Tellervo Koivisto: ”Mieheni on hienotunteinen, minulla ei ole pahimmillaan lainkaan käytöstapoja”

Tellervo Koivisto häviää yhä miehelleen presidentti Mauno Koivistolle väittelyt, vaikka presidentti sairastaakin Alzheimerin tautia.”Hänen ajatuksensa ja mielipiteensä ovat selkeitä ja hyvin muotoiltuja.”
Ulla Janhonen
Ajankohtaista 21.1.2017 19:03

Tellervo Koivisto

  • Kansanedustaja, presidentin puoliso.

  • Ekonomi.

  • Syntynyt 2.1. 1929 Punkalaitumella.

  • Asuu Helsingissä.

  • Perhe: puoliso presidentti Mauno Koivisto, tytär Assi ja tämän mies Heikki Allonen, kaksi bonuslastenlasta.

  • Teokset: Elämän siivellä: Päiväkirjan lehtiä (1970), Päiväkirjan uudet sivut (1999).

  • Ajankohtaista: Anna Mattsonin kirjoittama muistelmateos Tellervo Koivisto – Tasavallan ykkösnaisen muistelmat (Siltala)

En rupea herra Alzheimeria kunnioittamaan, presidentti Mauno Koivisto, 93, sanoi pitkään vaimolleen Tellervo Koivistolle, 88. Tänä syksynä presidentti antoi kuitenkin periksi ja alkoi käyttää sairaudestaan nimitystä Alzheimer. Siksi myös Tellervo Koivisto päätti puhua avoimesti puolisonsa sairaudesta, joka diagnosoitiin jo noin kahdeksan vuotta sitten.

”Minulla oli tapana tätä ennen sanoa toimittajille, että meillä on tällainen tilanne, mutta kun asianomainen ei itse käytä sairaudestaan oikeaa nimitystä, en minäkään käytä. Mauno väitti pitkään, ettei hän ole sairas vaan vanha, ja siksi muisti on mennyt. Ei auttanut, vaikka kuinka selitin, että lääkäri on tutkinut ja määrännyt lääkkeitä, mutta hän torjui itsepintaisesti sairauden”, Tellervo Koivisto sanoo.

Tellervo ja Mauno Koiviston kotona Helsingin Katajanokalla on hiljaista, ylimmän kerroksen ikkunoista näkyy vastapäisen talon katon yli, apulainen valmistaa lounasta, tuoksuu lihakeitolta.

Tellervo Koivistolla on kiireinen kevättalvi edessään, sillä historioitsija Anne Mattssonin toimittama elämäkerta, Tellervo Koivisto – Tasavallan ykkösnaisen muistelmat (Siltala) on juuri ilmestynyt. Se on kertomus naisesta, joka nousi vaatimattomista oloista tasavallan ykkösnaiseksi ja pysyi silti juurevana iloineen ja murheineen.

Kirja pureutuu Tellervo Koiviston sukutaustaan, kertoo valloittavasti Maunon ja Tellervon rakkaustarinan, kuvailee Tellervo Koiviston identiteettikriisiä kotirouvana, valottaa Tellervon menoa politiikkaan, selvittää Mauno Koiviston nousua suosituksi presidentiksi ja Tellervon elämää valtakunnan ensimmäisenä naisena.

”Juu, mukava sitä on täältä lukea, mitä on tullut tehtyä”, Tellervo Koivisto sanoo ja nauraa päälle.

Anne Mattsson on tehnyt tarkkaa työtä ja selvittänyt juurta jaksaen esimerkiksi sen, mitä Tellervo Koivisto teki eduskunnassa tai Helsingin valtuustossa. Kirja on samalla kertomus suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen muutoksesta. Se sopii hyvin vuoteen, jolloin Suomi viettää 100-vuotisjuhlia.

”Itse pääsin aika vähällä. Eniten joudun tekemään työtä nyt, kun käyn kertomassa kirjasta.”

Äly ei himmene

Kirjassa ei ole omaa lukua Mauno Koiviston sairaudesta, vaikka se onkin ollut läsnä avoparin elämässä vuosia.

Ensimmäiseksi Tellervo Koivisto huomasi, että hänen miehensä muisti oli erilainen kuin aikaisemmin.

”Kun Mauno meni lääkärintarkastukseen, sanoin, että ota se muistamattomuus nyt puheeksi. Hän meni tapaamaan sydänlääkäriä, jonka vastaanottohuoneen toinen kollega oli Alzheimer-lääkäri. Niin sairaus sitten vahvistettiin. Siitä on noin kahdeksan vuotta.”

Sairaus ei tullut Tellervolle yllätyksenä, sillä hän oli nähnyt tuttavapiirissään samaan tautiin sairastuneita.

”Oli se silti pieni säikähdys. Minua lohdutti, kun lääkäri sanoi, että onneksi presidentti sairastui iäkkäänä, sillä silloin hän on samassa asemassa kuin vanhat ihmiset ylimalkaan.”

Sairaus on edennyt näihin päiviin saakka melko hitaasti.

”Vaikka olen ikään kuin omaishoitaja, en varsinaisesti ole joutunut tekemään hoitotyötä. Hän on huolehtinut aamuin illoin pukeutumisestaan ja muistanut ottaa lääkkeet aamulla ja illalla. Vielä marraskuussa hän lähti yksikseen ratikka-ajelulle. Tulemme toimeen ilman suurempaa apua. Meillä on toki apulainen, mutta hän hoitaa lähinnä perheen ruoka-asiat. Ja myös siivooja käy.”

Tellervo Koivistoa ällistyttää edelleen Mauno Koiviston säkenöivä äly.

”Vaikka lähimuisti on mennyt eikä mikään uusi tartu mieleen, hän pystyy vieläkin ystäviensä kanssa keskusteluun yhteiskunnasta ja politiikasta. Ajatukset ja mielipiteet ovat selkeitä ja hyvin muotoiltuja. Minä en yksinkertaisesti pärjää hänelle minkäänlaisessa väittelyssä. Hänellä on vieläkin taito muokata nopeasti ajatuksiaan, ajatella nopeasti, mitä minulla ei ole koskaan ollut.”

Herkkä mies

Tellervo Koivisto on voinut jättää Mauno Koiviston myös pariksi tai kolmeksi tunniksi yksin.

”Tietysti voisi ajatella, että vanhat ihmiset kompastuvat ja kaatuilevat, mutta Mauno Koivisto – vanhana lentopalloilijana – ei kyllä ole kompastellut. Häneltä ei ole koskaan mennyt yhtään luuta poikki.”

”Mauno on käynyt pari kertaa viikossa Alzheimer-yhdistyksen kokouksissa, mutta viime päivinä hän on jättänyt ne väliin.

”Olen yrittänyt taivutella häntä menemään sinne, mutta minua hän ei ole uskonut. Nyt yritän saada turvamiehen suostuttelemaan hänet lähtemään.”

Tellervo ja Mauno Koivisto ovat tunteneet toisensa 66 vuotta, naimisissa he ovat olleet 64 vuotta. Tellervo Koiviston muistelmissa on paljon umpirakastuneen nuorenparin kirjeenvaihtoa. Lokakuussa 1951 Tellervo kirjoitti Maunolle.

…Lisäksi jäi mieleeni, että sanoit auto-asemalla: ”Ole uskollinen” ja mietin mahtaako olla uskottomuutta jos olisin mennyt sinne erään meikäläisen daamina ja ollut hänen kanssaan kello neljään aamulla. Suurin piirtein olisin ollut uskollinen, mutta pientä flirttailua tuskin olisi voinut välttää… Älä anna minun hetken mieliteoilleni mitään merkitystä. Rakastan Sinua ja se riittää. Jos joskus tulee olemaan toisin, sanon sen hyvissä ajoin….

”Sellaista tilannetta ei ole tullut. Hän on harvinaisen hienotunteinen mies. Hän ei esimerkiksi huomauttele ulkonäöstäni, minä puolestani saatan sanoa, mitä ajattelen. Jos hän jostakin syystä ärähtää, heti perään tulee kolme anteeksipyyntöä. Itse olen pahimmillani satakuntalainen, minulla ei ole käytöstapoja ollenkaan.”

Mauno Koivisto on Tellervon mielestä monella tavalla ainutlaatuinen ihminen.

”Nykyisin hän sanoo joka päivä, että me olemme tulleet harvinaisen hyvin toimeen kaikki nämä vuodet. Yleensä luullaan, että miehet ovat naisia karskimpia, mutta tässä vaiheessa meillä on päinvastoin. Hän tosin väittää, että minun karskiuteni on sellaista tekokarskiutta. No, kyllähän se osin on sitäkin, kun hoidan päivittäisiä asioita ja hän taas on enimmäkseen omissa maailmoissaan tai muistoissaan tai suunnittelee vielä laivamatkaa.”

Tellervo Koiviston silmät kostuvat, kun hän kertoo, mitä Mauno oli sanonut hänestä hieman yli kuukausi sitten Suomen Pankin joululounaalla, jonne oli kokoontunut muitakin pankin eläkeläisiä. Mauno Koivisto oli siellä kertonut, että hänelle jäi uskonnollisen isänsä vuoksi pelko maailmanlopusta. Hän oli koko nuoruutensa ajatellut, että jos maailma on joskus alkanut, se loppuu myös joskus. Pelko maailmanlopusta häipyi vasta, kun hän tapasi Tellervon.

Voiko rakkautta kauniimmin ilmaista?

”Ei voi”, Tellervo Koivisto myöntää ja jatkaa:

”En ole koskaan ollut millään lailla epävarma hänen suhteensa, mutta kaikesta päättäen hän kokee minun suhteeni sitä samaa.”

Päivä kerrallaan

Yhteiset menot yhdessä Mauno Koiviston kanssa ovat nyt harventuneet.

”Ei se minua loppujen lopuksi ole kovin paljon hetkauttanut, sillä onhan minullakin ikää, joten miksi ravaisin tuolla ulkona. Meillä on vieläkin joukko hyviä ystäviä, joiden luona vierailemme ja he meillä. Ystävät ovat siis pysyneet – tai pysyneet ja pysyneet – sillä tässä iässä aina välillä kuollaankin.”

Koivistojen arki on muuttunut myös siksi, että rakas vapaa-ajanasunto Tähtelä on nyt tyttären Assi Koiviston ja tämän aviomiehen Heikki Allosen omistuksessa.

Tellervo Koivisto päätti, ettei puutu tyttärensä perheen remonttiin tai suunnitelmiin, mutta silloin kun hän tietää, että Tähtelässä puuhastellaan, hän soittaa sinne ja kyselee, että mitäs sinne kuuluu.

”Vielä viime vuonna vietimme Tähtelässä melko säännöllisesti viikonloput. Viime kesänä en enää pystynyt pihatöihin, voimani yksinkertaisesti loppuivat. Istutin tosin syksyllä tulppaanisipulit ja vähän haikeana mietin ensi kevättä, kun ne kukkivat. Nyt kylminä viikonloppuina olen alkanut ajatella, että onpas mukavaa, kun ei tarvitse lähteä sinne vaan voi jäädä mukavasti kotiin, tänne lämpimään.”