Tällainen oli ompelijan talvisota Mäntässä: loputtomiin valkoista saumaa ja suruharsoja – myös rauhaan pettyneille

Jaa kaverilleTilaa Seura
Naiset ompelivat talvisotaan lumipukuja.
Suomalaissotilaat maastoutuivat talvisodassa vastapuolta tehokkaammin lumipukujen ansiosta. Pukuja ommeltiin kotirintamalla kymmeniä tuhansia.
Heidi Köngäs kertoo tuoreessa romaanissaan, millainen oli talvisota naisten näkökulmasta. Mirjamissa Köngäs hyödyntää muun muassa äitinsä muistelmia.

Talvisota syttyi 80 vuotta sitten, 30. marraskuuta 1939.

Sinä päivänä alkoi myös ponnistelu kotirintamilla. Mäntässä toimineelle ompelimolle talvisota merkitsi isoa lumipukutilausta, johon työntekijät olivat aluksi tyytyväisiä.

Me ajattelimme, että onpas helppoa työtä, sen kun laskettelee suoraa saumaa, mutta varsin pian totuus valkeni ja paljastui, että se oli todella yksitoikkoista työtä ja silmissä vain vilisi valkoinen, kun illalla lähti kotiin.

Näin kirjoittaa kirjailija-ohjaaja Heidi Köngäs tuoreessa romaanissaan Mirjami (Otava 2019). Hän on käyttänyt romaanin lähdeaineistona haastattelujen lisäksi muun muassa sota-ajan kirjeenvaihtoa ja äitinsä pöytälaatikkomuistelmia.

Mirjami-romaanin päähenkilöiden esikuvia ovat Heidin Könkään äiti siskoineen.

Mirjami-romaanin päähenkilöiden esikuvia ovat Heidin Könkään äiti siskoineen. Kun talvisota syttyi, Könkään äiti oli 19-vuotias. © Pekka Nieminen/Otavamedia

Kun talvisota syttyi, Könkään äiti oli 19-vuotias ja työskenteli ompelijana Mäntässä, jossa hän asui yhä lapsuudenkodissaan. Pian pienessä talossa tuli ahdasta, kun veljien perheet pakenivat pääkaupungin pommituksia maaseudulle.

Pirkanmaan ja Keski-Suomen rajalla sijaitseva Mänttäkään ei tosin ollut täysin turvassa ilmaiskujen uhalta. Paikkakunnan elämää hallitsivat G. A. Serlachiuksen tehtaat, joissa valmistettiin sodan aikana muun muassa kranaatinkuoria armeijan tarpeisiin. Se teki Mäntästä potentiaalisen pommituskohteen.

Uhka toteutui sotien aikana yhden kerran, talvisodassa 20. tammikuuta 1940.

Äiti jäi juomaan kahvin, kun pommitus alkoi

Heidi Köngäs on käyttänyt Mirjamissa mukana äitinsä muistiinpanoja myös Mäntän pommituspäivästä.

Ompelimossa nautittiin juuri pommihälytyksen alkaessa tuohon aikaan harvinaista herkkua, oikeaa kahvia. Sitä oli tuonut mukanaan omistajaa heilastelemaan tullut mies, jota kutsuttiin Romu-Rantaseksi.

Heidi Könkään uusin romaani Mirjami kertoo talvisodasta naisten silmin.

Heidi Könkään uusin romaani Mirjami jatkaa hänen sukunsa tarinaa. Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Sandra kertoi Könkään isoäidistä. © Pekka Nieminen/Otavamedia

Juuri kun äiti on ehtinyt kerran hörpätä kupistaan, hälytyssireenit alkavat soida täysillä. Se merkitsi sitä, että pommikoneet olivat lähellä ja suojaan oli syytä lähteä heti.

Muut ompelijat lähtivätkin saman tien, ja Romu-Rantanenkin sitten, kun lähellä jysähti – mutta ei Könkään äiti, ei ennen kuin kuppi oli tyhjä.

”Myöhemmin äiti oikein kerskaili sillä, että Romu-Rantanenkin lähti pommisuojaan mutta hän jäi juomaan, kun oli kerrankin oikeaa kahvia”, Köngäs kertoo.

Köngäs toteaa, ettei hänen äitinsä ollut vanhempanakaan pelokas ihminen. Pommituspäivän uhkarohkeus saattoi kuitenkin johtua enemmän siitä, ettei hän aivan ymmärtänyt, miten kiire siinä tilanteessa todellisuudessa oli.

Romaani kertoo talvi- ja jatkosodasta Mirjamin ja hänen kahden sisarensa näkökulmista. Lisäksi ääneen pääsee heidän äitinsä Sandra, Könkään edellisen romaanin päähenkilö.

Lue myös: Jouluna 1939 pelättiin pommituksia sekä sota- että kotirintamalla

Talvisota päättyi ja tuli rauha: lippu puolitankoon ja hattuun suruharso

Venäläisten pommitustarkkuus oli Mäntän ilmaiskussa varsin huono. Pienelle alueelle pudotettiin toistasataa pommia, mutta esimerkiksi Serlachiuksen tehtaisiin ei tullut osumaa lainkaan.

Kuolonuhreilta ei kuitenkaan vältytty, ja joukossa oli lapsiakin.

Suru-uutisia kantautui tasaisesti kotiin myös rintamalta, ja ompelimon päivärutiiniin ilmaantui valkoisten suorien saumojen rinnalle toisenlainen työ: suruharsojen kiinnittäminen kaatuneiden sotilaiden vaimojen ja äitien hattuihin.

Kun tieto rauhasta tavoitti mänttäläiset aamupäivällä 13. maaliskuuta, suruharsoja ommeltiin muillekin kuin kuolleitaan sureville. Mirjamin nimihenkilö kertoo rauhan päivästä:

Huomaamme, että lippuja vedetään heti puolitankoon torin ympäriltä, kun tieto rauhasta on tullut. Se on monelle niin iso pettymys. — Iltapäivällä liikkeeseen tulee rouvia ostamaan suruharsoja hattuihinsa, he sanovat haluavansa osoittaa sillä lailla pettymystään.

Rauhan sureminen tuntuu nykyajan näkökulmasta oudolta varsinkin, kun paikkakunnalla oli koettu pommitus, sodan todellisuus. Talvisodan ankarat rauhanehdot olivat kuitenkin valtava järkytys heille, jotka olivat uskoneet suomalaisten voittokulkua ylistäneeseen sotapropagandaan.

”Ihmiset eivät yksinkertaisesti tienneet totuutta, kun kaikki esitettiin koko ajan loistavassa valossa. Ehkä oli syntynyt sellainen tunne, että me ollaan aivan ylivoimaisia”, Köngäs sanoo.

Lue myös: Näin venäläinen historialehti kertoo talvisodasta: Sota oli perusteltu, koska Suomi ja Natsi-Saksa olivat menossa kimppaan

X