja finanssikriisi on yhä ratkaisematta. Samoin Brexit ja kohmeiset suhteet Venäjään ja Yhdysvaltoihin.

Turvapaikanhakijoiden ruuhka jäi hoitamatta vuoden 2015 jälkeen. EU maksoi Turkin itsevaltaiselle johtajalle Recep Tayyip Erdoganille miljardeja euroja, jotta Turkki sulkisi rajan länteen. Turkin leireillä oleskelee nyt lähes neljä miljoonaa pakolaista. Viime helmikuussa Erdogan sanoi, ettei maa voi pidätellä ihmisiä loputtomiin.

Pakolaisten lisäksi riitely taloudenpidosta syö Euroopan solidaarisuutta.

Saksan liittokansleri Angela Merkel on ajanut maalleen tärkeää tiukkaa menokuria. Resepti ei kuitenkaan ole toiminut niissä maissa, joiden talouden rakenne on erilainen kuin Saksassa. Etelä-Eurooppaan onkin syntynyt vasemmistopopulistisia puolueita, jotka suhtautuvat Saksa-vetoiseen leikkauslinjaan avoimen vihamielisesti.

”Multikriisi on osoittanut, kuinka heikot välineet nyky-EU:lla on käytössään, kun sen pitäisi puolustaa rauhaa, vakautta ja demokratiaa”, valtiotieteiden tohtori Kimmo Elo kirjoitti helmikuun Kanava-lehdessä.

Kevään kuluessa Euroopan  taivaalle on kasautunut lisää synkkiä pilviä. Talousveturi Saksan vauhti hiipuu.

Kuka osaisi johtaa meidät ulos tästä sotkusta?

Vuonna 2015 kreikkalaisten EU-kritiikki kohdistui Merkelin ajamaan talouspolitiikkaan. Arvostelijoiden mielestä tiukkaa kulukuria peräänkuuluttanut Saksa on toiminut itsekkäästi ja ajanut omaa etuaan. © Lehtikuva

Rivien kokoajat

Näissä vaaleissa populistien takana seisoo kymmeniä miljoonia äänestäjiä. Yhteistä heille on oikeastaan vain yksi asia: halu määrittää uudelleen Euroopan suunta.

Uudet liikkeet ovat nousseet hämmästyttävän nopeasti haastamaan perinteisten puolueiden valtaa. Emmanuel Macron perusti En Marche -kansanliikkeen 2016. Vuotta myöhemmin hän oli jo Ranskan presidentti.

”Macron räjäytti kaiken”, otsikot revittelivät.

Macron suhtautuu EU:n tulevaisuuteen toiveikkaasti. Hän haluaisi jakaa Unionin kolmeen kehään, joista sisin olisi käytännössä liittovaltio. Aloite ei ole herättänyt innostusta Ranskan ulkopuolella.

Näkyvämmin julkisuutta hallitsevat Euroopan oikeistopopulistit, jotka korostavat kotia, uskontoa ja isänmaata. Nämä liikkeet haluaisivat – samoin kuin moni vasemmistopopulistinen liike – riisua EU:lta valtaa ja antaa sitä takaisin kansallisvaltioille.

Kevään vaalien suuri kysymys on, onnistuvatko erilaiset populistit liittoutumaan keskenään.

Huhtikuussa oikeistopopulistit uutisoivat, että uuden ”kansallismielisen”, EU-kriittisen ryhmittymän taakse on lähdössä puolueita Italiasta, Ranskasta, Saksasta, Itävallasta ja Tanskasta.

Hankkeen puuhamiehen, Italian sisäministeri Matteo Salvinin (Lega) mukaan tavoite on kova: nousta EU-parlamentin suurimmaksi ryhmäksi. Toukokuun alussa Salvini matkusti Budapestiin tapaamaan Unkarin johtaja Viktor Orbánia. Orbán on aiemmin kutsunut Salvinia ”Euroopan tärkeimmäksi henkilöksi.”

Italian Matteo Salvini kokoaa Euroopan parlamenttiin populistien ryhmää, johon perusuomalaiset on lähdössä mukaan. © Lehtikuva

Halla-ahon taivas

Suomesta Salvinin kelkkaan on lähdössä perussuomalaiset.

Neuvottelut uuden ”kansallismielisen” EU-parlamenttiryhmän perustamisesta käyvät nyt niin kuumina, että puheenjohtaja Jussi Halla-aho on kertonut pysyvänsä loppukevään Brysselissä.

Siellä hän on viettänyt viimeiset viisi vuotta. Nähnyt Euroopan muuttuvan.

Erityisesti vuoden 2015 pakolaiskriisi johti isoihin poliittisiin mullistuksiin. Monissa maissa oikeistopopulistit nousivat hallitukseen.

”Se on vähentänyt hygieniaongelmia. Vuonna 2014 nämä puolueet yrittivät tehdä itseään mahdollisimman salonkikelpoisiksi kotimaissaan. Ne pyrkivät välttämään sellaisia yhteistyöjärjestelyitä, joita olisi voitu käyttää sisäpolitiikassa niitä vastaan”, Halla-aho selittää.

Myös visio EU:sta on muuttunut viidessä vuodessa. Aiemmin vallalla oli näkemys, joka ajoi syvempää liittovaltiota ja integraatiota. Sen vastapuolelle syntyi Brexit-linja, jossa kaikkea EU:in liittyvää pidettiin pahana.

Multikriisin seurauksena EU:n sisälle on syntynyt useita kilpailevia näkemyksiä siitä, mihin suuntaan unionia pitäisi kehittää.

”Pessimisti sanoisi, että hajaannus on lisääntynyt. Itse näkisin tämän ihan myönteisenä kehityksenä.”

”On syntynyt terveempiä näkemyksiä, joiden mukaan EU ei ole sinällään huono asia. Mutta sen pitää keskittyä toimiin, jotka tuovat lisäarvoa jäsenmaille ja niiden kansalaisille”, Jussi Halla-aho sanoo.

KATSO KARTALTA, MILLAISIA EUROKEPTISIÄ PUOLUEITA ERI MAISTA LÖYTYY.

Osoita karttaa hiirellä, niin näet, mitä euroskeptisiä puolueita on eri valtioissa. Kannatusluvut on poimittu tuoreista gallupeista. (Lähde: Poll of Polls)

P- ja N- sana

Populismi on ruma sana.

Kun puhutaan eurooppalaisen populismin noususta, populisteilla tarkoitetaan usein uusia, epäilyttäviä puolueita, jotka haastavat vanhoja ja luotettavia.

”Käsitettä käytetään liian kepeästi. Minusta kaikki puolueet ovat populistisia. Mediapopulismi on yleisesti käytössä kaikilla”, professori Jussi Pakkasvirta sanoo.

Helsingin yliopiston alue- ja kulttuurintutkimuksen professori on tutkinut sekä nationalismia ja populismia. Hänestä molemmista käsitteistä on tehty leimakirveitä. Samankaltaisia kuin EU on vastapuolelle.

Pakkasvirran mielestä populismin voi nähdä myös yhteiskunnallisena voimana, joka tarjoaa hiljaiselle kansanosalle mahdollisuuden haastaa hallitsevia valtarakenteita.

”Miksei vaikka demarit voisi esiintyä Suomessa todellisina populisteina? Eliittiä, vääristynyttä vallan sisäpiiriä vastaan – Ajatushan voisi olla vaikka Ranskan vallankumouksesta!”

Kansakunnan ajatus taas on syntynyt yli 200 vuotta sitten. Se on modernin ihmisen tärkein identiteetin ja yhteisöllisyyden ydin.

Professori myöntää auliisti olevansa itsekin nationalisti.

”On jännä, että oikeistopopulistit määrittävät nyt nationalismia, vaikka sen pitäisi mennä toisin päin. He puhuvat vain nationalismin ahdasmielisimmällä äänellä.”

Populistiset liikkeet ovat sisäistäneet ikivanhan totuuden: Kansallismielisyyden varaan voi rakentaa myös yksiulotteisen maailmankuvan. Sellaisen, joka tarjoaa nostalgisia kuvia ”puhtaasta Suomesta”, jolloin elämä oli yksinkertaista ja turvallista.

SUOMI TAKAISIN. Perussuomalaisten vaalislogan oli kuin käännös Brexit-sloganista TAKE BACK CONTROL. Äänestäjälle tarjotaan paluuta vanhaan ja turvalliseen maailmaan.

Lupaus vetoaa ihmiseen, jonka elämästä on tullut monimutkaista ja epävarmaa. Ihmiseen, jonka mieltä kalvaa yhteisöllisyyden kaipuu.

Kansallismielisyyden kauhistelu ei kuitenkaan vie keskustelua eteenpäin.

Jussi Pakkasvirran mielestä liberaalit ja vasemmistopuolueet voisivat vastata maahanmuuttovastaiseen nationalismiin uudistamalla omaa käsitystään nationalismista.

Oikeistopopulistiset iskulauseet vetoavat nostalgisiin tunteisiin. © Marjo Tynkkynen/ Otavamedia Oy

Demariaatteen alasajo

Miksi oikeistopopulismi on niin suosittua?

Sitä Jussi Pakkasvirta on miettinyt viime aikoina paljonkin. Viime syksynä hän osallistui kansainväliseen tutkijaryhmään, joka kysyi äänestäjiltä Unkarissa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Suomessa, mikä sai heidät valitsemaan oikeistopopulistit. Tulokset julkaistiin kirjassa nimeltä Ratkaisuja populismiin (FEPS).

Maahanmuutto on oikeutetusti yksi kirjan teema. Mutta yllättävämpää on, että suurin osa vastaajista kaipasi taloudellista oikeudenmukaisuutta, turvallisuutta ja vakautta. Moni oli äänestänyt vasemmistoa, mutta koki tulleensa petetyksi.

Taustalla painoi 1990-luku.

Silloin Euroopan sosiaalidemokraatit lähtivät ajamaan ”Kolmannen tien” politiikkaa.

Koko siihenastisen historiansa ajan demaripuolueet olivat toimineet valtion turvaverkkojen ja julkisen talouden takaajina.

Kolmas tie katkaisi tämän perinteen. Uusi linja merkitsi julkisen talouden yksityistämistä ja liberaaleja työelämän uudistuksia. Ajattelun arkkitehtinä toimi Britannian pääministeri Tony Blair. Suomessa kuskin paikalla istui pääministeri Paavo Lipponen.

Tie vietti lopulta niin jyrkästi oikealle, että sosiaalidemokraattinen aate sulautui keskustaoikeistoon.

Suomessa työväen presidenttiehdokkaana esiintynyt Sauli Niinistö (kok) ottikin 2005 käyttöön vaalisloganin ”Vastakkainasettelun aika on ohi.”

Populistien korjausliike

Vastakkainasettelu ei ollut ohi. Se oli vain tauolla.

Tämä käy ilmi Saksasta, jossa sosiaalidemokraattinen liittokansleri Gerhard Schröder toteutti 2000-luvun alussa mittavan työreformin. Julkinen talous elpyi, mutta maahan syntyi miljoonien matalapalkka-ihmisten yhteiskuntaluokka.

Äänestäjien kosto oli kauhea. Vuoden 2009 parlamenttivaaleissa SPD:n kannatuksesta suli pois yli puolet.

Sitten alkoi finanssikriisi ja populistien liikehdintä.

Vaihtoehto Saksalle (AfD) aloitti eurokriittisenä liikkeenä. Vuonna 2015 painopiste siirtyi maahanmuuttoon. Puolue on vaatinut muun muassa huntukieltoa, ja ”islam-vapaita kouluja”.

Viidessä vuodessa AfD on noussut Euroopan vaikutusvaltaisimman maan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

Vaikka AfD tunnetaan maahanmuuttovastaisuudestaan, samaan aikaan se on alkanut ajaa melko vasemmistolaista talouspolitiikkaa. Puolueen manifestissa puhutaan perustulosta, minimipalkasta ja eläkkeiden korotuksista.

Ratkaisuja populismiin -kirjassa AfD:n kannattajat kertovat puolueensa ajavan demokratiaa, turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Moni haukkui demareita globalisaation ”sätkynukeiksi”.

AfD:n oma visio Euroopasta perustuu vahvojen kansallisvaltioiden väliseen vapaakauppaan. Puolueen mielestä EU:n kaltainen ”kansainvälinen organisaatio” ei voi korvata demokraattista kansallisvaltiota.

Ristiriitojen repimä itä

Vahvojen kansallisvaltioiden liittoa on vaadittu etenkin Puolassa ja Unkarissa. Näissä maissa oikeistopopulismin nousu on ollut erityisen nopeaa.

Molemmissa maissa eurokriittisten populistien suosio ylitti ajat sitten 50 prosentin rajan.

Sekä Puolalla että Unkarilla on traaginen menneisyys miehitettyinä ja pilkottuina suurvaltoina. Asiantuntijoiden mukaan isänmaallisuuden korostaminen ja epäluulo EU:ta kohtaan selittyvät ainakin osittain historian kokemuksilla.

Samaan aikaan Puolaan ja Unkariin liittyy outo ristiriita: Viime vuosina kummankin talous on kasvanut vauhdikkaasti. Menestyksestä ja EU:n tukimiljardeista huolimatta EU-vastaisuus on voimistunut.

Ratkaisuja populismin -kirjassa moni Fideszin äänestäjä muistelee lämmöllä 1980-luvun kommunismia. Silloin elämä oli ennalta arvattavaa: elintaso nousi hitaasti mutta tasaisesti, työpaikat olivat turvattuja ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus oli olematonta.

Ihmisillä oli aikaa perheilleen.

Kun EU laajeni Itä-Eurooppaan, unkarilaisille uskoteltiin, että heidän elintasonsa nousee pian Itävallan tasolle.

Se oli totta – pienelle eliitille.

Kommunismista irtautumisen jälkeen useissa Itä-Euroopan maissa tapahtui heiluriliike. Uusi vapaus ajoi maat äärikapitalistisiin kokeiluihin. EU avasi rajat monikansallisille yrityksille, mutta edut jäivät harvojen käsiin.

Osa äänestäjistä koki tulleensa petetyiksi. Sotkun kruunasivat huippupoliitikkojen korruptiosotkut.

Kehitys tarjosi hyvän kasvualustan Fideszille.

Ironista kyllä, Viktor Orbán on toteuttanut Unkarissa oikeistolaista politiikkaa, alentanut yritysveroja ja leikannut julkista taloutta. Matokuuri on tepsinyt. Unkarin työttömyysluvut ovat Euroopan alhaisimpia.

Sekä Unkarissa että Puolassa kansalaisten oikeuksia ja lehdistönvapautta on rajoitettu. Soraäänet on vaimennettu kovin keinoin. Se on herättänyt närää Brysselissä. Puolan ja Unkarin johtajia on kritisoitu läntistä demokratiaa murentaviksi totalitaristeiksi, jopa fasisteiksi. Viimeisen vuoden aikana EPP:n välejä hiertävät arvokysymykset ovat nousseet otsikoihin kiihtyvällä tahdilla.

Kovasta kielenkäytöstä huolimatta esimerkiksi Fideszin poliitikot ovat istuneet viimeiset viisi vuotta samassa Eurooppa-myönteisessä EPP-ryhmässä kuin Suomen kokoomus – ja äänestäneet samalla tavalla kuin kokoomuslaiset kollegansa. Kevään eurovaalien yksi isoimpia kysymyksiä on, mihin ryhmään Puolan ja Unkarin vaikutusvaltaiset nationalistit liittyvät. Yhteensä puolueilla on yli 30 paikkaa Euroopan parlamentissa.

Valtaa kansalle

Kun globalisaatiosta alettiin puhua 1990-luvulla, kadut täyttyivät mielenosoittajista. Uusliberalistinen maailmanjärjestys suututti punavihreän nuorison. Akateeminen vasemmisto varoitteli vapaan markkinatalouden vaaroista.

Sitten alkoi pitkä talouden nousukausi. Kriitikoiden äänet vaimenivat. Jäljelle jäi suuri, tyytyväinen keskiluokka.

On kestänyt parikymmentä vuotta, ennen kuin globalisaation haitat ovat alkaneet toden teolla näkyä. Ranskassa populismin nousu nähdään nimenomaan reaktiona uusliberalistiseen politiikkaan. Keskiluokan alapuolelle on jäänyt joukko ihmisiä, jotka eivät tule työllään toimeen.

Globalisaation ylivalta näkyi aavemaisella tavalla Portugalissa, missä euroskeptinen vasemmisto voitti vaalit 2015. Presidentti Anibal Silva kielsi voittajia muodostamasta hallitusta.

”Minun velvollisuuteni on tehdä kaikki voitavani, jotta voin estää väärien viestien lähettämistä taloudellisille instituutioille, sijoittajille ja markkinoille”, Silva sanoi.

Vuonna 2019 populistinen oikeisto ja vasemmisto tuntuvat olevan samaa mieltä yhdestä asiasta: Globalisaatio on mennyt liian pitkälle. Markkinavoimien valta on kasvanut liian suureksi, ja vienyt poliitikoilta mahdollisuuden toimia kansalaisten hyväksi.

Sama viesti toistuu myös nuorten ilmastokapinassa, joka on meidän aikamme suurin kansainvälinen nuorisoliike.

”Toimikaa poliitikot! Toimikaa nyt, nyt nyt!”

Ranskassa oikeistopopulismi on tulkittu globalisaation ja uusliberalismin vastavoimaksi. © Lehtikuva

Muuttopuuhissa

Kysymys maahanmuutosta on yhä yksi tärkeimpiä syitä oikeistopopulistien menestykseen. Kritiikki uppoaa äänestäjiin, sillä EU-maat eivät ole pystyneet vuoden 2015 jälkeen päättämään, mitä tehdään ihmisille, jotka ylittävät laittomasti Unionin ulkorajan.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahoa huolettaa myös työperäinen maahanmuutto EU:n sisällä.

”Työvoiman vapaata liikkuvuutta pitäisi rajoittaa. Se on suuri ongelma, koska EU koostuu palkkatasoltaan niin heterogeenisestä maajoukosta”, hän sanoo.

Saksassa sosiaalidemokraatit ovat ehdottaneet lääkkeeksi yhtenäistä minimipalkkaa.

Halla-aho ei ajatukselle lämpene.

”EU on ajautunut integraation noidankehään. Sisämarkkinoilla ja yhteisvaluutalla luodaan ongelmia, joita ei pystytä ratkaisemaan muuten kuin lisäämällä entisestään integraatiota.”

Oikeistopopulistien mielestä nykyinen kehitys syventää entisestään syviä jakolinjoja ja johtaa lopulta poliittiseen umpikujaan. Siksi integraatiota pitäisi purkaa – ja harkita jopa paluuta omaan kansalliseen valuuttaan.

”Toimivaa yhteisvaluuttaa ei saada ilman syvempää poliittista unionia. Parempi vaihtoehto on purkaa yhteisvaluutta”, Jussi Halla-aho sanoo.

Jussi Halla-aho on viemässä perussuomalaiset mukaan eurooppalaisten oikeistopopulistien yhteisrintamaan. © Marjo Tynkkynen/ Otavamedia Oy