Arktinen visio tarjoaa suomalaisille toistaiseksi kalanperkuutyötä ja lennokkaita juhlapuheita
Kalanperkuuseen Jäämeren rannalle Arnoyaan! Suomalaisnuoret vaeltavat jälleen Pohjois-Norjaan työn perässä. Onko tämä Suomen ainut panos paljon mainostettuun arktiseen yhteistyöhön?
Johanna Keskisimonen (vas.), Melina Hietajärvi, Joel Nurmela ja Ossi Björnholm ovat matkalla syrjäiselle 300 asukkaan Arnøyan saarelle perkaamaan kalaa.
Hätävilkun tikutus alkaa ottaa aivoon.
Vai tämä voimattomuusko se on?
Me kökötämme lumimyrskyssä valtatien pientareella jossain päin Pohjois-Norjaa. Tienviitat ovat hautautuneet lumeen, puhelimissa ei ole kenttää ja vuokra-auton navigaattori puhuu jotain outoa kieltä, ehkä saksaa.
Vielä äsken me olimme matkalla syrjäiselle Arnøyan saarelle. Siellä on kalatehdas, jossa neljän suomalaisen on määrä aloittaa työt lohenperkaajina. Kaksi heistä istuu takapenkillä.
Ajettavaa olisi monta tuntia, mutta lumi tukkii tien.
TIK, TIK, TIK…
Eteen pysähtyy auto. Kaksi naista tepastelee paksuissa vaatteissaan kuin pingviinit tarkistamaan, onko kaikki kunnossa.
”Seuratkaa meitä! Me tiedämme lähistöllä hotellin!”
Hotelli
Arktiseen yhteistyöhön liittyy erikokoisia haasteita.
Me suomalaiset olemme kunnostautuneet suurten linjojen rakentajina. Vuonna 1991 Rovaniemellä järjestettiin historiallinen kokous, jossa kahdeksan arktista maata sopivat ensi kertaa arktisen alueen ympäristönsuojelusta. Rovaniemen prosessi johti myöhemmin Arktisen neuvoston perustamiseen.
Ensi toukokuussa Suomesta tulee pitkästä aikaa Arktisen neuvoston puheenjohtaja. Kansainvälisen tasapainon ylläpitäminen on tärkein tehtävä, mutta valtiojohto on ladannut puheenjohtajuuden varaan myös itsekkäitä odotuksia: Tämä on näyteikkuna suomalaisten vientiyritysten arktiselle osaamiselle, jäänmurtajille ja muille huippuinnovaatioille.
Hotellin pimeällä parkkipaikalla korkean tason visiot eivät paljon lämmitä. Märkä lumi tarttuu kaupunkikenkiin ja imeytyy niiden läpi sukkiin. Täällä tarvitaan jykevät saappaat.
Kalanperkaajat kantavat laukkunsa lämpimiin sisätiloihin. Parikymppisille nuorille pysähdys on huono uutinen. Tällä reissulla on tarkoitus tehdä rahaa, ei tuhlata sitä.
Vastikään ylioppilaaksi kirjoittanut oululainen Melina Hietajärvi, 19, on muuttamassa ensimmäistä kertaa pois kotoa. Hän on valmistautunut elämään kaksi kuukautta alkeellisessa parakkimajoituksessa ja perkaamaan jokaisen lohen, jonka Arnøyan kalatehtaan liukuhihna kuljettaa eteen.
”Mä aion elää niin niukasti kuin pystyn.”
Myrskyn vuoksi vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä. Edessä on kallis hotelliyö.
Tämä on arkinen versio arktisesta visiosta.
Jo 60-luvulta asti suomalaiset ovat tulleet Norjaan perkaamaan kalaa. Atlantin turska ja lohi ovat tarjonneet töitä tuhansille eronneille, karanneille tai seikkailunhaluisille. Hyvä palkka on ollut tärkein syy lähteä matkaan.
Viime vuosina kalanperkaajien ja muidenkin suomalaisten työntekijöiden liike on kuitenkin tyrehtynyt. Melina ja hänen kolme matkakumppaniaan ovat harvinainen ilmestys. Norjan tilastokeskuksen mukaan maassa työskentelee alle 4 000 suomalaista. Suomi ei mahdu edes 20 maan joukkoon, vaikka me olemme sentään rajanaapureita. Jopa chileläisiä työntekijöitä on Norjassa enemmän kuin suomalaisia.
Ehkä tällä reissulla selviää, miksi.
Ruosteessa
Seuraavana aamuna lumi sataa yhä vaakasuoraan. Myrskyn vuoksi monia tieosuuksia on suljettu. On epäselvää, liikennöikö Arnøyan lautta lainkaan.
Ossi Björnholm, 24, istuu hotellin aulassa mietteliään näköisenä. Ajokelin lisäksi häntä taitaa jännittää ulkomailla olo.
Björnholm ei ole koskaan käynyt ulkomailla, ellei Lapin kalareissuja lasketa. Ensimmäinen vuorokausi Pohjois-Norjassa on herättänyt Ossin mielessä ajatuksia. Jos oppisi tuntemaan paikallisia ihmisiä, työmahdollisuuksia voisi aueta muuallakin kuin Arnøyan kalatehtaalla.
Osaamista Ossilla on. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän on tehnyt Oulussa rakennusalan töitä. Viime keväänä hän sai paperit hierojakoulusta.
Yksi tärkeä taito häneltä kuitenkin puuttuu. Ruotsinkielisestä sukunimestä huolimatta kukaan Ossin suvusta ei osaa ruotsia. Myös hänen oma kielitaitonsa on ruosteessa.
”Lukiossa kirjoitin lyhyen ruotsin, oliskohan arvosana ollut A?”
Norjassa Ossi on havahtunut huomaamaan, että ruotsi voi olla muutakin kuin ikävä velvollisuus.
”Olis kannattanut kiinnostua silloin nuorena. Mutta lapsena se on vaikea, eihän sitä kiinnostusta voi kenenkään päähän takoa.”
Hän toivoo oppivansa parin kuukauden työkomennuksella kieltä.
”Se voi avata uusia paikkoja. Polliisia oon vähän aatellu.”
Kalatehtaalla ansaitut rahat, 3000 euroa kuukaudessa, Björnholm aikoo käyttää silmien laserleikkaukseen.
”Sillä pääsis jo polliisikouluun. Näillä silimillä ei.”
Tosin sekin suunnitelma voi vielä muuttua.
”Onhan tässä reissussa vähän seikkailunhaluakin. Mä voisin kyllä jäädä tänne vaikka muutamaksi vuodeksi, jos tykkään työstä”, Ossi Björnholm sanoo.
Iso visio
Mielenkiinto arktista aluetta kohtaan kasvaa nopeasti. Suurin syy on ilmastonmuutos, joka vaikuttaa napa-aluilla voimakkaammin kuin muualla. Jäiden sulaminen on globaali uhka, mutta samalla se avaa uusia mahdollisuuksia, uusia markkinoita.
Siitä kakusta suomalaiset haluaisivat osansa.
Tähän mennessä mahdollisuuksiin ei kuitenkaan ole oikein osattu tarttua. Norja on siitä hyvä esimerkki. Öljyllä, mineraaleilla ja kalateollisuudella rikastunut naapuri ei mahdu edes Suomen kauppakumppanien Top 10 -listalle.
Yksi syy on kielipolitiikka.
Viime vuosina suomalaisten kiinnostus ruotsinkieltä kohtaan on laskenut. Esimerkiksi norjalaisilla öljynporauslautoilla skandinaavisen kielen osaaminen on kuitenkin turvallisuuskysymys. Ilman kielitaitoa vakituista työtä ei saa. Monissa muissakin työpaikoissa vaaditaan ruotsin kielen taitoa.
Yritysmaailmassa on omat haasteensa.
Monille suomalaisille suuryhtiöille Pohjois-Norja on liian pieni markkina-alue.
Vastaavasti puhtaasti arktisen alan yritykset ovat liian pieniä työllistääkseen suurta ihmisjoukkoa. Jäänmurtajista puhutaan paljon, mutta niiden tarve maailmalla on rajallinen. Uudeksi Nokiaksi niistä ei ole.
Täällä Pohjois-Norjassa arktinen yhteistyö tarkoittaa myös ihan tavallisten pienten ja keskisuurten yritysten verkostoja. Niihin suomalaiset eivät ole päässeet mukaan. Norjassa ajatellaan, etteivät suomalaiset osaa markkinoida osaamistaan.
Ellei tilanne parane, suomalaisille uhkaa jäädä arktisesta talouskasvusta käteen pelkät perkuutähteet.
Tie auki
Hyviä uutisia!
Myräkkä on tauonnut. Tie Arnøyaan on taas auki.
Autot käynnistetään nopeasti.
Tie kiemurtelee pitkin teräksenharmaana vellovan Atlantin rantoja. Vaikka ollaan Lapissa käsivarren korkeudella, täällä meri ei jäädy talvellakaan.
Pohjois-Norjan vuonomaisemat tekevät outoja temppuja. Sivusilmällä katsottuna näyttää siltä, että taivaankannessa olisi roskia. Ne ovat kiviä korkeiden, lumipeitteisten vuorten seinämissä.
Kolmen tunnin kuluttua saavutaan laivarantaan. Ajomatkan aikana myrsky on kerännyt uutta voimaa. Hirvittävä tuuli ujeltaa ulapalta ja on viedä karvahatun päästä. Julkinen vessa on sellaisten kinosten peitossa, että pissalle on kaivauduttava.
Kulkeeko Arnøyan lautta vai ei? Vain kapteeni tietää.
Puolen tunnin odotuksen jälkeen jännitys palkitaan. Aallonmurtajan takaa työntyy esiin masto.
Hihna
Meitä on jo odotettu.
Arnøyan kalatehtaan pukukoppeihin on teipattu valmiiksi uusien työntekijöiden nimet. Tunnelma on lämmin, mutta tehokas. Vastaanottoseremonian jälkeen kalanperkaajille jaetaan paksupohjaiset kumisaappaat, hanskat ja kuulosuojaimet. Haalarit päälle ja hommiin.
Kauhea meteli iskee vastaan tehdashallista.
Leveä liukuhihna työntää viisikiloisia kassilohia eteenpäin. Ensimmäinen kone tappaa, toinen viiltää vatsan auki ja nyppää suolet irti.
Tuubin päässä kolme työntekijää odottaa valmiina imuroimaan kalojen vatsaonteloita.
Kuolleet kalat loiskahtavat altaaseen, jonka vesi on punaista. Siitä seuraava liukuhihna kuljettaa ne kohti laadunvalvontaa ja pakkaamoa.
Suomalaiset seuraavat tapahtumia vähän järkyttyneen näköisinä. Joel kutsutaan hihnalle tappohommiin. Hän ottaa kiinni kalasta ja työntää sätkivän otuksen koneeseen. Kaksi ensimmäistä lohta putoaa, kolmas osuu.
Vatsanimuroijat ottavat hihnan toisessa päässä rennomman asennon.
Yksi kala sekunnissa.
Suunnilleen sillä vauhdilla Arnøyan lohiteurastamo on pyörinyt viime syksystä asti, kahdessa vuorossa.
Kalateollisuudesta on kasvanut 2000-luvulla Norjassa valtava bisnes. Suurimmat yhtiöt ovat pörssissä ja takovat miljardien eurojen liikevaihtoa. Tehokkaat koneet ovat auttaneet lisäämään tuotantomääriä. Perkaajia tarvitaan nyt vähemmän kuin vanhoina veitsiaikoina. Sitä paitsi kaikesta ei kannata maksaa Norjan hintatason mukaan. Kalan voi myös pakastaa ja lähettää perattavaksi Aasiaan.
Arnøya on viimeinen paikallisten omistama kalatehdas Tromssan pohjoispuolella. Se kasvattaa omat kassilohensa pikku sinteistä täysikokoisiksi. Täysikasvuiset kalat poimitaan mereltä kuin marjat ja pumpataan liukuhihnalle. Tehdas kilpailee laadulla ja tuoreudella.
Esitteessä on kuvia vuorista ja revontulista.
Arktinen Eurooppa
Pohjoisessa on alettu puhua Arktisesta Euroopasta.
Se on visio, jota Oulun ja Rovaniemen seutu työstävät yhdessä ruotsalaisten ja norjalaisten kanssa. Tiivis yhteistyö hyödyntäisi kaikkia pohjoisen asukkaita.
Arktista Eurooppaa voi myydä turisteille: Miksi tyytyä pelkästään joulupukkiin ja Suomen Lappiin, kun samalla reissulla voi käydä valassafarilla Atlantin rannikolla?
Vielä tärkeämpi osa visiosta liittyy yritysten ja työvoiman liikkumiseen. Kolmen maan välillä on yhä byrokraattinen temppurata, joka vaikeuttaa työnsaantia: toisistaan poikkeavia ammatillisia pätevyysvaatimuksia, erilaisia standardeja ja veroja.
Kalanperkaajien työmatka Arnøyalle liittyy tähän uudenlaiseen ajatteluun. Nämä neljä nuorta on valittu Oulun kaupungin työllisyyspalveluiden kautta. Kyseessä on pilottiprojekti, jonka tarkoitus on parantaa oululaisten liikkuvuutta pohjoisen työmarkkinoilla.
Kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Ensimmäiset työntekijät lähtivät Arnøyan kalatehtaalle viime syksynä. Nyt aloittaa toinen erä. Paikat olivat haluttuja, hakemuksia tuli toistasataa.
Myös kritiikkiä on esitetty. Oulua on syytetty työttömien paapomisesta.
Joel Nurmela, yksi kalanperkaajista, ei ymmärrä arvostelua.
”Onhan se parempi, että saan töitä muualta kuin että olen työttömänä Oulussa.”
Hän aikoo käyttää Norjassa ansaitsemansa rahat ajokortin hankintaan.
”Se parantaa jatkossa työnsaantimahdollisuuksia. Ja norjankielestä voi olla hyötyä. Ei siitä ainakaan haittaa ole.”
Parakki
Työpäivä päättyy, mutta myrsky jatkuu. Romanialainen työnjohtaja Alex johdattaa suomalaiset uuteen majapaikkaan. Parakkiin päästäkseen on kahlattava pihan läpi vyötäisiä myöten hangessa.
Työntekijöiden huoneet ovat pieniä koppeja, joihin mahtuu sänky ja tuoli.
”Pienempi tämä on kuin mun opiskelijaboksi”, Johanna Keskisimonen, 26, sanoo.
Silti omaan huoneeseen pääsy on helpotus. Päivä on ollut raskas, ja uudessa työssä on vielä sulateltavaa.
”Oli siellä enemmän verta kuin mä oletin. Mutta onneksi se ei oo isojen eläinten teurastamo, kaloja vaan.”
Johannalla on nälkä. Matkan aikana hän ei ole ehtinyt ostaa evästä. Lähimpään ruokakauppaan on 16 kilometriä matkaa.
”Mulla on vaan suklaata ja pähkinöitä.”
Onnekski tänään Melina on luvannut lainata nuudeleita. Huomenna ehkä joku tarjoaa autokyydin.
Täällä Arnøyalla jokaisen on opittava auttamaan ja sietämään toisiaan. Kalanperkaajat ovat kuin Big Brother -porukka, aamusta iltaan yhdessä.
Yöllä naapurin kuorsaus kuuluu vaneriseinän läpi.
Tromssa
Ei voi olla totta!
Myrsky jatkuu kolmatta päivää.
Silti meidän on lähdettävä tien päälle ja jätettävä jäähyväiset kalanperkaajille.
Pohjois-Norjan henkisessä pääkaupungissa Tromssassa on alkamassa jokavuotinen arktinen huippukokous. Arctic Frontiers -tapahtuma kokoaa yhteen joukon kansainvälisiä toimijoita ja päättäjiä. Paikalla on iso edustusto Oulusta. Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk) on paikalla. Hän pitää puheen, joka pohjustaa Suomen puheenjohtajuutta Arktisessa neuvostossa.
Illalla tapaan Arctic Frontiersin järjestelyistä vastaavan Salve Dahlen, joka on kokenut arktisen yhteistyön asiantuntija.
Dahlen mukaan norjalaiset ovat heräämässä uuteen todellisuuteen. Öljynjälkeinen aika on täällä kuuma puheenaihe. Maailman energiantuotannossa ollaan siirtymässä kohti liuskeöljyä ja vaihtoehtoisia energiamuotoja. Pohjois-Norjan valtavat öljyesiintymät voidaan hyödyntää vain, jos kulut kyetään pitämään alhaisina.
”Meidän on kehitettävä uutta teknologiaa ja osaamista, joka on erikoistunut arktisiin olosuhteisiin.”
Öljy säilyy Norjan talouden tukipilarina vielä pitkään. Mutta siirtymä öljynjälkeiseen aikaan on jo alkanut. Se merkitsee esimerkiksi uuden infrastruktuurin rakentamista. Projekteihin tarvitaan arktisiin olosuhteisiin tottuneita työntekijöitä. Dahlen mielestä yhtälö voi avata suomalaisille uusia mahdollisuuksia.
”Arktinen Eurooppa on hyvin kiinnostava ajatus. Se loisi myönteiset puitteet koko pohjoiseen Skandinaviaan.”
Raja
Tromssan yliopiston käytävillä seisoo tuimannäköisiä poliiseja. Järeät turvajärjestelyt johtuvat Arctic Frontiersin ministeritason vieraista.
Väentungoksessa vastaan tulee yksi Arktisen Euroopan visionääreistä. BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula muistelee, että toimintaa on kehitetty jo vuodesta 2010. Silloin Oulun seudulla alettiin kiinnittää huomiota Norjan ja Pohjois-Ruotsin markkinoihin.
Yhteistyö on käytännönläheistä puuhaa. Siihen kuuluu esimerkiksi kuukausikirje, johon on listattu Arktisen Euroopan avoimet rakennusprojektit.
”Ei tässä tarvita mitään kolmannen asteen yhtälönratkaisua. Nämä ovat ensimmäisen asteen ongelmia: Meidän on tiedettävä, mikä on tarve, ja kuka sitä pystyy tarjoamaan”, Ala-Mursula sanoo.
Seitsemässä vuodessa kaupankäynti on kasvanut.
Mutta riittääkö se?
Onnistuakseen Arktinen Eurooppa tarvitsee valtioiden apua kielipolitiikassa, verotuksessa ja monissa muissa kysymyksissä. Korkean profiilin pelinavausta ei kuitenkaan ole vielä nähty.
”Totta. Mutta pitää muistaa, että viisi vuotta sitten kukaan ei puhunut Norjasta. Täällä Tromssassa ei käynyt poliitikkojakaan. Pikku hiljaa mennään”, Ala-Mursula kuittaa.
Mitä mieltä pääministeri Juha Sipilä on Arktisesta Euroopasta?
Ainakin vision pitäisi olla tuttu. Sipilä on Juha Ala-Mursulan vanha kurssikaveri. Miehet tuntevat toisensa pitkältä ajalta.
Mitä mieltä pääministeri on siitä, että Norjassa on alle 4 000 suomalaista työntekijää, vähemmän kuin chileläisiä?
”Mitä tulee työvoiman liikkuvuuteen ja rajayhteistyöhön, niiden kohdalla tehdään jatkuvasti yhteistyötä. Tänäänkin puhuttiin siitä, että suomalaisia rakentajia vaivannut arvolisävero-ongelma on saatu korjattua. Mutta kyllä meillä on siinä paljon töitä”, Sipilä myöntää.
Sähköposti
Arnøyan saarelta tulee sähköpostia. Johanna Keskisimosen ensimmäinen viikko kalanperkaajana on pulkassa.
”Erityisesti pari ekaa päivää oli rankinta kropalle, toinen peukku turposi ja aina jokin uusi lihas oli kipeänä, mutta kyllä se siitä sitten lähti ihmeen hyvin sujumaan”, Johanna kirjoittaa.
Nukkumisen lisäksi hän on viettänyt aikaa kuntosalilla.
”Ja lauantain illanistujaisissa sai tutustua muihin työntekijöihin. Meitä on täällä monesta kulttuurista, mutta hauskaa on ollut. Mielellään täällä varmasti vähintään sinne maaliskuun loppuun asti on!”
Johannalla on jo suunnitelma, mihin Norjassa ansaitut rahat käytetään.
”Viime kesänä olin Pakistanissa vapaaehtoistyössä. Näillä rahoilla lähden ehkä sinne uudestaan.”
Arktinen visio levittäytyy etelään.
Työvoima siirtyy seuraavalle etapille.