Miksi työnhaku ei vain etene? Näin köyhyystutkija puntaroi syrjiviä työmarkkinoita
Hallitus haluaa tuensaajat töihin, mutta mitä tehdä, kun kaikki eivät saa töitä vaikka päällään seisoisi? Tutkijan mukaan kepittäminen kaipaisi rinnalleen muita ratkaisuja.
Suomen työmarkkinat ovat tutkijan mukaan jakautuneet: osan työpanos kelpaa, toisten ei.
Suomessa on joukko ihmisiä, joita ei oteta töihin, vaikka työntekijöistä olisi pulaa. Anna-Maria Isola, köyhyystutkija Terveyden ja hyvinvoinninlaitokselta, näkee, että työmarkkinat pitävät sisällään syrjiviä käytäntöjä, joihin työttömän voi olla vaikea vaikuttaa omalla aktiivisuudellaan.
”On nähtävissä, että joidenkin ihmisten kohdalla työnhaku ei vaan etene.”
Syrjinnälle on monia syitä: esimerkiksi työntekijän ikä tai sairaushistoriasta johtuvat pidemmät työttömyysjaksot. Myös osatyökykyisten voi olla lähes mahdotonta saada töitä. Pätkätyöputkeen ajautuneen taas voi olla vaikea päästä kokoaikaiseen tai vakituiseen työhön, koska paikat menevät helposti niille, joiden työhistoria on eheämpi.
”Työnhakijoina on myös jonkin verran työkyvyttömiä, joiden pitäisi olla työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta he ovat työttömyyskorvauksella väärän tuen piirissä.”
Isolan mukaan ei ole täysin selvää, mistä kaikesta työsyrjintä johtuu. Todennäköisesti ainakin työnantajien asenteet vaikuttavat. Esimerkiksi täysin työkykyistä ihmistä saatetaan pitää riskinä, jos tällä on aiempaa kuntoutustaustaa tai pitkittynyttä työttömyyttä.
”Useimmat ihmiset haluavat tehdä töitä. Työnteko tekee ihmiselle hyvää, koska se luo merkitystä elämään.”
Isolan mukaan sekin tiedetään, ettei työllistymisen esteenä yleensä ole se, ettei lähes mikä tahansa työ kelpaisi. Kun taustalla on pitkittynyttä työttömyyttä, eivät ihmisten haaveet työstä ole useinkaan suuria. Kunhan olisi jotain, mistä saa pientä palkkaa.
Työmarkkinat eivät halua kaikkien panosta hyvässäkään suhdanteessa
Hallituksen vuoden 2024 aikana tekemät sosiaaliturvaleikkaukset ovat arvoltaan 1,6 miljardia. Vuodelle 2025 on suunnitteilla 260 miljoonan lisäleikkaukset. Luvut kuvaavat suoria säästöjä valtiontalouteen, eikä niissä ole mukana esimerkiksi oletettuja työllisyysvaikutuksia, koska niiden toteutumisen todentaa vasta aika.
Anna-Maria Isolan mukaan on todennäköistä, että ainakin osa ansiosidonnaisen päivärahan saajista työllistyy nopeammin, kun tukea porrastetaan, mikäli suhdanne on hyvä.
Huonossa suhdanteessa taas työttömänä olevat (tukimuodosta riippumatta) kilpailevat samoista työpaikoista, joita ei riitä kaikille. Hän ei kuitenkaan usko, että hyvässäkään suhdanteessa heikoimmassa asemassa olevien työtilanne paranee.
”Työllisyysvaikutus kohdistuu vain niihin suomalaisiin, joiden panos kelpaa työmarkkinoilla.”
Erityisen hankala tilanne on Isolan mukaan niillä, joille on työttömyyden lisäksi kasaantunut psyykkistä ja fyysistä sairastelua. Kun terveydenhuollosta myös leikataan, avun saanti vaikeutuu entisestään. Silloin mahdollisuudet hakea töitä ja auttaa omaa tilannettaan heikkenevät entisestään. Samanlaista näköalattomuutta aiheuttaa, jos rahat eivät enää riitä edes välttämättömään elämään.
”Perusturvasta ei pysty loputtomasti tinkimään. Toivoisin hallitukselle viisautta, kun näitä säästöjä tehdään.”
Kepin sijaan käden ojennus
Pelkkään keppiin perustuvassa työllisyyspolitiikassa Anna-Maria Isola näkee useita ongelmia. Jos ihmisten vaihtoehdot ovat kokopäivätyö tai täydellinen työttömyys, näköalat omaan elämään tahtovat kapeutua.
Monelle juuri osa-aika- ja keikkatyöt olivat keino parantaa omaa toimeentuloa ja rakentaa ansioluetteloon näyttöä toimeliaisuudesta. Nyt ne ovat muuttuneet kannattamattomiksi, koska työttömyysturvan 300 euron suojaosa poistettiin.
”Ihmisellä pitäisi aina olla mahdollisuus antaa panoksensa tähän yhteiskuntaan ja saada siitä korvaus.”
Sama perusajatus pätee myös sellaisiin osatyökykyisiin suomalaisiin, joiden elämässä on esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmia, eikä työllistyminen kokoaikaisesti ole mahdollista. Heille olisi rakennettava mahdollisuuksia osallistua ja kokea merkitystä elämässä, sillä sen avulla voi löytyä polku eteenpäin. Tukileikkaukset eivät sitä tee.
Isola kertoo esimerkin. Vielä 80-luvulla satamaan saattoi mennä töihin silloin, kun oli selvinpäin ja työkykyinen. Vaikka ajatusta ei voi sellaisenaan siirtää 2020-luvun työelämään, ajatuksen Isolan mukaan voisi.
”Esimerkiksi kunnat voisivat työllistää enemmän. Siinä on ongelmia kilpailun kannalta, mutta julkinen sektori voisi olla jonkinlainen ratkaisu.”
Työn olisi kuitenkin oltava jollain tapaa merkityksellistä, ja siitä olisi saatava pieni korvaus. Muuten hyvä idea uhkaa sulaa ankeaksi tempputyöllistämiseksi, joka ei tarjoa työntekijälle kahta tärkeää kokemusta: mahdollisuutta parantaa omaa elämän laatua tai toimeentuloa sekä osallisuutta yhteiskuntaan.
Anna-Maria Isola suhtautuu myös jonkinlaisella varauksella niin sanottuun kuntouttavaa työtoimintaan, jossa työtä tehdään muiden yhtä huonossa tilanteessa olevien ihmisten kanssa. Erilaisten työpajojen ”työelämäsimulaatiot” eivät useinkaan synnytä kontaktia muuhun yhteisöön tai tunnetta siitä, että omasta työstä todella on jotain hyötyä.
”Työnteon olisi tapahduttava oikeassa maailmassa.”
Juttua on muokattu 22.8.2024 kello 8.24 lisäämällä jutun loppuun kysely.
Oletko kokenut työsyrjintää?
Keräämme lukijoiden kokemuksia syrjinnästä työelämässä ja työnhaussa.