Tuore tutkimus: Lapsi saa uuden koronaviruksen yhtä herkästi kuin aikuinen

Aiemmin on arvioitu, että lapsille tulisi epätodennäköisemmin vakavia COVID-19 -taudin oireita kuin muille ikäryhmille. Vakavat tautimuodot ovat yleisimpiä iäkkäillä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

On vielä epäselvää, voiko lapsi olla aikuista herkemmin oireeton tai vähäoireinen uuden koronaviruksen levittäjä.

Aiemmin on arvioitu, että lapsille tulisi epätodennäköisemmin vakavia COVID-19 -taudin oireita kuin muille ikäryhmille. Vakavat tautimuodot ovat yleisimpiä iäkkäillä.
(Päivitetty: )
Teksti:
Saga Wiklund

Tuoreen Nature-lehdessä julkaistun tutkimukseen mukaan alle 10-vuotias lapsi saa uuden koronaviruksen yhtä todennäköisesti kuin aikuinen. Lapsilla on kuitenkin ollut muita ikäryhmiä vähemmän vaikeita tautimuotoja.

Koronavirukseen on toistaiseksi sairastunut ja menehtynyt eniten iäkkäitä ja pitkäaikaissairaita. Taudin vähäisempi leviäminen lapsiin on herättänyt kysymyksiä siitä, eikö tauti tartu heihin vai onko heillä vahvempi vastustuskyky.

Naturessa julkaistun tutkimuksen aineisto on kerätty Shenzhenistä, Kiinasta. Tutkimus tehtiin siten, että seurannassa oli 391 oireiden perusteella diagnosoitua henkilöä.

Lisäksi tutkittiin 1 286 diagnosoitujen lähikontaktia sen tunnistamiseksi, osoittautuisivatko he testattuina tartunnan saaneiksi, vaikkei heillä olisi ollut oireita.  Lähikontakteissa olleista ihmisistä 7–8 prosenttia oli saanut viruksen.

Koronaviruksen tartuntariski samassa taloudessa kuusinkertainen

Koronavirustartunnan saaneiden kanssa samassa taloudessa asuneilla henkilöillä oli noin kuusinkertainen todennäköisyys saada tartunta siihen verrattuna, että tartunnan saisi jostain toisesta ympäristöstä.

On vielä epäselvää, voiko lapsi olla aikuista herkemmin oireeton tai vähäoireinen uuden koronaviruksen levittäjä. Osa tutkijoista on suositellut koulujen sulkemista.

Lue myös: Viisi faktaa, jotka nyt kannattaa tietää uudesta koronaviruksesta

Karanteeni toimii koronan leviämisen estämisessä

Kotikaranteenin toimivuus on edelleen hieman avoin kysymys, sillä ihmiset voivat sairastuttaa perheenjäseniään. THL:n mukaan Kiinasta, Taiwanista ja Singaporesta saatujen tietojen perusteella karanteeni yleensä ottaen toimii taudin leviämisen estämisessä.

Ainakin karanteenilla voidaan voittaa aikaa ja estää terveydenhuoltopalvelujen ylikuormittumista. Tosin Kiinan Wuhanissa, josta epidemia lähti, terveydenhuoltojärjestelmä kuormittui niin pahoin, että ihmisiä jäi myös pahimmillaan vaille hoitoa.

Lue lisää koronaviruksen tarttumisesta lapsiin Tekniikan MaailmastaTutkimus: Koronavirus tarttuu sittenkin lapsiin yhtä herkästi kuin muihinkin – Epidemiologit suosittelevat koulujen sulkemista

Pahoittelut. Tämä lomake ei ole enää saatavilla.

X