Ukkonen ja salamat herättävät huolta – Muista nämä viisi asiaa ukonilmalla! Tutkija antaa myös kodin suojelemiseksi tärkeän vinkin

Ukkoskausi on Suomessa vilkkaimmillaan kesäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun. Ukkosen kanssa ei kannata ottaa riskejä, vaikka salama iskee ihmiseen harvoin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ukkonen ja salamat iskee toisinaan kovinkin rajusti.

Ukkoskausi on Suomessa vilkkaimmillaan kesäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun. Ukkosen kanssa ei kannata ottaa riskejä, vaikka salama iskee ihmiseen harvoin.
Teksti:
Jesse Raatikainen

Kun ukkospilveen on kertynyt liikaa sähkövarausta, se purkautuu salamana kohti maata. Kun salama lähestyy maata kohti, se etsii alueelta usein jonkun korkean, sähköä hyvin johtavan asian, jota pitkin se purkautuu maahan.

Ukkosenjohdattimena voi toimia esimerkiksi puu ­­­­­– tai pahimmassa tapauksessa ihminen.

”Salamaniskun arvot ovat kymmeniä tuhansia ampeereita. Eihän semmoiset virtamäärät liiku kenenkään omakotitalon sähköverkossa, mutta samaa sähköä se on”, Ilmatieteen laitoksen tutkija Antti Mäkelä kertoo.

Tutkija huomauttaa, että nykyään on erilaisia sovelluksia, joiden avulla voi seurata ukkosen liikkeitä vaikka reaaliaikaisesti, jos ei ole pystynyt varautumaan etukäteen katsomalla esimerkiksi säätiedotuksia.

Antti Mäkelä antoi Seuran lukijoille vinkkejä, kuinka ukonilmalla kannattaa suojautua.

1. Kun salamoi, älä erotu ympäristöstä

Jos ei ole rakennusta mihin pääsisi suojaan, pitää pienentää todennäköisyyttä salamaniskuun. Salaman lähtiessä pilvestä, sillä ei ole vielä käsitystä siitä mihin se päätyy. Iskupaikka määrittyy vasta viimeisellä sadan metrin matkalla.

Siinä mitä kohteita salamalle maanpinnasta erottuu, usein nimenomaan korkeuden tai sähköjohtavuuden kannalta, on todennäköisin kohde.

Jos ukkonen on päällä ja ihminen vaeltaa esimerkiksi jossakin aavassa Lapin erämaassa, niin huonossa tapauksessa vaeltaja on ympäristössä ”parhaiten törröttävä kohde”, jonka salama saattaa valita. Ei kannata erottua ympäristöstä, jos ulkona ollaan.

2. Ukonilmalla älä suojaudu puun alle

Ukkosella mennään herkästi puun suojaan, mikä johtuu varmaankin rankkasateesta. Puun alle ei pitäisi mennä, koska puu on korkea maasta törröttävä kohde, joka johtaa suhteellisen hyvin sähköä. Se lisää onnettomuuden riskiä.

Jos salama sattuu iskemään puuhun, minkä alla ihminen on, niin salaman virta hyppää yleensä aina ihmiseen siitä puun alaosista, koska ihminen johtaa vielä paremmin sähköä kuin se puu.

3. Unohda sateenvarjo ukkosella

Kannattaa välttää kaikkea, millä teemme itseämme korkeammaksi. Sateenvarjo tietysti lisää jonkin verran iskun osumisen todennäköisyyttä. Niissä on yleensä vielä jotain metallia, mikä johtaa hyvin sähköä. Todennäköisyytenä salaman iskeminen ihmiseen on pieni, mutta Suomessa maahan iskee keskimäärin kesän aikana yli 100 000 salamaa, ja johonkinhan ne iskevät. Silloin tällöin salama tappaa ihmisen.

4. Salama voi iskeä uimariin – Älä mene uimaan

Jos salama on iskemässä uimarin lähistöllä, niin se todennäköisimmin iskee uimariin, koska hän erottuu veden pinnasta. Vesi johtaa hyvin sähköä, mutta jos salama iskee parin, kolmen kilometrin päähän uimarista, virta ei muutu tappavaksi.

Vesi johtaa niin hyvin sähköä, että virta muuttuu nopeasti lämmöksi, noin kymmenen metrin säteellä iskupaikasta. Aina on paras lähteä vedestä pois, mutta kannattaa lähteä myös kauemmas rannasta.

Rannalla kasvaa melkein kaikkialla jonkinlaisia puita, joiden juuret ovat aika hyvin maadoitettu siihen kosteaan rantaveteen tai rantaan. Salama saattaa hakeutua rannan puihin, ja jos ihminen on rantaviivan läheisyydessä voi käydä ikävästikin, kun salama iskee siihen rantapuuhun ja virta kulkee ihmisen kautta. Tiedän 2000-luvulta ainakin yhden tällaisen kuolemantapauksen.

Lue myös: Edes lumisade ei estä ukkosta ja salamointia, kun lämpötila on sopiva

5. Muista ukkossuojaus ja maadoita omakotitalo

Maadoitus liittyy omakotitalon ukkossuojaukseen keskeisesti. Jos salama iskee omakotitaloon, niin virta on matkalla maahan. Jos salamalle on tehty turvallinen reitti, eli maadoitus, silloin rakennuksessa on niin sanottu ukkossuojaus.

Se tarkoittaa sitä, että kuparikaapelit menevät katolta talon nurkkia pitkin maahan. Jos salama iskee taloon, se menee turvallisesti johtimia pitkin maahan. Jos rakennuksessa ei ole ukkossuojausta, niin silloin virta menee satunnaisia reittejä, tyypillisesti rakenteiden läpi ja saattaa sytyttää tulipalon tai aiheuttaa muita pienempiä vaurioita.

Lue myös: Ukkonen voi aiheuttaa kalliita vaurioita – varaudu hyvissä ajoin

X