Tutkimus selvitti, mistä suomalaiset kokevat eniten onnea – Jopa perhe ja ystävät jäävät kodille toiseksi

Kotionnellisuus-tutkimus selvitti, mistä suomalaiset saavat eniten onnea ja millaiset tekijät tekevät kodista onnellisen paikan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

43 prosenttia vastaajista saa eniten onnea perheenjäsenistään.

Kotionnellisuus-tutkimus selvitti, mistä suomalaiset saavat eniten onnea ja millaiset tekijät tekevät kodista onnellisen paikan.
(Päivitetty: )
Teksti:
Kiia Heikkilä

Koti on jopa tärkeämpi suomalaisten onnellisuudelle kuin perhe ja ystävät. Ainoastaan terveys ylitti kodin merkityksen onnellisuudelle. Tämä ilmeni Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimuksessa, jossa  moni myös nimesi onnellisen kodin tekijäksi perheenjäsenet, joten läheiset eivät aivan jää fyysiselle kodille kakkoseksi

Yli 1 500 suomalaista järjesteli kyselytutkimuksessa onnellisuutta lisääviä asioita tärkeysjärjestykseen. Terveyden ja kodin jälkeen neljä selvästi onnellisuutta lisäävää tekijää olivat kumppani tai puoliso, taloudellinen tilanne, ystävät ja lapset.

”Kodin tärkeyttä selittää useampi tekijä, esimerkiksi se, että ennen ei ole ollut kahviloita ja ravintoloita, joissa tavata omia läheisiä, vaan kohtaamispaikka on ollut jonkun koti”, sanoo onnellisuustutkija Ilona Suojanen.

Suojasen mukaan pitkä ja kylmä talvi on luonnollisesti tehnyt kodin suomalaisille tärkeämmäksi kuin esimerkiksi Välimeren lämpimissä maissa, joissa kohtaamispaikat saattavat olla puistoja, rantoja ja terasseja ennemmin kuin koteja.

Kolme erilaista kotoilijaa

Kodin tärkeys onnellisuudelle oli tutkimuksessa kiistaton, mutta vastauksissa ilmeni erilaisia tapoja saada kodista onnea. Vastaajista 43 prosenttia saa iloa ihmisistä kodissaan, 39 prosenttia nauttii eniten omasta rauhasta ja 19 prosenttia nostaa ajanvieton lemmikkien kanssa tärkeimmäksi kodin anniksi.

”Sen lisäksi, että ihmiset ovat erilaisia, myös ympärillä olevat ihmiset vaikuttavat kokeeko olonsa heidän kanssaan hyväksi ja turvalliseksi vai ei”, Ilona Suojanen sanoo.

Ne, jotka saavat onnea ihmisistä, pitävät eniten perheen kanssa puuhastelusta ja kotitöistä. He asuvat enimmäkseen omakotitaloissa ja rivitaloasunnoissa. Heistä suurin osa elää lapsiperhearkea ja viettää paljon aikaa perheen kesken.

Omasta rauhasta onnea saavat ihmiset nauttivat kotona rentoutumisen ohella erityisesti itseään kehittävistä asioista. Heissä on enemmän miehiä kuin naisia ja moni yli 55-vuotias vastaaja kuuluu tähän porukkaan. Näille, enimmäkseen kerrostaloissa asuville ihmisille, kodin toimivuus, viihtyisyys ja varustelu korostuvat tärkeinä tekijöinä.

Lemmikeistä onnea saavien joukossa naisia on selvästi enemmän kuin miehiä. Heillä korostuu lemmikkien seuran lisäksi kotionnellisuuteen vaikuttavina tekijöinä kodin ja pihan siisteys, läheiset ihmiset, musiikki ja arjen jakaminen sosiaalisessa mediassa.

”Joskus voi olla vaikeaa tietää, tekeekö se minut onnelliseksi, minkä luulen tekevän minut onnelliseksi. Maan, alueen tai perheen kulttuuri voi luoda odotuksia sille, mistä onnea voi saada.”, Suojanen kertoo.

Hänen mukaansa ihannetilanne onkin, että kotona kenellekään ei tarvitse esittää mitään. Koti on turvan, rauhan ja onnen paikka, joka on ulkoisista paineista vapaa.

onnea

19 prosenttia vastaajista nimesi lemmikkien kanssa puuhailun tärkeäksi kotionnen lähteeksi. © istock

Maalla ja kaupungissa ollaan yhtä tyytyväisiä

Ryhmistä riippumatta kotionnellisuuteen vaikuttaa ensiksi kodin rauhallinen ja turvallinen sijainti. Esimerkiksi sisustus, naapurit ja saunominen vaikuttavat vain vähän kyselyn vastauksissa.

Asuntomuodolla tai talotyypillä ei ole merkitystä, kun vastaajat arvioivat omaa onnellisuuttaan. Kaupungissa ja maalla asuvilla ei myöskään ole erityisen eroavia vastauksia.

”On ihanaa kuulla, että ihmiset ovat onnellisia siellä, missä ovat. He ovat löytäneet itselleen sopivan asumismuodon tai ainakin työstäneet sen itselleen hyväksi. Tulokseen varmasti vaikuttaa myös se, että esimerkiksi maalle haluavat ihmiset muuttavat maalle”, Ilona Suojanen pohtii.

Tutkimuksen tulokset ihmisten koetusta onnellisuudesta ovat linjassa kansainvälisten tutkimusten kanssa, joiden mukaan suomalaiset ovat hyvin onnellisia.

”Ainakin nämä tulokset kertovat, että ei tarvitse linnaa ollakseen onnellinen.”

onnea

Omasta rauhasta onnea saavat 39 prosenttia vastaajista.

X