Tutkimus: Näin arki ja mieli muuttuivat korona-aikana

Koronapandemia pa­kotti tekemään suuria muutoksia arkeen, ja ainakin osa niistä saattoi jäädä pysyviksi muutoksiksi. Poikkeusolot ovat saaneet meidät myös näkemään tuttuja asioita uudelta kannalta, mikä voi muuttaa arvostuksia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Korona-aika on korostanut terveyden merkitystä.

Koronapandemia pa­kotti tekemään suuria muutoksia arkeen, ja ainakin osa niistä saattoi jäädä pysyviksi muutoksiksi. Poikkeusolot ovat saaneet meidät myös näkemään tuttuja asioita uudelta kannalta, mikä voi muuttaa arvostuksia.
Teksti: Marja Aalto

Sitran tutkimuksessa nousi esille muun muassa se, että vuoden 2020 aikana suomalaisten kansallisylpeys nousi. ­Meillä korona-aikaa on onnistuttu hoitamaan loistavasti, olemmehan olleet suorastaan esimerkillisiä maailmassa. Korona-aikana on myös ymmärretty kotimaisen tuotannon arvo.

Myös luottamus omaan kykyyn tehdä muutoksia kasvoi. Havahdutiin siihen, että omilla valinnoilla on merkitystä: yhteisvastuuta arvostetaan.

Korona-aikana lähiympäristön merkitys korostuu

Koska kauas ei pääse, liikutaan enemmän kodin lähellä. Se on saanut monet näkemään kodin lähiympäristön merkityksen uudella tavalla.

Nyt halutaan, että ­kodin ­läheisyydessä, kävely ja pyörä­matkojen päässä, on kaikki tarpeellinen. Vaatimukset hyvää asuinaluetta kohtaan muuttuivat.

Varsinkin ulkoiluun houkuttelevan luonnon arvo ­nousi. Kaupunkien viher­alueet ­ymmärretään nyt aiempaa tärkeämpinä kohtaamis- ja vapaa-­ajanviettopaikkoina. Maaseutua halutaan tuoda kaupunkiin.

Todennäköisesti halu matkustaa ulkomaille palaa ­aika monille, mutta ehkäpä ihmiset panostavat jatkossakin enemmän elämyksiin ja matkoilla kokemuksellisuuteen.

Vastuullisuuden korostuminen

Koska kotona vietetään nyt paljon enemmän aikaa kuin ennen ja kotona ­pitäisi mahtua puuhailemaan monenlaista työnteosta kotikuntoiluun, alkoi moni raivata ­tilaa kotiinsa. On kierrä­tetty, varastoitu ja heitetty pois vanhaa. Moni uskoo, ­että ­sama tulee jatkumaan ­korona-ajan jälkeenkin.

Korona-aika on korostanut terveyden merkitystä. Ehkä jatkossakin halutaan kiinnittää paljon huomiota terveellisiin elämäntapoihin.

Tutkimuksessa nousi ­esille halu tehdä sekä terveellisiä että vastuullisia valintoja esimerkiksi ruoan suhteen.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 1/21.

Lue myös: Koronakriisi yhdistää sukupolvia – ”Elämme hetkiä, joita nykynuoret muistelevat vuosikymmenienkin päästä”

Lue myös: Näin koronavuosi 2020 koetteli hoitoalaa – Ammattilaiset kertovat arjestaan pandemian kourissa: ”Työmoraalilla ja omallatunnolla me tätä pyöritetään”

Mikaela Verspoor, 45, tekee työtään koronarintaman kärjessä.

Mikaela Verspoor, 45, tekee työtään koronarintaman kärjessä. © Pekka Nieminen / Otavamedi

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X