Täytyy toimia ennen kuin veri virtaa kaduilla, ajattelee Mustanaamio ja lyö puolalaisia nationalisteja sateenkaarilipulla

Mustanaamio on ”suuri humanisti”, joten ei ole ihme, että hän puolustaa seksuaalivähemmistöjä, sanoo sarjakuvan ruotsalainen päätoimittaja.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ruotsalaisen Mustanaamio-lehden 9/2018 kansi.

Mustanaamio on ”suuri humanisti”, joten ei ole ihme, että hän puolustaa seksuaalivähemmistöjä, sanoo sarjakuvan ruotsalainen päätoimittaja.
Teksti:
Oona Komonen

Ensimmäistä kertaa 400 vuoden olemassaolonsa aikana Vaeltava aave ottaa kantaa seksuaalivähemmistöjen puolesta Ruotsissa ilmestyneessä tarinassa Den gyllene örnen (9/2018) eli Kultainen kotka.

Joukko puolalaisia nationalisteja havittelee vanhaa muinaisesinettä. Sen kerrotaan sisältävän ”uskomattomia voimia”, joiden avulla he voivat kaapata maan – tässä tapauksessa Puolan – haltuunsa.

Samaan aikaan nationalistit suunnittelevat hyökkäystä Puolan pääkaupungissa Varsovassa järjestettävää pride-kulkuetta vastaan.

Sarjakuva nousi heti ilmestyessään puheenaiheeksi. Näin vahva ja tunnettu sarjakuvasankari ottaa kantaa! Puolustaa seksuaalivähemmistöjä nationalisteja vastaan!

Ei ensimmäinen kerta

”Pitää muistaa, että pride-paraati on vain osa kyseistä seikkailua”, muistuttaa Ruotsin Egmont-yhtiön päätoimittaja Mikael Sol.

”Sen unohtaa, jos ei ole lukenut koko tarinaa.”

Lehden kannessa komeilee sateenkaarilippua kantava Mustanaamio, joka iskee nationalistia lipulla rintaan.

Värikäs lippu symboloi suvaitsevaisuutta, kun taas harmaisiin pukeutuneet nationalistit edustajat suvaitsemattomuutta, selittää Sol.

Entä yhteiskunnallinen kannanotto?

Siinä ei ole Solin mukaan mitään epätavallista.

Mustanaamion loi yhdysvaltalainen Lee Falk vuonna 1936. Sankarin alkuperäinen nimi on Phantom. Se kertoo suvusta, jonka miehet ovat yli 400 vuoden ajan toimineet Mustanaamiona kukin isänsä kuoleman jälkeen. Kukaan ei tiedä Mustanaamion salaisuutta, ja siksi häntä kutsutaan Vaeltavaksi aaveeksi.

Alusta asti sarjakuvasankari on ollut hyvän puolella pahaa vastaan.

Mustanaamio on puolustanut ihmisiä terroristeilta, massamurhaajilta ja ympäristörikollisilta. Toisen maailmansodan aikana hän taisteli natseja vastaan sekä tuhosi ydinaseita kylmässä sodassa.

Apartheid-järjestelmää Mustanaamio vastusti fiktiivisessä Rhodian maassa 1970-luvulla.

”Mustanaamio on suuri humanisti. Sankari, joka on aina sorrettujen puolella”, kuvaa Sol.

Eli seksuaalivähemmistöjen puolustaminen ei ole epätavallista. Yhteiskunnallisesti kantaaottavat tarinat ovat usein liittyneet vallitsevaan ilmapiiriin.

Tarinan taustalla on Puolassa asuva käsikirjoittaja Philip Madden.

”Madden on nähnyt tällaista suuntausta kotimaassaan, mikä inspiroi häntä tarinaan.”

”Tulkinta on lukijasta kiinni”

Mustanaamio-tarina on saanut suurimmaksi osaksi positiivista palautetta: lukijoilta, LGTBQ-ihmisiltä ja muulta yleisöltä.

Mutta myös negatiivista.

Se on Solin mukaan ihmisiltä, jotka eivät ole tarinaa lukeneet.

”Mutta he todennäköisesti pitäisivät siitä, jos lukisivat sen.”

Miksi?

”Koska Mustanaamio on todella hyvä ja jännittävä sarjakuva. Useampien ihmisten pitäisi lukea sitä.”

Sarjakuvaan reagoitiin myös Ruotsin rajojen ulkopuolella.

Puolalainen televisiokanava Poland Daily pilkkasi sitä viestipalvelu Twitterissä. Videoklipissä juontaja ihmetteli ”miksi puolalaiset nationalistit pukeutuvat kuin Yhdysvaltain sisällissodan konfederaation [etelävaltioiden] sotilaat”.

Jos yllä oleva tviitti ei näy, voit katsoa sen Twitteristä täältä.

Poland Dailyn juontaja myös vertasi sarjakuvaa Ruotsin hallitusta pilkkaavaan internetmeemi Kapteeni Ruotsiin.

Juontaja tuskin on lukenut tarinaa, arvelee Sol. Kanava ei ole ollut Egmontiin yhteydessä.

”Sille emme voi mitään.”

”Ihmisten pitäisi lukea koko tarina, jotta he voivat muodostaa mielipiteensä siitä. Lopulta puhumme fiktiivisestä sarjakuvasta, jonka tarkoitus on viihdyttää lukijoita. Se, miten ihmiset sen tulkitsevat, on heistä kiinni.”

Mustanaamio-lehti ilmestyy Ruotsin lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa, Norjassa ja Australiassa.

Suomessa Mustanaamio-sarjakuva esiintyi ensimmäistä kertaa sanomalehti Karjalaisessa vuonna 1940. Mustanaamio-niminen lehti ilmestyi vuosina 1966–2010. Seura julkaisi Mustanaamiota vuosina 1959–2011.

X