Tämä suomalainen keksintö voi pelastaa henkesi – ja näin voit testata, toimiiko se
Heijastimen toimivuuden voi testata taskulampulla.
Autoilija erottaa heijastinta käyttävän jopa kolme kertaa kauempaa kuin ilman heijastinta kulkevan henkilön.
Eletään 1950-lukua. Pertteliläinen maanviljelijä ja pienen talousmuoviyrityksen omistaja Arvi Lehti ajaa hevoskärryillään iltahämärässä kotiaan kohti. Samaa tietä ajaa auto, jonka kuljettaja ei huomaa miestä ja hevosta. Tulee kolari, hevonen kuolee.
Lehti hankkii tyhjään pilttuuseen ruiskuvalokoneen ja alkaa valmistaa hevoskärryihin heijastavia laattoja, jotta vastaavat onnettomuudet voitaisiin estää.
Myöhemmin, 1960-luvun puolella, syntyi jalankulkijan heijastin.
”Isä huomasi, että jos kaksi heijastinlaattaa liimaa yhteen ja niihin ripustaa langan, tuote sopii myös jalankulkijoille”, Taisto Lehti, Arvin poika, kertoo.
Arvi Lehden tuttavapiiriin kuului liikennepoliiseja, jotka kiinnostuivat keksinnöstä.
Maanviljely sai jäädä.
Suorakaiteesta lumihiutaleeksi
Lehden talousmuoviyritys Talousmuovi Lehti & Kumppani lyhentyi heijastinkeksinnön myötä Talmuksi.
”Keksintö vei isän firman uusille urille”, Taisto Lehti kertoo.
Tuote kehittyi ja yritys kasvoi. Heijastin oli aluksi suorakaiteen mallinen, mutta siitä haluttiin kehittää kiinnostavampi, lapsille hauskempi.
1970-luvulla syntyi klassikko: lumihiutaleen muotoinen heijastin.
”Lumihiutalemalli on laitettu minun keksinnökseni, mutta oikeasti kunnia kuuluu taiteellista silmää omaavalle teknikolle Kalervo Suomelalle.”
Työtä ja terapiaa
Arvi Lehti kuoli vuonna 1972, vain 59-vuotiaana. Yritys siirtyi 27-vuotiaalle Taistolle.
”Pelkillä jalankulkijaheijastimilla isä ei rikastunut, mutta se oli kuitenkin se kasvun siemen, josta kaikki alkoi”, Taisto Lehti kertoo.
Lehden yritys kehitti heijastimia niin polkupyöriin kuin autoihinkin. Jalankulkijaheijastin ei ollut tärkein myyntiartikkeli, mutta keksintö työllisti monia ihmisiä.
”Halikon mielisairaalan potilaista iso osa solmi heijastinlankoja ja asetti heijastimia myyntipakkauksiin. Se oli terapiatyötä ja puuhastelua potilaille.”
Myös Perttelin kyläläiset osallistuivat toimintaan.
”Kotirouvat hakivat laatikollisen heijastimia, solmivat niihin langat ja hakaneulat ja asettivat kauniisiin muovipusseihin.”
Taisto Lehti myi yrityksen 1980-luvun puolivälissä saksalaiselle Hella-konsernille.
”Myyntimotivaatio ei ollut raha, vaan se, että tuotteet pääsivät globaaleille markkinoille”, Lehti kertoo.
Yritys kuitenkin työllistää yhä suomalaisia. Ajoneuvojen valaisimia tuottava Hella Lighting Finland toimii Taisto Lehden synnyinkodin pelloilla.
Testaa taskulampulla
Vaikka ensimmäinen heijastin kelpasi aikoinaan viranomaisille, se oli vaatimaton. Ei likimainkaan yhtä tehokas kuin nykyheijastimet, joille EU:n henkilösuojaindirektiivi asettaa tiukkoja laatuvaatimuksia.
”Silmämääräisesti heijastimesta ei pysty toteamaan, onko se oikeasti tehokas vai vain heijastimen näköinen killutin. Direktiivin mukaisiin tuotteisiin voi luottaa”, suunnittelija Laura Loikkanen Liikenneturvasta sanoo.
Heijastimen pakkauksessa pitää olla merkinnät CE-hyväksynnästä ja EN 13356 koodista, joka viittaa direktiiviin. Mukana on oltava myös tyyppitarkastuksen suorittaneen laitoksen tiedot, joka on Suomessa Työterveyslaitos, sekä käyttöohje.
Jos eteisen lipastosta löytyy vanha heijastin, jonka tehosta ei ole tietoa, heijastavuutta voi testata taskulampulla.
”Otetaan vanha heijastin ja sen viereen tuliterä uusi heijastin. Sitten katsotaan niitä taskulampulla siten, että lamppu on nenän jatkeena. Näin huomaa, heijastaako vanha heijastin vielä.”
Vaikka heijastimilla ei ole parasta ennen -päiväystä, ne eivät ole ikuisia. Naarmuinen lumihiutaleheijastin ei enää toimi.
Millainen heijastin on paras?
Kova muoviheijastin on pehmeää heijastinta parempi. Kuva: LK.
Heijastavuustesteissä kovat muoviheijastimet ovat voittaneet pehmeät mallit.
”Monet pehmeät heijastimet ovat kuitenkin hyviä. Niilläkin on päästy heittämällä yli direktiivin asettaman minimiheijastavuusmäärän”, Laura Loikkanen Liikenneturvasta kertoo.
Oli heijastin minkälainen tahansa, pääasia on, että se näkyy mahdollisimman moneen suuntaan. Takaa tuleva autoilija ei huomaa rintapieleen kiinnitettyä heijastinta.
”Liikkuva valo kiinnittää hyvin huomiota, joten kädet ja jalat ovat parhaita paikkoja heijastimelle.”
Vaatteiden heijastimet kehnoja
Monien ulkoiluvaatteiden ja kenkien materiaaleissa on heijastavia kohtia, mutta niiden varaan ei kannata laskea.
”Varsinkaan, jos vaate on ollut pidempään käytössä. Heijastinnauhat ovat usein pieniä ja kuluvat pesussa”, Loikkanen sanoo.
Vaatteiden heijastimet eivät myöskään ole EU-direktiivin mukaisia henkilösuojaimia.
Erillinen heijastin on siis paras turva.
”Voi käyttää jopa paria erilaista heijastinta. Jalankulkija ei voi koskaan näkyä liian hyvin.”