Tutkija: Suomen armeijan tehtäviin ei kuulu operoida Afrikassa tai risteillä eteläisellä Itämerellä
Väitetään, että kulissien takana olisi käynnissä sota puolustusmäärärahoista eri aselajien välillä.
1930-luvulla käyttöönotetut merivoimien panssarilaivat olivat poikkeuksellisen suuri ja kallis hankinta, joka ei vastannut sille asetettuja odotuksia. Lippulaiva Ilmarinen ajoi miinaan ja upposi 13.9.1941.
Suomi on hankkimassa neljä suurta taistelualusta, jotka ovat valtamerikelpoisia mutta sopivat huonosti maan rannikkopuolustukseen. Alusten lähtöhinta on 1,2 miljardia euroa, ja niiden idea on operoida eteläisellä Itämerellä. Tilanne on samanlainen kuin 1930-luvulla, jolloin panssarilaivat ja sukellusveneet veivät varoja, joita olisi kipeästi tarvittu maavoimien hankintoihin. Eikä eteläisen Itämeren puolustaminen kuulu Suomelle.
Ajatukset ovat prikaatinkenraali evp. Lauri Kiianlinnan, jotka hän esitti 1. huhtikuuta Helsingin Sanomissa.
Kiianlinnan puheenvuoro oli kaikkea muuta kuin aprillipilaa. Mitä itäisen maanpuolustusalueen ex-esikuntapäällikön avauksesta seurasi?
Lähes täydellinen hiljaisuus.
Nato-hakuisuutta
Kun puolustusvoimien ja pääesikunnan tiukassa hierarkiassa päällikkö puhuu ja alaiset myötäilevät, siviilipuolella on vapaampaa.
Valtiotieteen tohtori ja eversti evp. Pekka Visuri ei ota suoraan kantaa kenraali Kiianlinnan ajatuksiin, mutta hän katsoo, että meri- ja ilmavoimissa on kaavailuja, jotka ovat lajissaan joko liian kalliita tai Suomen puolustuksen kannalta vieraita.
Syyksi hän nimeää kokonaisnäkemyksen puutteen, toisaalta taustalla lienee myös Nato-aikeita.
On makuasia, tarkoittaako Visuri myös asiantuntemattomuutta.
Esiripun takana puhutaan samalla myös kenraalien sodasta, jota käydään armeijassa eri aselajien välillä. Tähän maa-, meri- ja ilmavoimien kamppailuun määrärahoista Visuri toteaa:
”Ainahan näitä vääntöjä on ollut. Jo 1930-luvulla kisattiin panostuksista maavoimien ja panssarilaivojen välillä. Marsalkka Mannerheiminkin puolustamat maavoimat hävisivät. Puolustusvoimissa oli eri näkemyksiä, mutta syyteltiin myös tiedotusvälineitä ja kampanjointia panssarilaivojen puolesta.”
Visuri myöntää auliisti, että tärkeitä perustehtäviä on suoritettava maalla, merellä ja ilmassa. Tai että kalusto ja tekniikka maksavat aina.
”Mutta sitten tulee analysoida, mitkä tehtävät ovat Suomessa todella tarpeen. Taistelualukset, joiden pitäisi joidenkuiden mukaan olla toimintakelpoisia myös eteläisellä Itämerellä, sekä mittavat hävittäjähankinnat ovat äärettömän kalliita.”
Visuri ei oikein ymmärrä, miksi Suomen armeijan pitäisi toimia myös muissa kuin oman maan puolustustehtävissä.
”Se merkitsisi lisäystä puolustusvoimien tehtäviin. Taustalla voi olla haikailua laajemman EU-solidaarisuuden tai entistä vahvemman Nato-yhteistyön suuntaan. On nähtävissä, kuinka jo parinkymmenen vuoden aikana on tapahtunut vedätystä ulkomaille.”
Visuri itse sanoo olevansa asiassa samaa mieltä kuin pitkäaikainen presidentti Urho Kekkonen: Suomen tehtävä on puolustaa vain ja ennen kaikkea itseään.
Ristiriitoja
Maavoimien puolustajat viittaavat kulissien takana mielellään ja katkerinakin puolustusvoimien johtoon. Komentaja, kenraali Jarmo Lindberg on hävittäjälentäjä ja ilmavoimien kasvatti. Pääesikunnan päällikkö puolestaan on merimies, kontra-amiraali Kari Takanen.
”Voi olla, että sillä on vaikutusta, mutta pitää muistaa, että maan poliittinen johto – eduskunta, hallitus, presidentti – määrittelee myös kalustohankinnat. Määrärahoista päättää aina eduskunta.”
Visuri kuitenkin myöntää, että toki poliittinen johto voi toimia myös huonosti.
”Silloin se tulee luovuttaneeksi valtaa juuri virkamiehille. Mutta kyllä yhä maan johdossa on vallalla suuntaus, jonka mukaan puolustusvoimien ensisijainen tehtävä on kotimaan puolustaminen. Se on myös laissa määrätty.”
Toisaalta niin ikään virkamiehet voivat olla hyvinkin oma-aloitteisia.
”Kieltämättä ristiriitoja on helppo huomata. Mutta ajatus taistelualuksista, jotka toimisivat vaikkapa Afrikan rannikolla, on ristiriidassa poliittisen johdon vallitsevan käsityksen kanssa”, Visuri sanoo.
Vaaramomentti
Eversti evp. sanoo havaintojensa mukaan myös presidentti Sauli Niinistön olevan sitä mieltä, että Suomi hoitaa puolustuksensa itse. Mikään ei viittaa Nato-jäsenyyden suuntaan.
Myöskään aikeita, jotka tähtäisivät armeijan oma-aloitteiseen itsensä tarpeettomaksi tekemiseen, jotta Nato-jäsenyys katsottaisiin välttämättömäksi, Visuri ei horisontissaan näe.
”Meillä ei siten ole myöskään syitä hankkia uusia ja Suomen alueen ulkopuolelle vaikuttavia asejärjestelmiä”, Visuri sanoo ja tulee viitanneeksi myös taistelualus- ja suuriin hävittäjähankintoihin.
”Ne olisivat paitsi kalliita myös turvallisuuspoliittisesti vaarallisia. Kiinnostus ja uhka Suomen aluetta kohtaan kasvaisi”, hän tähdentää.
Tuhansia hevosmiehiä
Maavoimien puolustajat perustelevat näkemystään luvuilla. Suomea puolustettaessa he vannovat maavoimien nimeen ja näkevät, että ne ovat ilmavoimien isojen hävittäjä- ja merivoimien taistelualushankintojen puristuksessa.
He myös kauhistelevat, että maavoimien käyttöön varattu miesvahvuus on pudotettu 30 vuodessa yli 400 000 taistelijan tasolta 160 000 sotilaan lukemiin. Mielellään he viittaavat talvisotaankin. Sen lopulla Suomella oli 365 000:n sotilaan vahvuus – eikä vauras nyky-Suomi yllä edes lähelle samaa.
Visurin mielestä myös maavoimien suuri korostaminen unohtaa nykyajan reaaliteetit.
”Suomella ei ole modernisoituneessa nykymaailmassa minkäänlaista tarvetta saada kokoon talvisodan tai jatkosodan armeijaa. Asevoimien rakenne on nyt kokonaan erilainen kuin toisessa maailmansodassa.”
Miesvahvuus ei siis enää ratkaisekaan.
”Toisen maailmansodan ajan luvuissa oli mukana myös 50 000 hevosmiestä. Heidät ja heidän hevostensa panos on korvattu kehittyneellä aseistuksella, ja sama pätee paljoon muuhunkin.”
Visuri muistuttaa, että asevoimia on supistettu kaikkialla. Neuvostoliitossa oli vielä 1990-luvulle tultaessa yli neljän miljoonan miehen suuruinen armeija. Nyt Venäjän asevoimissa on yhteensä 780 000 sotilasta, ja maavoimien osuus on vain 230 000.
Kylmän sodan aikana Yhdysvalloilla oli Euroopassa 300 000 taistelijaa. Nykyisin heitä on Euroopassa on noin 50 000, joista 30 000 USA:n armeijan leivissä.
”Nykyaikaistumisen ja asejärjestelmien kehityksen tuloksena asevoimien kehitys on vähän sama kuin liike-elämässä, jossa yrityksistä on lakkautettu kokonaisia ammattikuntia. Julkisessa keskustelussa liikkuu paljon myös väärää tietoa.”
Puolustuspoliittiseen keskusteluun antaa lisävauhtia ensi viikolla ilmestyvä Pentti Sainion kirja Armeijan hukatut miljardit (Into).