Tuntematon sotilas hämmensi Irakista paenneen Maadhin: ”Antaisin elokuvalle kolme tähteä”

”Meidän sotamme Irakissa ei lopu koskaan.”

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Irakissa naapuri tai ystävä voi olla vihollinen. Kuka tahansa voi olla tuntematon sotilas”, Maadh AlSammarraie sanoo.

"Meidän sotamme Irakissa ei lopu koskaan."
Teksti:
Mikael Vehkaoja

Television ruudulla Tuntematon sotilas on edennyt siihen kohtaan, jossa kersantti Urho Hietasen kasvoihin on sattunut venäläisten kranaatinsirpale. Mies makaa paareilla, tajuaa menettäneensä molemmat silmänsä.

”Ollaank me siin viel. Vanhas paikas”, Hietanen kysyy.

Elämäniloisen Hietasen tuska ja avuttomuus ovat ympärillä seisoville aseveljille kova pala. Kyse ei ole pelkästään yhdestä miehestä. Jatkosodan perääntymisvaihetta kuvaava kohtaus tiivistää huolen siitä, miten meille kaikille käy.

Suomelle.

Edvin Laineen elokuvaversio vuodelta 1955 on yhtenäisen Suomen peili, johon meillä on tapana vilkaista itsenäisyyspäivänä.

Tänä syksynä yhtenäisyys on ollut koetuksella. Euroopan yli pyyhkivä pakolaisvirta on kärjistänyt mielipiteet siitä, millainen maa Suomi on ja millainen sen pitäisi olla.

Käynnissä on suvakkien ja mamu-kriitikoiden asemasota, jossa näkymätön kranaatti on iskenyt etulinjaan. Taistelijat ovat vammautuneet, vajonneet sokeaan vihaan.

Ollaank me siin viel? Vanhas paikas?

Ei olla.

Me istumme sohvalla Helsingin keskustassa sijaitsevassa asunnossa. Tuiman taistelun kohde, irakilainen pakolainen, istuu vieressäni. Kohta selviää, mitä hän ajattelee Tuntemattomasta sotilaasta.

Haal ma zelna huna? Fe makanna alaadeem”, Hietanen sanoisi jos osaisi arabiaa.

Sota syttyy

Maailma tuntui loppuvan sinä huhtikuisena yönä.

Maadh AlSammarraie oli 11-vuotias, kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin. Maajoukot etenivät alue kerrallaan, ja siviiliväestö siirtyi hyökkäyksen alta pois. Huhtikuun alussa joukot lähestyivät Bagdadia, mutta Maadhin isä ei halunnut lähteä kotoaan.

Kun pommitus alkoi, meteli oli hirvittävä. Tuntui mahdottomalta, että kukaan voisi selvitä sellaisesta moukaroinnista hengissä.

Ensimmäisen yön perhe valvoi ja pelkäsi. Vasta aamulla he kömpivät ulos talostaan. He yllättyivät huomatessaan, että kotikatu taloineen oli täysin ehjä. Täsmäpommit oli suunnattu kauemmas, valtion rakennuksiin.

Pian levisi sana, että amerikkalaiset olivat käyttäneet paukkupanoksia pelotellakseen Bagdadin asukkaita. Sitten yhdysvaltalaiset sotilaat ilmestyivät kaduille. Kahdessa viikossa Bagdad oli kaatunut.

Uskonsoturit

Televisiossa, jota minä ja Maadh tuijotamme kaksitoista vuotta Bagdadin pommitusten jälkeen, konekiväärikomppania on järjestäytynyt riveihin paloaukealle. Sotilaspastori rukoilee miehille voimaa kestää sodan koettelemukset. Sitten veisataan virsi 170:

Jumala ompi linnamme

ja vahva turva aivan,

on miekkamme ja kilpemme

ajalla vaaran, vaivan.

Se vanha vainooja,

kavala, kauhea,

on kiivas, kiukkuinen

ja julma, hirmuinen.

Vain Herra hänet voittaa.

Maadh, 23, katselee kohtausta hiljaa.

”Tämä näyttää tutulta. Uskonto on joka paikassa sodan taustalla”, hän sanoo.

Maadh on itse bagdadilainen sunnimuslimi, ja juuri siinä on ongelman ydin: viime vuosina shiiat ovat alkaneet vainota sunneja. Jokainen tietää, että AlSammarraie on sunnien sukunimi. Se on kuin kyltti, jonka avulla vihollisen tunnistaa jo kaukaa.

”Sunneja on nykyään helppo pidättää. Riittää, kun väitetään, että olet Isis-taistelija. Kukaan ei voi väittää siihen vastaan”, Maadh sanoo.

Sota on ollut aina osa perheen elämää. Isä on maatalousinsinööri, joka vietti 12 vuotta elämästään Saddam Husseinin armeijassa.

”Hän taisteli sekä Iranin että Kuwaitin sodassa. Se oli hirveintä, mitä hän tiesi. Isä on aina sanonut, että minun on parempi opiskella ulkomailla, jotta kukaan ei voi pakottaa minua sotaan”, Maadh sanoo.

Kaikki hänen sisaruksensa ovat hankkineet hyvän koulutuksen. Maadh itse on Irakin amerikkalaisesta yliopistosta valmistunut energia-alan insinööri, joka on erikoistunut polttoaineisiin ja öljynjalostukseen.

Viime keväänä hän lähti Kreikkaan opiskelijavaihtoon. Kun opinnot loppuivat elokuussa, Maadh päätti hakea Euroopasta turvapaikkaa. Uutisissa kerrottiin, että Pohjoismaat ottavat vastaan irakilaisia. Maadh päätyi Suomeen.

Hän on yksi niitä harvoja pakolaisia, jotka ovat saaneet majapaikan suomalaisesta perheestä. Siitä samasta, jonka sohvalla me nyt istumme.

Maadh katsoo kohteliaasti tv-ruutua, mutta Edvin Laineen mustavalkoinen, hidasrytminen elokuva ei taida oikein aueta.

Hietasen ja Lahtisen kina evoluutioteoriasta sentään nostaa hetkeksi hymyn huulille.

Ruumis jalkakäytävällä

Maadh oli 14-vuotias, kun hän näki ensimmäisen ruumiin.

Hän oli leikkimässä serkkunsa luona, kun asemiehet pysäyttivät talon ohi ajavan kuorma-auton. Kuljettaja käskettiin ulos autosta ja häneltä kysyttiin henkilöllisyyspaperit. Sitten asemiehet pakottivat miehen makaamaan jalkakäytävälle ja ampuivat häntä päähän.

Silminnäkijät alkoivat juosta. Myös Maadh juoksi. Hän juoksi koko matkan kotiin eikä katsonut kertaakaan taakseen.

Oikeastaan Bagdadissa ei ole lapsia. On vain ihmisiä, jotka kulkevat eteenpäin taakseen katsomatta. Jos haluaa elää, on keskityttävä tähän hetkeen.

Irakilaisuutta ei ole

Televisiossa suomalaissotilaat ryysivät upseerien teltan ympärille kuuntelemaan uutisia. Pääministeri Jukka Ragnell julistaa radiossa, että sota on tosiasia. Suomen kansa taistelee vapauden, elintilan, esi-isien uskon ja vapaan elämänjärjestyksen puolesta.

”Pieniä on silakat joulukaloiksi”, Lahtinen murahtaa, kun tykkejä tuodaan etulinjaan.

Suomalainen sotilas purnaa, mutta on silti valmis uhrautumaan isänmaan puolesta. Sellainen ajatus kuulostaa Maadhin mielestä oudolta.

Irakin itsenäisyys alkaa vuodesta 1917, kuten Suomenkin. Mutta toisin kuin meillä, Irakin valtiota eivät perustaneet omat asukkaat, vaan brittiläiset siirtomaaisännät.

”Meillä on niin erilaista… Oikeastaan kukaan ei vieläkään välitä Irakista”, Maadh sanoo.

”Jos menet sinne, ihmiset kysyvät ensin, miltä alueelta olet, ja mihin uskontoon kuulut. Irakilaisuus ei kerro ihmisestä mitään.”

Asemiesten hyökkäys

Maadh oli 16, kun shiiojen asemiehet tunkeutuivat sisään kotiin. Perhettä syytettiin Husseinin baath-puolueen kannattajaksi. Kaikki pakotettiin riviin kasvot seinään päin.

Asemiehet veivät talosta huonekalut, telkkarin ja muun irtaimiston. Ryöstön aikana isä ei sanonut mitään.

Perhe sai elää.

Miehen roolimalli

Tuntematon sotilas

Maadh AlSammarraien perhe asui monta vuotta maanpaossa Syyriassa ennen kuin maa ajautui sisällissotaan.

Televisiossa Suomen maavoimat vyöryvät yli vanhan rajan, Neuvostoliiton puolelle, kohti Petroskoita. Koskelan johtaman joukkueen yhteishenki alkaa hitsautua yhteen.

Löytyykö tästä porukasta hahmoa, johon Maadh voi samastua? Kirjakieltä puhuva Honkajoki? Hassuine jalkajousineen ja outoine juttuineen hän edustaa yksilöllistä ajattelua.

”Ei. Tässä joukossa ei ole ketään, johon voisin samastua”, Maadh sanoo.

Suomalaisten sotilaiden kohtaloita sitoo yhteen ajatus yhteisestä historiasta. Maahanmuuttajan on vaikea ymmärtää sitä.

”Miten kukaan voisi uhrautua sellaisen asian puolesta, joka ei kuulu omaan elämään”, Maadh kysyy.

Maadh on lukenut syksyn aikana Suomen historiaa. Hän käy viisi kertaa viikossa kielikoulussa ja tekee palkatonta harjoittelijan työtä helsinkiläisessä startup-yrityksessä.

”Mitä suomalaisuus minulle merkitsee? Ehkä sitä ehtii miettiä myöhemmin. Juuri nyt minulle on tärkeintä saada turvapaikka. Luullakseni on mahdotonta olla suomalainen, ellei ole syntynyt suomalaiseksi. Voin asua täällä ja noudattaa Suomen lakeja, mutta luulen, että tulen aina olemaan irakilainen maahanmuuttaja.”

Naapuri katosi

Viime vuonna Maadhin naapurin talon edessä räjähti pommi.

Puoli tuntia myöhemmin katu oli siivottu ja haavoittuneet kuljetettu pois, kuten tapana on. Sen jälkeen tulivat poliisit. He tutkivat lähiseudun talot yksi kerrallaan ja pidättivät lopulta sen saman naapurin, jonka talo oli vaurioitunut räjähdyksessä.

Kului kuukausia, eikä miestä kuulunut kotiin. Lopulta äiti maksoi viranomaisille 25 000 dollaria saadakseen tietää, missä hänen poikansa on. Sekään ei riittänyt. Vapauttamisesta on maksettava lisää.

Rahoja kerätessään äitiä kalvaa joka päivä ajatus, että poikaa kidutetaan. Se ei ole lainkaan tavatonta.

Tämä on irakilaista korruptiota. Sen takia nuoret miehet lähtevät aina pakoon, kun lähistöllä räjähtää pommi. He tietävät, että heillä on puoli tuntia aikaa.

Rokka Bagdadissa

Tuntemattoman sotilaan taistelut kiihtyvät, ja Suomi joutuu puolustuskannalle. Miehiä siirtyy kiihtyvällä vauhdilla oikosääristen pataljoonaan, mutta henkiin jääneet eivät luovuta.

”Soat loppuu sotimalla”, sanoo Antti Rokka.

Karjalankannaksen pientilallinen on perheellinen mies. Hän haluaa sotia sotansa nopeasti, jotta pääsisi pian takaisin vaimon ja lasten luo.

Mitenköhän Rokka olisi pärjännyt Bagdadissa? Varmasti hän olisi menestynyt taisteluissa sielläkin, tappanut paljon vihollisia.

Vuodet olisivat seuranneet toisiaan. Lapset olisivat kasvaneet aikuisiksi, vaimo harmaantunut. Silti sota olisi jatkunut aina vaan. Vielä silloinkin, kun Rokka olisi vanha mies – ja sen jälkeen, kun hän olisi kuollut.

”Ei teidän sotaanne voi verrata Irakin tilanteeseen”, Maadh sanoo.

Irakissa sota on jatkunut satoja vuosia. Se on pysyvä olotila.

”Meidän sodassamme ovat mukana Iran, Yhdysvallat, Syyria, Venäjä ja Saudi-Arabia. Ne kaikki tukevat jotain osapuolta. Siksi meidän sotamme ei lopu koskaan.”

Siksi niin moni haluaa pois Irakista.

”Vaikka olisit itse onnekas ja säilyisit hengissä, tietäisit, että jossain vaiheessa lapsesi, vanhempasi tai joku perheenjäsenesi joutuu sodan uhriksi”, Maadh sanoo.

Tuntemattomassa sotilaassa Suomella on yksi vihollinen.

”Meillä niitä on lukemattomia, vaikka naapurisi tai ystäväsi. Irakissa kuka tahansa voi olla tuntematon sotilas.”

Autopommi

Viime huhtikuussa Maadhin neljä serkkua kävi kotimaassaan Turkista. Juhlan kunniaksi he lähtivät illalla syömään. Perillä ravintolan luona heidän autonsa takana räjähti pommi, joka tappoi koko seurueen.

Perheestä jäi jäljelle kaksi poikaa. Heidän isänsä oli kuollut jo vuonna 2008 ajettuaan autolla keskelle tulitaistelua.

Joskus Maadh miettii, millaisia miehiä pojista tulee aikuisina.

Hyvä mies

Tuntematonta sotilasta ei ole saatavana arabiankielisenä versiona, joten antaa Maadhin kääntää: ”Iidha kunt fi hajat ’iilaa rajul tayib, huna ladayk wahid.”

Eli: ”Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä, täs siul on sellane”, kuten Rokka sanoi.

”Mitä sillä tarkoitetaan”, Maadh ihmettelee.

Maadh on yrittänyt saada töitä monista eri paikoista. Pätevyys riittäisi, mutta vastaus on aina sama: töitä ei saa ilman suomen kielen taitoa.

Maailmassa on 300 miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat arabiaa äidinkielenään, mutta Suomessa on pula osaavista tulkeista. Meille ei riitä, että tulkki osaa arabiaa ja englantia. On osattava myös suomea tai ruotsia.

”En tiedä, jäänkö Suomeen. Kaikki kestää täällä niin kauan”, Maadh huokaa.

Hän saa Suomen valtiolta 265 euroa kuussa. Sen varaan tulevaisuutta ei voi rakentaa. Eikä perheen nurkissakaan voi elää loputtomiin.

”Minun on löydettävä töitä. Tai ehkä pyrin Saksaan opiskelemaan. Olen kuullut, että siellä asiat etenevät nopeammin.”

Pokkuroinnin loppu

Tuntematon sotilas

”Se nyt vaan on niin, että kaikkien on pakko laulaa.” Kristian Smedsin Tuntemattomassa sotilaassa Riitaoja pakotetaan laulamaan ristillä. Kuva: Antti Ahonen.

Elokuva loppuu. Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto voittaa, mutta hyvänä kakkosena maaliin tulee pieni ja sisukas Suomi.

Maadh ei vaikuta innostuneelta.

”Antaisin tälle elokuvalle kolme tähteä. Mielestäni siinä ei ollut tunnetta.”

Rauni Mollberg teki oman Tuntemattoman sotilaansa 1985. Aku Louhimiehen ohjaaman kolmannen version on määrä ilmestyä joulukuun kuudentena 2017.

Maadh ei usko, että siitä tulee suomalainen vientituote.

”Tuskin tällä tarinalla voi tehdä rahaa ulkomailla. Se on tehty suomalaisille.”

Väinö Linna sanoi Tuntemattoman sotilaan kirjoitettuaan, että hänen tavoitteensa oli riisua sodalta sen arvokkuus.

Tavoite ei tainnut ihan toteutua. Konekiväärikomppanian miehistä tuli kansallissankareita. Rokka on sijoittunut Ylen järjestämässä Satusuomalainen-yleisöäänestyksessä kolmanneksi. Hänen edelleen menivät Rölli ja pikku Myy.

Ajan mittaan Tuntemattoman Sotilaan tulkinnat ovat kuitenkin avartuneet. Vähitellen Linnan sotakritiikki on noussut yhä keskeisempään asemaan.

Kristian Smedsin vuonna 2007 Kansallisteatterille ohjaama Tuntematon sotilas sai valtavasti huomiota. Näytelmässä ammuttiin Tarja Halosen ja Adolf Ehrnroothin kuvat tohjoksi. Venäläiset puolestaan olivat pesukoneita.

”Suomi on kuollut”, Smeds julisti.

Se tuntui puhdistavalta. Vanhojen kuvien tilalle oli syntynyt uusia.

Tuskin kaikenlaista pokkurointia halveksuva Rokkakaan olisi halunnut, että ajatus suomalaisuudesta jämähtää paikalleen. Vanhojen totuuksien toistelu on sama kuin leikkisimme, että sota jatkuu yhä.

Rokan sanoin:

”Soas mie teen minkä pitää, mut leikkimään en ala.”

X