Teemme lupauksia, emme päätöksiä - Esko Valtaoja: ”Lupaukset johtuvat halustamme tulla paremmiksi ihmisiksi - Ja niiden rikkominen muistuttaa meitä ihmisyydestämme”

”Onnen kiihkeä tavoitteleminen on varma tapa kadottaa onni, ja lupausten tekeminen yhtä varma tapa jättää muutos tekemättä”, Esko Valtaoja kirjoittaa Seuran kolumnissa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Esko Valtaoja on Seuran kolumnisti.

"Onnen kiihkeä tavoitteleminen on varma tapa kadottaa onni, ja lupausten tekeminen yhtä varma tapa jättää muutos tekemättä", Esko Valtaoja kirjoittaa Seuran kolumnissa.
(Päivitetty: )
Teksti: Esko Valtaoja

Uutta vuotta on nyt ehtinyt kulua kolmatta viikkoa, mikä tarkoittaa sitä, että lähes jokainen meistä on jo ehtinyt rikkoa uudenvuodenlupauksensa. Juuri siksihän me teemmekin lupauksia, emmekä päätöksiä. Lupauksen rikkominen kun on paljon pienempi synti kuin päätöksen rikkominen. Googlaus ”uudenvuodenlupaus” tuottaa 353 000 osumaa, ”uudenvuodenpäätös” vaivaiset 1070.

Uudenvuodenlupaukset johtuvat halustamme tulla paremmiksi ihmisiksi. Ja niiden rikkominen muistuttaa meitä ihmisyydestämme: ei se niin helppoa ole, varsinkin jos sattuu olemaan mukava asento sohvalla ja kaukosäädin käden ulottuvilla.

Paremman elämän aloittamisella on pitkät perinteet. Jo neljätuhatta vuotta sitten babylonialaiset tekivät uudenvuodenlupauksia.

”Maksan velkani ja palautan lainaamani tavarat”, oli yleisin lupaus. Helppohan tuollaista oli mennä vannomaan, kun asuntolainoja ei vielä tunnettu.

Lupausten perimmäinen kohde on aina oma itse, vaikka niihin liittyisikin muita ihmisiä. Taustalla häilyy ajatus, että näin tekemällä minusta tulee onnellisempi.

Mutta kun onni ei sitten tulvahdakaan ylitsemme, vaikka syömme enemmän kasviksia ja soitamme useammin Hanna-tädille, luovumme turhautuneina koko hommasta.

Onnen kiihkeä tavoitteleminen on varma tapa kadottaa onni, ja lupausten tekeminen yhtä varma tapa jättää muutos tekemättä. Ihminen kun ei ole kodinkone, johon näpytellään jokin luku, väännetään valintakatkaisijaa, ja painetaan starttinappia.

Mieleen pätee sama kuin ruumiiseenkin: lukemattomista ihmedieeteistä huolimatta oikotietä ei ole. Tarvitaan hidasta hivutusta ja sinnikästä luottamusta itseensä. Minulta meni neljäkymmentä vuotta saada painoindeksi pysymään normaalina. Kaikki sankarillisen hölmöt 20 kiloa 3 kuukaudessa -nälkäkuurit tuottivat vain ohimenevän tuloksen, eivätkä ainakaan hyvinvointiani lisänneet.

Alkoholinkulutuksen vähentämisprojektia on jatkunut vasta 25 vuotta: tänä vuonna kenties saavutan lopultakin tavoitteeni. Lujaluonteisemmat saavat ihan vapaasti edetä nopeammin omiin päämääriinsä.

Lopuksi vielä siitä onnesta. Luin äsken kirjan Dalai-laman ja arkkipiispa Desmond Tutun keskusteluista. Ilon kirja muistutti, että onnen sijaan kannattaa tavoitella iloa. Jatkuvasti onnellinen ihminen on luultavasti tärähtänyt. Iloa sen sijaan voi kokea koska tahansa, jopa keskellä suurta suruakin. Ja ilon kokemista voi opettaa itselleen. Aloittaa voi vaikkapa päättämällä hymyillä joka päivä, ystävällisesti toisille ja myötätuntoisen ymmärtäväisesti itselleen ja huvittaville lupauksilleen.

X