Tekniikan Maailmalle THL:n palkinto kansanterveystyöstä – Päätoimittaja: ”Huhuja ja valeita liikkuu nyt paljon”

Jaa artikkeliTilaa Seura
kansanterveyspalkinto Tekniikan Maailmalle
"Huhuja ja valeita liikkuu nyt paljon. Niitä voi torjua vain tiedolla”, Tekniikan Maailman vastaava päätoimittaja Reijo Ruokanen sanoo.
Päätoimittaja Reijo Ruokasen mukaan tunnustus kannustaa lehteä jatkamaan virheellisten terveysväittämien kumoamista vahvaan tutkimusnäyttöön tukeutuvilla jutuilla.

Tekniikan Maailma -lehti palkittiin valtakunnallisesti merkittävästä kansanterveyttä edistävästä työstä. Kansanterveyspalkinto on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen myöntämä tunnustus.  Lehti palkittiin perjantaina 11. joulukuuta järjestetyssä Kansanterveyspäivässä, jonka teemana oli tänä vuonna kestävä kehitys ja kansanterveys.

THL mainitsi palkintonsa perusteluissa Tekniikan Maailman olevan esimerkki siitä, että kansanterveyttä voivat edistää tahot, joita ei perinteisesti mielletä terveyden edistäjiksi.

Tekniikan Maailma on yleistekninen aikakauslehti, joka tavoittaa yli 700 000 lukijaa kuukaudessa. Heistä suurin osa on miehiä. Lehti kertoo lukijoilleen monipuolisesti tekniikasta, mutta lähes joka lehdessä on tietoa myös terveyden edistämisestä ja sairauksien ehkäisystä. Aihetta on käsitelty myös kestävän kehityksen näkökulmasta.

Huhuja ja valeita vastaan

Vastaavan päätoimittaja Reijo Ruokasen mukaan lehden periaatteena on, että julkaistut artikkelit perustuvat vahvasti tutkimustietoon.

”Olemme valtavan iloisia ja ylpeitä kansanterveyspalkinnosta. Se rohkaisee meitä jatkamaan myös lääketieteen käsittelyä lehdessämme. Huhuja ja valeita liikkuu nyt paljon. Niitä voi torjua vain tiedolla”, Reijo Ruokanen sanoo.

Kansanterveyspalkinto myönnettiin tänään myös Ruukku ry:lle, joka on aktiivinen ruokakasvatuksen edistäjä Suomessa. Se tunnetaan muun muassa lapsille tarkoitetusta Makukoulusta.

Kansanterveyspalkinto jaettiin tänä vuonna kuudennen kerran.

Tekniikan Maailmaa ja Seuraa julkaisee Otavamedia.

Lue myös: Rokotushuuhaa ja pelottelu alkoi tehota hoitajiin: osa sanoo jo ottavansa mieluummin potkut kuin koronarokotteen

Lue myös: Tällaista tietoa leviää PS-poliitikkojen luomassa koronakeskusteluryhmässä: vitamiini auttaa ja 5G pahentaa epidemiaa

X