Uimapuvut hylätään Miss America -kilpailusta – Suomessa uimapukukierros pysyy, mutta näytöksiä ei tehdä bikineissä

Missikeisarinna Sunneva Kantolan mukaan missikisat ovat muuttuneet entistä enemmän edustavuuskisoiksi. Persoona on tärkeämpi kuin pelkkä ulkonäkö.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sunneva Kantola on tehnyt muutoksia Miss Suomi -kilpailuun.

Missikeisarinna Sunneva Kantolan mukaan missikisat ovat muuttuneet entistä enemmän edustavuuskisoiksi. Persoona on tärkeämpi kuin pelkkä ulkonäkö.
Teksti:
Lotta Sillanmäki

Miss America ei ole enää ulkonäkökilpailu, vaan pelkkä kilpailu.

Näin totesi Miss America -järjestön puheenjohtaja Gretchen Carlson ABC-kanavan aamuohjelmassa tiistaina.

Jatkossa voittaja valitaan ulkonäön sijaan ajatusten ja kykyjen perusteella. Uimapuvuista ja iltapukukierroksesta luovutaan.

Helsingin Sanomien mukaan muutoksen taustalla on vaikuttanut #metoo-liike. Carlson on esiintynyt julkisuudessa liikkeen puolestapuhujana.

Missikeisarinna Sunneva Kantola kertoo, että Suomessakin on pohdittu uimapukukierroksen merkitystä kisoissa. Toistaiseksi se pysyy osana finaalia.

”Tietysti seuraamme, mitä maailmalla tapahtuu. Missikisat muuttuvat, kun maailmakin muuttuu.”

Miss America on Yhdysvaltojen sisäinen kisa, eikä siten ole täysin verrattavissa Miss Suomi -kilpailuun.

Miss Suomen amerikkalainen vastine on Miss USA. Näiden missikisojen voittajat kilpailevat Miss Universum -tittelistä

Perinteet muuttuvat

Uimapukukierrokset ovat perinteisesti olleet osa kauneuskilpailuita. Miss Suomi on pohjimmiltaan kauneuskilpailu, jossa kokonaisuus ratkaisee.

Kantolan mukaan missikisoista on viime vuosina tullut enemmän edustavuuskilpailuja.

”Suomessa on jo tehty muutoksia siihen suuntaan, että ulkonäön merkitys kisoissa on pienempi ja persoonaa korostetaan enemmän.”

Esimerkiksi muutama vuosi sitten päätettiin, että missit eivät esiinny näytöksissä bikineissä tai alusvaatteissa.

”Uimapukuja pidetään kuitenkin kuvauksissa ja finaalissa.”

”Viime vuonna päätin, että tuomariston haastattelussa ollaan aamutakit päällä, eikä pelkissä bikineissä. Näitä muutoksia tehdään koko ajan”, Kantola kertoo.

Missiehdokkaat tykkäävät bikinikuvauksista

Kantola kertoo, että finalistit eivät ole vastustaneet uimapukujen käyttöä missikisoissa.

”Uimapukukuvauksia halutaan tehdä ja niistä yleensä tykätään. Jos somea seuraa, niin siellä nuoret tytöt ihan itsekin ottavat tällaisia kuvia.”

Uimapuvun malli on kuitenkin herättänyt kritiikkiä menneinä vuosina.

Ensimmäisen kerran bikinit korvasivat perinteisen peittävämmän uimapuvun vuonna 1975, jolloin Miss Suomeksi valittiin Anne Pohtamo. 1970-luvulla uimapukukierroksella esiinnyttiin bikineissä kolmena vuonna.

Sen jälkeen kaksiosainen uimapuku pysyi poissa pitkään, kunnes vuonna 2003 bikinit otettiin jälleen missikisojen uimapukukierrokselle.

Tuolloin missikeisari Eino Makunen paheksui muutosta. Perinteisestä uimapuvusta luopuminen ei miellyttänyt myöskään finalisti Heidi Sjöblomia, jonka mielestä finaaliin valitut bikinit olivat ”pelkät kangaslaput”.

Miss Suomi -finalistit uimapuvuissa vuonna 1972. Arkistokuva.

Vuoden 1972 Miss Suomi -finaalin uimapuvut olivat nykyistä peittävämmät. © Mauno Hämäläinen / Otavamedia

Miss Suomi -kisojen osallistumisohjeissa lukee, että kilpailuun lähetettävässä kokovartalokuvassa asun tulisi mieluiten olla uimapuku.

”Kroppaa katsotaan, kun arvioidaan kokonaisuutta. Pointti on ollut se, että uimapuvussa kropan näkee hyvin”, Kantola selittää.

Uimapukukuva ei kuitenkaan ole välttämätön. Kisoihin voi päästä, vaikka ei lähettäisi itsestään kuvaa uimapuvussa, jos vartalon muodot muuten tulevat esille.

”Misseily on ihanaa”

Miss Suomi -kilpailun järjestää Finnartist Oy, jossa Sunneva Kantola työskentelee.

Hän kertoo, että kilpailua kehitetään ja pyritään parantamaan joka vuosi. Tänä vuonna on kiinnitetty huomiota esiintymistaitoihin.

”Olen huomannut, että usein kaikista vaikeinta on esiintyä omana itsenään, joten tänä vuonna olemme panostaneet siihen. Esiintyessä monelle tulee sellainen tv-kuuluttajan rooli, kun pitää puhua mikkiin.”

Lisäksi tänä vuonna kisoissa halutaan entistä enemmän tukea kilpailijoiden itsevarmuutta ja voimaantumista.

”Misseily on ihanaa. Olen äärimmäisen kiitollinen ja etuoikeutettu, että saan työskennellä näiden ihanien naisten kanssa, ohjata heitä ja vahvistaa kilpailijoiden itsetuntoa”, missikeisarinna hehkuttaa.

Vuoden 2018 semifinalistit julkistettiin toukokuussa. Viime vuoden tapaan voittaja valitaan syksyllä.

X