Tuhkimo on ristiriitainen ja kiinnostava hahmo, joka jää jumiin 50-luvun loukkuun – Onko vanhoja Disney-leffoja edes mahdollista katsoa feministisesti?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Vieläkö Disneyn prinsessat kelpaavat esikuviksi nuorille tytöille vai onko aika jo ajanut nöyrien ja klassisen kauniiden valkoisten naishahmojen ohi? Kysyimme feministi Minja Koskelalta, miten Tuhkimon tarinaa voi lukea naisasialasit päässä.

Nuori tyttö itkee sängyn laidalla. Isä on kuollut. Ilkeä äitipuoli paljastaa todellisen luonteensa: kylmä, julma ja syvästi kateellinen tytön kauneudesta ja viattomuudesta.

Tarinan tyttö on tietenkin Tuhkimo, joka joutuu heti elokuvan alussa hyväksymään uuden maailmansa raa´at olosuhteet.

Pian Tuhkimo kuuraa lattioita ja pyykkää.

Mutta reipas ja hyveellinen sankarittaremme ei lannistu. Hän jatkaa unelmointia, laulaa ja haaveilee; vielä kerran pääsen täältä pois.

Disneyn Tuhkimossa (1950) naisen hyveellisyys syntyy muiden piikomisesta. Siitä, että tekee sen valittamatta ja katkeroitumatta.

Onko tällaisille ajatuksille ja naiskuvalle vielä tilaa nykymaailmassa?

Kysyimme asiaa Minja Koskelalta, joka on kirjailija, musiikkikasvatuksen väitöskirjatutkija ja yksi viime vuosien näkyvimmistä nuoremman polven feministeistä.

”Ei nämä ajatukset nyky-yhteiskuntaan sovi, eivätkä mihinkään yhteiskuntaan, mutta eivät ne ole mihinkään hävinneetkään”, Koskela sanoo.

”Alleviivaisin kuitenkin sitä, että ei Tuhkimo itsessään ole ongelma, vaan se ongelma syntyy siitä, että me kerrotaan näitä prinsessatarinoita uudestaan ja uudestaan. Ja jos se on  ainut vaihtoehto, mitä pienille tytöille tarjotaan, siitä syntynyt kaava on jo paljon vahingollisempi.”

Tuhkimo on monikerroksinen hahmo, jolla on tunteet ja oma tahto

Tuhkimon hahmo ei ole Koskelan mielestä aivan niin yksioikoinen ja ankea kuin ensisilmäyksellä näyttää.

Juuri se tekee Tuhkimosta kiinnostavan.

Yhdessä elokuvan ensimmäisistä kohtauksista Tuhkimon pienet eläinystävät, hiiret ja linnut, herättävät tarinan sankarittaren. Tuhkimo on nähnyt kaunista unta, eikä hän malttaisi vielä nousta.

Kirkon kello lyö. Aamu. Aika herätä.

Tuhkimon kiiltokuvamaiseen pintaan tulee heti elokuvan alussa pieni särö. Hän kiukustuu unelmoinnin keskeyttäneelle kellolle. Taasko pitää lähteä töihin?

Juuri Tuhkimon säröt kiinnostavat Koskelaa.

Tarinaa voi nimittäin lukea myös feministisesti: esimerkiksi etsimällä hahmoista eri tasoja ja pohtimalla, miten olosuhteet vaikuttavat hahmojen toimintaan tai kyseenalaistamalla elokuvassa esiintyviä patriarkaalisia rakennelmia.

”Tuhkimo on ristiriitainen ja kompleksinen hahmo. Haluaisin tietää enemmän, kuka Tuhkimo oikeasti on siellä pinnan alla. Elokuvassa hänet on laitettu todella lukittuihin olosuhteisiin: hänelle ei anneta paljon vaihtoehtoja pohtia omaa elämäänsä tai tehdä valintoja. Hän vain odottelee passiivisena, että hänet pelastetaan, vaikka hahmossa olisi potentiaalia paljon muuhunkin.”

Toinen Tuhkimon kiinnostava piirre on hänen hajamielisyytensä. Hänellä on selvästi rikas sisäinen maailma, joka tulee elokuvassa näkyväksi haaveilun ja laulamisen kautta.

”Tuhkimo on myös hyvin naiivi. Se on myös ihan ok, ja se on hänen hahmossaan ihanaa.”

Disneyn elokuvissa keskeinen musiikki voi olla pienille lapsille hyvinkin voimauttavaa ja hauskaa. Laulaminen ja tanssiminen on fyysistä ja aktiivista tekemistä, jota lapset mielellään matkivat.

Disneyn elokuvissa keskeinen musiikki voi olla pienille lapsille hyvinkin voimauttavaa ja hauskaa. Laulaminen ja tanssiminen on fyysistä ja aktiivista tekemistä, jota lapset mielellään matkivat. Kuva: iStock

Tuhkimo edustaa ruumiillistunutta hyvettä, muille naisille jääkin paljon ankeampi rooli

Disneyn Tuhkimo on mielekkäämpi katsoa, kun muistaa, että elokuva on julkaistu vuonna 1950. Sen mustavalkoinen asetelma on aikansa tuote.

Tuhkimo on piirretty klassisen kauniiksi: jalat ovat sirot, hiukset vaaleat ja pitkät, vaikutelma on kevyt. Tuhkimo ei valita, ei juorua, eikä hän ole koskaan karkea.

Ja se laulu. Puhdasta kuin ensilumi.

Siskopuolet ovat toista maata. Ilkeitä ja kohtuuttomia. Isot jalat ja irvokkaat ilmeet. Tyytymättömiä kaikkeen. Ristiriita Tuhkimoon nähden ei voisi olla ilmeisempi.

Mistä ihmeestä tässä on kyse?

”Tässä näkyy tosi hyvin sen sukupuolittuneisuuden kuvaaminen: mitkä ovat naiselle toivottuja ominaisuuksia ja mitkä eivät ole sallittuja. Ajatus hyvästä ja pahasta on kärjistetty ja liitetty näiden hahmojen ominaisuuksiin. Sielun rumuus manifestoituu näissä siskopuolissa fyysisesti, mikä on tosi ongelmallinen ajatus.”

Naisten väliset suhteet on Tuhkimossa kirjoitettu siten, että ne tekevät mahdolliseksi Tuhkimon kärsimyksen. Elokuvan muut naishahmot toistavat vanhaa myyttiä siitä, että nainen on naiselle susi.

”Tämä myytti elää edelleen. Nykymaailmassa se näkyy esimerkiksi puheena siitä, miten ikävää naisvaltaisilla aloilla on työskennellä, kun joutuu koko ajan kuuntelemaan juoruilua. Naiset esitetään niin kateellisina toisilleen, että he puukottavat toisiaan selkään.”

Elokuvan sisarusten väliset kiistat typistyvät kysymykseen siitä, että Tuhkimo on kaunis ja se on siskoille ongelma. 

Elokuvan sisarusten väliset kiistat typistyvät kysymykseen siitä, että Tuhkimo on kaunis ja se on siskoille ongelma.  Kuva: iStock

Koskela muistaa itse nuoruudessaan lukeneensa nuortenlehteä, jossa neuvottiin, että shoppailemaan ei pidä ottaa kaveria, joka on itseä kauniimpi. Tulee vain paha mieli pukukopissa.

Ajatus on niin absurdi, että se naurattaisi, ellei se olisi niin kamala.

”Miksi me ei voida ruokkia aiemmin sitä ajatusta, että me ollaan kaikki erilaisia, ja se on tosi ok.”

Pelastaako heteronormatiivinen avioliitto kaikelta kärsimykseltä?

Yksi Disneyn elokuvan kantavista teemoista on avioliitto. Jo ensimmäisessä kohtauksessa Tuhkimo haaveilee jostain ihanasta. Katsoja mieltää herkästi, että haave rakkaudesta se siellä kummittelee.

Väliin mahtuu ainakin yksi revennyt puku, kurpitsavaunut, haltiakummi ja entistä ehompi tanssiaismekko.

Tyttö ja prinssi rakastuvat. Lasikenkä jää palatsiin.

Nainen on hukassa. Häntä etsitään ympäri valtakuntaa. Ja pam!

Naimisiin.

Onko tämä nyt heterosuhteen ja avioliiton ylistys vai mikä? Ja onko siinä jotain vikaa?

Ei välttämättä, sanoo Minja Koskela.

”Ei tässä elokuvassa ole ongelmallista se, että siinä kuvataan heteronormatiivista avioliittoa. Ongelma on se, että avioliitto kuvataan Tuhkimon ainoana poispääsynä hänen hankalista olosuhteistaan.”

Avioliittoa voi Koskelan mukaan hyvin käsitellä pientenkin lasten elokuvissa. Monen lapsen vanhemmat ovat naimisissa. Monen eivät. Avioliitto on yksi suhde muiden joukossa.

”Sen ei tarvitsisi olla pelastava päämäärä joka tarinalle. On hirveän naiivi ajatus, että avioliitto tekee ihmisen autuaaksi. Jokainen, joka on elänyt elämää lasten satuja pidemmälle, tietää, että ei se mene aina ihan niin.”

”Jos se sama tarina toistuu, että jostain tulee aina se sankarimies, joka pelastaa, niin se ei ole välttämättä hirveän hyvä tarinan kaava.”

Frozen-elokuvan Elsa on hyvä esimerkki nykyaikaisesta prinsessasta, joka tarjoaa katsojilleen aivan erilaista toimijuutta kuin passiivinen Tuhkimo. 

Frozen-elokuvan Elsa on hyvä esimerkki nykyaikaisesta prinsessasta, joka tarjoaa katsojilleen aivan erilaista toimijuutta kuin passiivinen Tuhkimo.  Kuva: iStock

Millainen sitten olisi feministinen versio Tuhkimosta?

Jos prinsessasadut kerran junnaavat liian usein samaa tuttua kaavaa, niin miten niitä kaavoja sitten pitäisi rikkoa?

Mahdollisuuksia on varmasti loputtomasti, mutta ainakin nämä elementit siinä pitäisi Koskelan mielestä olla.

”Hahmot olisivat kompleksisempia. Ei ihmisyydessä ole mitään hyvä-paha-akselia, vaan meillä on kaikilla hyvät ja huonot puolemme.”

Vaikka ihmisten käytös ei aina ole ihan loppuun asti mietittyjä, se ei ole syy esittää hahmoja pelkästään epäinhimillisinä ilkiöinä, joiden ainut tehtävä on korostaa sankarittaren hyvyyttä.

”Uusperheen dynamiikka on kiinnostava aihe monessa perheessä. Siihen olisi varmasti löydettävissä monenlaisia tulokulmia, eikä se ole aina ruusuilla tanssimista. Sisarpuolien välisiä ristiriitaisuuksia ja kähinöitä pitää voida kuvata, mutta elokuvassa voitaisiin näyttää, miten heidän erilaiset historiansa sovitetaan yhteen.”

Tuhkimo taas saisi Koskelan mielestä olla juuri sellainen kuin hän on. Naiivi ja ristiriitainen. Sen sijaan olosuhteet, joihin Tuhkimo asetetaan, pitäisi muuttaa tarinassa toisiksi.

Jos Tuhkimolla olisi hiukan enemmän tilaa tehdä valintoja, hänen kiinnostavat ristiriitaisuutensa pääsisivät paremmin esiin.

Ajatellaanpa vaikka sitä, kuinka Tuhkimo rakastuu prinssiin, vaikka hän ei ensin tiennyt tanssivansa prinssin kanssa. Se, ettei hän kalastele asemaa tai rikkautta, alleviivaa hänen viattomuuttaan.

Elokuvan loppupuolella Tuhkimo saa tietää, että häntä etsitään ja mies, joka haluaa hänen kanssaan naimisiin, onkin prinssi.

Prinssi! Tuhkimo huokaa.

Disney-prinsessastakin alkaa kummasti löytymään toimijuutta, kun miehen asema luokkajärjestelmän huipulla on selvinnyt. Tuhkimo työntää pyykit sylistään sisarpuolelleen ja poistuu tanssien paikalta.

Kyllä kiltti tyttökin haluaa päästä elämässään eteenpäin.

Tällaisilla ristiriitaisuuksilla voisi feministisessä Tuhkimossa revitellä. Disneyn versiosta niitä pitää etsiä naisasialasit päässä.

”Feministisessä versiossa Tuhkimo ei jäisi odottamaan pelastajaa, vaan hän toimisi itse. Tuhkimo saisi välillä kiukustuakin. Tarina saisi ihan erilaisen käänteen, jos Tuhkimo kävelisin itse sinne linnaan ja ilmoittaisi, että minun kenkäni jäi tänne.”

Tuhkimo valitsisi itse tanssiaismekkonsa, vaatisi talossa toisenlaista työnjakoa ja jättäisi luudan silloin tällöin nurkkaan.

Feministisessä tarinassa Tuhkimo ei olisi aina niin saatanan hyveellinen.

Tuhkimon hyveellisyys on poikinut myös useita meemejä, jotka kapinoivat elokuvan tarjoamaa passiivista naiskuvaa vastaan. 

Tuhkimon hyveellisyys on poikinut myös useita meemejä, jotka kapinoivat elokuvan tarjoamaa passiivista naiskuvaa vastaan.

Lue myös: Miehet eivät halua lapsia, koska naiset ovat kontrolloivia pirttihirmuja – Ihanko totta?

X