Tällaista on paperittoman elämä Suomessa: ”Lapseni tottuvat siihen, että he eivät ole oikeutettuja mihinkään”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Tämä isä on yksi Suomen tuhansista paperittomista.
Tämä isä on yksi Suomen tuhansista paperittomista. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Suomenkin päiväkodeissa ja kouluissa on lapsia, jotka ovat syntyneet täällä, mutta joilla ei ole oleskelulupaa tai minkään maan kansalaisuutta. Paperittoman perheen isä yrittää pitää toivoa yllä.

Paperiton.

Sana tuo monelle mieleen henkilön, joka painuu maan alle, pakoilee poliisia ja tulee piilopaikastaan esille vasta pimeän laskeuduttua.

Suomessa on yhä enemmän paperittomia, mutta harva heistä on mielikuvan kaltainen. Heidän määränsä arvioidaan olevan 3 000–10 000 välillä.

Paperittomien joukossa on lapsiperheitä, arviolta kymmeniä, jopa satoja.

Kuusilapsinen pääkaupunkiseudulla asuva perhe on yksi heistä. Perhe kuuluu uudentyyppisiin paperittomiin: heihin, jotka ovat saaneet oleskeluluvan, mutta joiden lupaa ei jatkettu, koska maahanmuuttopolitiikka kiristyi.

Perhe on joutunut oleskeluluvan puutteen takia tyhjän päälle, ja tyhjän päällä he ovat eläneet nyt neljä vuotta.

Perheen isä kertoo, mitä se tarkoittaa ja mitä se tuntuu. Hän esiintyy tässä jutussa vailla tunnistettavia tietoja, jotta perheen tilanne ei vaikeutuisi entisestään.

Nyt elämä voi alkaa!

”Elämän pitäisi olla sellaista, että teet töitä ja pidät itse huolta perheestäsi ilman mitään yhteiskunnan tukia”, 36-vuotias somalitaustainen isä sanoo.

Näin isä pystyi tekemään vuonna 2014, jolloin perhe sai vuoden mittaisen väliaikaisen oleskeluluvan. Lupa toi oikeuden tehdä töitä.

Isä hankki ensitöikseen ajokortin ja taksiluvan ja ryhtyi ajamaan taksia. Isän palkalla maksettiin kaupungin asunnon vuokra ja elätettiin silloin vielä nelilapsinen perhe.

Lapset olivat päiväkodissa, vain vauva oli äidin kanssa kotona. Molemmat vanhemmat opiskelivat, äiti suomea ja isä iltaisin peruskoulun oppimäärää.

”Minä ja vaimo olimme valtavan helpottuneita ja innoissamme. Nyt elämä alkaa. Vihdoin!”, isä kertoo.

Töihin, kouluun, päiväkotiin

Isä ja äiti olivat tulleet Somaliasta Suomeen turvapaikanhakijoina 2009. Isä oli tuolloin 26- ja äiti 20-vuotias. Heidän ensimmäinen lapsensa oli vasta muutaman kuukauden ikäinen.

Vanhemmat ovat kotoisin Etelä-Somaliasta.

”Olemme sotaa paossa”, isä sanoo.

Oleskelulupaprosessi oli hidas, heidän tapauksessaan se kesti viisi vuotta. Sen ajan perhe asui vastaanottokeskuksessa Länsi-Suomessa – ja kasvoi sinä aikana yksilapsisesta nelilapsiseksi.

Kun vuoden mittainen oleskelulupa myönnettiin 2014, esikoinen oli 5-vuotias. Nuoremmat sisarukset olivat 3-, 2- ja 1-vuotiaita.

Oleskeluluvan myötä perhe sai kuntapaikan yhdestä pääkaupunkiseudun kaupungeista.

He saivat myös kaupungin asunnon. Lapset saivat päiväkotipaikat, isä oikeuden peruskouluopintoihin ja äiti suomen opiskeluun. Koko perhe pääsi sairausvakuutuksen piiriin ja sai Kela-kortit.

Pienemmät lapset oppivat suomea rinnan somalin kielen kanssa ja saivat uusia ystäviä uudessa päiväkodissaan.

Perheellä oli kaikki syyt uskoa, että oleskelulupaa jatketaan, sillä he olivat täyttäneet sen myöntämisen kriteerit.

2015 säännöt kuitenkin yhtäkkiä muuttuivat. Perheelle ei myönnetty uutta oleskelulupaa.

Paperittomuus on loukku

Kun oleskelulupa menee, ihmisestä tulee paperiton. Hän ei saa tehdä töitä tai opiskella.

”Se romutti itsetuntoa. En voinut ymmärtää mitä olen tehnyt väärin, kun työnteko-oikeus vietiin. En ajanut koskaan edes punaisia päin”, isä sanoo epätoivoisena.

Suomi synnytti 2015 poliittisilla päätöksillä lisää paperittomia. Paperittomien kanssa työtä tekevä Helsingin Diakonissalaitos näkee, että etenkin humanitaarisen oleskeluperusteen lakkauttaminen loi turhaan lisää paperittomia.

Syntyi tämän perheen kaltaisia tapauksia: perheitä, jotka olivat saaneet elämänsä hyvään alkuun, mutta jotka nyt joutuivat outoon välitilaan tyhjän päälle.

Heillä ei ole minkään maan passia, eikä Suomessa syntyneillä lapsilla ole minkään maan kansalaisuutta.

He eivät kuulu mihinkään – paitsi kotikaupunkiinsa. Kuntalaisuus ei nimittäin pääty, vaikka oleskelulupa loppuisi. Tämä johtuu ristiriitaisesta lainsäädännöstä. Kuntalaki takaa kuntalaisen oikeudet siitäkin huolimatta, vaikka maahanmuuttolaki olisi vienyt oleskeluluvan.

Niinpä perheen elämä jäi ulkoisesti osittain ennalleen. He ovat edelleen oikeutettuja asumaan kunnan vuokra-asunnossa, siinä samassa, minne muuttivat 2014.

Nyt vain vuokra ja koko perheen eläminen maksetaan yhteiskunnan tuilla, koska vanhemmat eivät saa enää tehdä töitä. Tämä syö isää.

”En halua elää tuilla!”

Lapset käyvät päiväkotia, kaksi vanhinta on jo koulussa. He puhuvat suomea ja ovat integroituneet kulttuuriin. Suomi on heille se ainoa maa, jossa he ovat asuneet ja jonka tuntevat.

Perheeseen on syntynyt kaksi lasta lisää oleskeluluvan eväämisen jälkeen.

On onni, että nämä pienokaiset ovat olleet terveitä, sillä he eivät saa Kela-korttia, eivätkä siten ole oikeutettuja terveydenhoitoon.

Paperittoman perheen isällä oli työpaikka, jonka hän menetti oleskeluluvan myötä. Hän haluaisi jatkaa työntekoa elättääkseen perheensä.

Paperittoman perheen isällä oli työpaikka, jonka hän menetti oleskeluluvan myötä. Hän haluaisi jatkaa työntekoa elättääkseen perheensä. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Paperittomuus opettaa osattomaksi

Perhe on saanut toistamiseen kielteisen oleskelulupapäätöksen.

Se on vanhemmille erittäin kuormittavaa.

”Vaimoni tekee lasten eteen kaikkensa, mutta minä näen, miten hänen sisällään on suru.”

Miten sinä itse jaksat?

”Pelko siitä, miten meille käy on tullut tutuksi. En kuitenkaan näytä sitä perheelle, varsinkaan lapsille”, isä sanoo.

Lapsilla on kaikenlaisia kysymyksiä, joihin on vaikea vastata. Kolmasluokkalainen esikoinen saattaa kertoa luokkakavereiden käyneen Ruotsin-risteilyllä, Virossa tai Espanjassa. ”Isä, miksi me ei käydä missään?”

”Raskainta on nähdä, miten lapseni vähitellen tottuvat siihen, että he eivät ole oikeutettuja mihinkään sellaiseen, mihin muut ovat”, isä sanoo.

Isä ja äiti yrittävät tehdä lasten elämästä niin tavallista kuin tässä tilanteessa pystyvät.

”Kesälomalla ajamme junalla ympäri Suomea tuttujen luo, että lapsilla olisi sellainen tunne, että pääsevät jonnekin.”

Silti toivoa?

Mitä vaihtoehtoja perheellä on?

Etelä-Somaliassa on liian levotonta, että sinne voisi palata.

”En missään nimessä vie lapsiani sinne.”

Isä laittaa toivonsa siihen, että heidän tapauksensa tutkittaisiin uudelleen. Tutkintapapereissa on isän mukaan iso virhe, jota he ovat jo aiemmin yrittäneet oikaista. Tuloksetta.

Virhe liittyy siihen, mistä heidän sanotaan Maahanmuuttoviraston papereissa olevan kotoisin. Virasto analysoi murretulkin avulla, ovatko oleskelulupaa hakevat sieltä päin, mistä sanovat olevansa.

Virasto käytti asiantuntijana Ruotsissa asuvaa murretulkkia, joka ei ole somalialainen vaan Djiboutista kotoisin. Tämä väitti perheen olevan murteen perusteella rauhallisesta Keski-Somaliasta – ja hänen sanansa ratkaisi perheen kohtalon.

Isä näkee, että perheellä on yksi vaihtoehto: saada väärä tieto oikaistua ja sitä myöten perheen tulevaisuus takaisin.

”Toivoa on. Tähän on pakko uskoa.”

X