Tämän takia kellojen talviaikasiirtely jatkuu: EU:n ministerineuvosto odottaa hankkeen unohtumista

Monen suomalaisen inhoama kesäaika-talviaika -siirtely ei lopu vielä vuosikausiin: EU hidastelee perinnetavan muuttamista eikä Suomi uskalla painostaa asialla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Inhoatko sinäkin kellojen siirtelyä? Muutosta tähän ei ole tapahtumassa hetikään.

Monen suomalaisen inhoama kesäaika-talviaika -siirtely ei lopu vielä vuosikausiin: EU hidastelee perinnetavan muuttamista eikä Suomi uskalla painostaa asialla.
(Päivitetty: )
Teksti:
Joni Hildén

Taas suomalaisilla on edessä vaihto talviaikaan. Nyt kellonaikaa siirretään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tunnilla taaksepäin, jolloin sunnuntaina aamulla voi vaikka nukkua pidempään.

EU:ssa käytetyn talvi- ja kesäajan siirtelyn piti jo loppua. EU:n komissio ja parlamentti halusivat alun perin, että vuoden 2019 jälkeen jäsenmaat saisivat itse valita, jäävätkö ne jompaankumpaan aikaan.

Kesällä alustava aikataulu siirrettiin kuitenkin vuoteen 2021, mutta nyt senkään toteutumisesta ei ole varmuutta.

”Euroopan komissio teki asiasta esityksen, sen jälkeen se lähtee jäsenmaiden hallitusten muodostamaan neuvostoon. Parlamentilla on valmius aloittaa tarvittavat kolmikantaneuvottelut heti kun myös neuvoston puolella ollaan valmiita”, sanoo europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd).

Talviaika-jarrutus alkoi neuvostossa

Mutta ministerineuvostolta ei tule valmista vielä pitkään aikaan, sillä asia on jäänyt makaamaan neuvoston päätöksentekoon.

Osa jäsenmaista on alkanut empiä päätöstä. Muun muassa Irlannissa kellonsiirtelystä luopumiselle on alkanut herätä yhä enemmän vastustusta.

Parlamentissakaan päätöksen läpivieminen ei ollut läpihuutojuttu.

”Siinä vaiheessa, kun asiaa lähdettiin viemään päätöksentekoon, oli kollegoita kollegoille supsuttamassa,” Kumpula-Natri kertoo.

Vastustajillakin on erilaisia syitä hankkeen torppaamiseen.

”Toiset eivät ole perehtyneet tai tulleet ajatelleeksi asiaa. Miksi sitä muuttamaan, kun hyvä näinkin on. Sitten on sellaisia, jotka haluavat aikojen siirtelyn jatkuvan. Heille ei pure argumentit”, Kumpula-Natri kertoo.

Myös maantiede vaikuttaa.

”Useammassa etelän maassa ei niin paljon koeta tarvetta lopettaa siirtelyä. On aktiivisia ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että tämä on ihan tärkeätä ja mukavaa, auringonvaloa lisäävää.”

Lue myös: Taas siirretään kelloja! Tiesitkö, että venklaus kesä- ja talviajan välillä on myös riski sydämelle?

Suomi ei uskalla painostaa

Vaarana on, että tarkoituksella vaikeaa uudistusta viivyttelevä EU:n neuvosto ei saa ikinä aikaiseksi siirtojen lopettamispäätöstä.

Miapetra Kumpula-Natri uskoo, että töitä asian eteen kannattaa edelleen tehdä, mutta hivuttamalla.

”Puheenjohtajamaana Suomi voi nostaa asian käsittelyyn. Mutta olen ymmärtänyt kun tunnusteluja on käyty, ettei tilanne ole vielä kypsä.”

Suomi ei uskalla painostaa muita maita kelloasiassa, koska suuret jäsenmaat saattaisivat suuttua siitä että ajamme omaa etuamme.

”Jos asia otetaan väkisin asialistalle liian aikaisin, merkittävät maat saattavat ottaa negatiivisen kannan ja todeta, että tällaista ei tarvita”, Kumpula-Natri pohtii.

Kellojen siirtely

Talviaika, täältä tullaan taas.

Lue: Kesäaika lisää sydänkohtauksia – mistä se johtuu?

X