Toimialueen laajennus: Nuorisosäätiö on mukana kuviossa, jossa Viron keskustapuolue myi toimitilansa

Toimitilamyyntinsä kautta Viron keskustapuolue yhdistyy verkostoon, jonka yksi lonkero johtaa lahden takaiseen Nuorisosäätiöön.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Naapurukset, Juri Ratas ja Juha Sipilä, pelasivat ystävyysottelun kesäkuussa.

Toimitilamyyntinsä kautta Viron keskustapuolue yhdistyy verkostoon, jonka yksi lonkero johtaa lahden takaiseen Nuorisosäätiöön.
(Päivitetty: )
Teksti: Jarno Liski

Toissa viikolla virolainen talouslehti Äripäev kertoi, että Viron pääministeripuolue keskusta ja Tallinnan kaupunki ovat tehneet esisopimuksen lähes 900 kerrosneliömetrin tilojen myymisestä Tallinnan keskustasta. Tilat ostaa yhtiö, jonka taustalla on suomalainen liikemies Arto Autio.

Viime viikolla Eesti Ekspress tarttui uutiseen. Lehden mukaan “salaperäinen suomalainen” maksoi tiloista yhteensä noin kolme miljoonaa euroa Viron keskustalle sekä Tallinnan kaupungille. Eesti Ekspress kertoo, että keskustapuolueen saamasta reilun miljoonan euron kauppasummasta valtaosa menee velkoihin, joita puolueella on mainosliikemies Paavo Pettaille.

Artojen afäärit

Historian siipien havinaa voi kuulla siinä, että Arto Aution taustat kiinteistökehittäjänä ovat Kanrak-yhtiössä, jossa hän ja Arto Merisalo tekivät yhdessä bisnestä 1990-luvun lopulla. Kanrakin jälkeen Autio jatkoi kiinteistöbisnestä Comreal-yhtiössä ja Merisalo Nova Groupissa. Nova Group tuli tunnetuksi vuosikymmen sitten Suomen vaalirahakohussa, missä se oli osaltaan helpottamassa ennen kaikea Suomen keskustan talousahdinkoa.

Arto Autio taas jätti parikin konkurssia tehneet Comreal-yhtiöt ja siirtyi Viroon, josta kumppaniksi löytyi kiinteistöliikemies Veljo Kuusk, jonka kanssa Autio pyörittää kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö Brave Capitalia. Brave Capitalilla on edelleen tiiviit suhteet Suomeen.

Säätiön Viro-säätö

Eesti Ekspress myös muistuttaa Yleisradion uutisoineen viime vuonna, että keskustataustainen Nuorisosäätiö sijoitti 12 miljoonaa euroa Aution Brave Capitalin kiinteistöhankkeeseen, jossa rakennetaan kovan rahan luksusasuntoja Tallinnan keskustan merenrantatontille Pirittaan olympiapurjehduskeskuksen alueelle. Säätiön tarkoitusperä on rakentaa asuntoja vähävaraisille nuorille.

Nuorisosäätiön sijoitustoiminta joutui Ylen uutisten jälkeen viranomaisten syyniin, ja kesällä säätiön saamia tukia valvova viranomainen, asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskus Ara totesi sijoitustoiminnan rikkovan monin paikoin lakia.

Brave Capital on myös taustalla monissa Viroon perustetuissa yhtiöissä, jotka kytkeytyvät Nuorisosäätiön ja sen johtajiin sekä näiden yhteistyökumppaniin, rakennusliike Salpausselän Rakentajiin ja sen pääomistaja Mika Wileniukseen.

Brave Capitalin perustamien yhtiöiden nimiin muun muassa sovittiin kaupat Wileniuksen omakotitalosta Lahdessa. Etelä-Suomen Sanomien mukaan kauppahinta 300 000–400 000 euron arvoiseksi arvioidusta talosta oli 1,5 miljoonaa euroa. Kauppa peruuntui sen tultua julkisuuteen.

Viranomaiset ovat yrittäneet selvittää, yritettiinkö kaupoilla kotiuttaa Suomeen Wileniuksen omia, ulkomaille kätkettyjä varoja. Wileniuksella oli Ylen mukaan niin sanotuista Panaman papereista paljastunut Seychelleillä veroparatiisiyhtiö, joka oli purettu loppuvuodesta 2015 – vain vähän ennen omakotitalon kauppaa.

Nuorisosäätiö on tehnyt miljoonien sijoituksen Tallinnan Pirittaan, jonne rakennetaan kovan rahan luksusasuntoja. © KUVAKAAPPAUS err.ee-sivuston uutisesta.

Bisnesveljet Viroon

Wileniuksella oli Salpausselän Rakentajien ohella oma kiinteistökehitysyhtiö MW Invest, joka on ollut mukana muun muassa monissa kauppakeskushankkeissa. Samoissa hankkeissa on ollut myös J. Kärkkäinen -konserniin kuuluva kiinteistökehitysyhtiö Sadepisara, jota johtaa Arto Merisalo. Työntekijöinä molemmissa yhtiöissä on useita entisiä Nova Groupin työntekijöitä.

Merisalo oli konsulttina myös Runnin kylplylän operaatiossa, jossa Nuorisosäätiön johtajat ostivat itselleen keskustataustaiselta lomayhtymältä perinteikkään kylpylän Iisalmen laitamilta.

Yhtiö ajautui pahoihin velkoihin, ja Salpausselän Rakentajien tekemän remontin jälkeen se päätyi kiinteistökonsultti Ilari Hassisen, Tarjoustalo-ketjun perustaneen kauppaneuvos Kari Hautasen sekä kansanedustaja Eero Lehden (kok) omistukseen viime vuonna.

Yle uutisoi viime vuonna laajasti, miten samat tahot olivat toisaalta olleet pelastamassa Nuorisosäätiön johtajien Perttu Nousiaisen ja Aki Haaron mönkään menneitä kylpyläbisneksiä ja toisaalta tehneet menestyksekkäitä kauppoja Nuorisosäätiön talohankkeiden yhteydessä.

Runnin kylpylän nykyinen osaomistaja ja toimitusjohtaja Ilari Hassinen on Arto Merisalon läheinen ystävä ja Arto Aution entinen kumppani Comrealista.

Nyt siis Suomen keskustan ryvettäneestä vaalirahaskandaalista tuttujen Nuorisosäätiön ja Nova Group -miesten uusi pelikenttä on Viro. Samalla Viron pääministeripuolue keskusta saa helpotusta omiin finansseihinsa.

Lue myös:

Nuorisosäätiö edisti varattomien nuorten asumista hankkimalla lomaosakkeita Alpeilta

Jääskeläisen perinne jatkuu

Kauppoja koskevan jutun julkaiseminen viivästyi Ylessä.

Eesti Ekspressin viime viikon keskiviikkona julkaistussa jutussa kerrotaan, että artikkeli on tehty yhteistyössä Ylen kanssa. Jutussa muun muassa kerrotaan, miten Ylen mukaan myös Arto Autiolla on ollut Panaman papereista paljastunut yhtiö Panamassa.

Tällaista uutista ei kuitenkaan Ylellä ole vielä julkaistu. A-studion esimies Riitta Pihlajamäki sanoo, että juttua ei kuitenkaan ole Ylessä hyllytetty – sitä vaan ei ole vielä julkaistu.

”Tästä et kyllä mitään suurta uutista saa”, Pihlajamäki sanoo.

Ylen piti julkaista oma juttunsa yhtä aikaa Eesti Ekspressin kanssa. Pihlajamäki kertoo, että jutun editointi on vielä kesken ”muista työpaineista johtuen”. Hän myös vakuuttaa Seuralle, ettei esimerkiksi Viron pääministeri ole lähettänyt tulikivenkatkuisia sähköposteja toimitukseen.

”Ei ainakaan minulle”, Pihlajamäki naurahtaa.

Nuorisosäätiöön liittyvien juttujen editoiminen on ennenkin osoittautunut hitaaksi Yleisradiossa. Kevään ajan velloneessa Yle-kohussa kerrottiin, miten Nuorisosäätiön viranomaistutkinnat käynnistänyttä juttua vatvottiin Ylessä kuukausia ja lopulta editoitiin viikkojen ajan lähes täysipäiväisesti ennen julkaisua. Tuolloin kerrottiin, miten ex-päätoimittaja Atte Jääskeläisen mukaan Nuorisosäätiön ja keskustan rahoittamisen kanssa piti olle erityisen varovainen. Tämä ei kai kuitenkaan koske Viron keskustapuoluetta?

”Kysytkö ihan vakavissasi?” Pihlajamäki ihmettelee.

Kirjoittaja oli tekemässä Nuorisosäätiö-uutisia Ylessä kesällä 2016.

X