TM tutki alennettua autoveroa: Autojen hinnat nousivat, veron tuotto kasvoi – vain valtio ja autokauppias kiittävät

Autokauppiaat ovat nostaneet hintoja samaa tahtia kun autoveroa on laskettu. Valtiokin tekee tilin, jonka maksajaksi joutuu kuluttaja.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Verot alas - hinnat ylös. Arvaa kuka maksaa erotuksen?

Autokauppiaat ovat nostaneet hintoja samaa tahtia kun autoveroa on laskettu. Valtiokin tekee tilin, jonka maksajaksi joutuu kuluttaja.
(Päivitetty: )
Teksti:
Miikka Järvinen

Tekniikan Maailma -lehden mukaan vuoden 2015 hallitusohjelmassa päätetyt autoveron alennukset eivät ole keskimäärin heijastuneet kuluttajahintoihin, toisin kuin valtiovarainministeriö oletti.

Autoveroa alennettiin tammikuussa 2016, 2017 ja 2018 vähäpäästöisiltä autoilta, joiden hiilidioksidipäästöt ovat alle 140 g / km. Keskihintaisella, noin 32 000 euroa maksavalla autolla autovero on laskenut kolmen vuoden aikana 780 euroa.

Kolmen peräkkäisen vuoden alennuksista huolimatta Suomessa myydyt uudet autot ovat nyt keskimäärin 1,1 prosenttia kalliimpia kuin kolme vuotta sitten. Kauppiaat ovat nostaneet autojen verottomia hintoja samaa tahtia veronalennusten kanssa, eli syksyllä 2015 sekä vuosien 2016 ja 2017 aikana.

Selvityksessä olivat mukana kuluttajille eniten myytyjen uusien autojen lisäksi yrityksille myydyt tai liisatut automallit. Näin ollen TM:n otos on erilainen kuin Tilastokeskuksen, jonka vertailema kuluttajien keskuudessa suosituimpien uusien autojen hintaindeksi on laskenut kolmessa vuodessa 1,7 prosenttia.

Autoveron alentamisesta tilin tekevät autokauppias ja valtio

TM vertaili eri kokoluokkien yhteensä 22 myydyintä automallia, joka kattavat noin puolet kunkin kokoluokan myynnistä. Hiilidioksidipäästöihin perustuvan autoveron määrä vaihteli Ford Fiestan 1 968 eurosta Volvo XC60 AWD -mallin 13 700 euroon.

Autoveron tuotto oli vuonna 2015 yhteensä 802 miljoonaa euroa. Tuotto kasvoi verottomiin hintoihin tehtyjen korotusten ja myytyjen autojen määrän kasvun ansiosta 70 miljoonaa euroa vuonna 2016 ja 67 miljoonaa euroa vuonna 2017.

Vuonna 2018 autoveron on arvioitu tuottavan valtiolle noin 800 miljoonaa euroa, mikä on TM:n mukaan rutkasti alakanttiin. Vuoden 2015 esityksessä autoveron tuoton budjetoitiin olevan alle 700 miljoonaa, mutta toteutunut tuotto oli 802 miljoonaa euroa.

Kuvitellaan, että heitto autoveron budjetoinnissa on vakio. Tuolloin 2015 arviointivirheen perusteella laskettu tämän vuoden autoveron tuotto pitäisi olla yli 910 miljoonaa euroa, veronalennuksista huolimatta.

X