Ukrainalaiset ammentavat sodan keskellä lohtua, toivoa ja voimaa musiikista – Nämä kappaleet soivat nyt ja yhdistävät kansaa

Jaa artikkeliLähetä vinkki
ukrainalaisten kappaleet
Ukrainassa kuunnellaan nyt meneviä ja kansallista identiteettiä vahvistavia kappaleita. © iStock
Ukrainalaisella musiikilla on pitkä historia. Menestys ei kuitenkaan jää historiaan, vaan maan musiikkikulttuuri on rakastettua myös ulkomailla.

Kukapa olisi ajatellut vuosi sitten, että Ukrainan 31. itsenäisyyspäivää vietetään Venäjän hyökättyä sodan keskellä. Musiikki on ukrainalaisille tärkeä asia. Se kohottaa kansallista mielialaa, antaa toivoa ja yhteisöllisyyttä.

Sodan syttyessä Ukrainan kansallislaulu levisi sosiaalisessa mediassa. 1800-luvun puolivälissä kirjoitettuun, isänmaalliseen runoon pohjautuvan kansallislaulun nimi kääntyy vapaasti suomennettuna: Ukrainan kunnia ja vapaus ei ole vielä murtunut.

Vaikuttava musiikkiperintö

Ukrainan musiikki on ollut menestyksekästä kautta historian. Merkittäviin nimiin lukeutuu muun muassa säveltäjä ja pianisti Mykola Lysenko, joka vaikutti pääasiassa 1800-luvulla. Hän sävelsi muun muassa ukrainalaissyntyisen Nikolai Gogolin klassikkoromaanin Taras Bulba oopperaksi.

Vakaasti kansallismielinen Lysenko kielsi oopperan libreton käännöksen muille kielille, mikä esti muun muassa Taras Bulba -oopperasta innostuneen Tšaikovskin venäjänkielisen version.

Mahdollisesti kuuluisin ja esitetyin säveltäjä on ukrainalaissyntyinen Sergei Prokofjev, joka on säveltänyt maineikkaan version suositusta lastensadusta Pekka ja susi, sekä suositut versiot baleteista Romeo ja Julia, sekä Tuhkimo.

Menestyksekäs euroviisumaa

Lähemmäs tätä päivää tultaessa voidaan todeta, että myös ukrainalainen nykymusiikki voi hyvin: maa on voittanut Euroviisut kolme kertaa. Vuonna 2004 Ruslana voitti kappaleellaan Wild Dances, joka on edelleen Ukrainassa suosittu kappale.

Seuraava voitto nähtiin vuonna 2016, kun Krimin tataareihin kuuluva Jamala lauloi omakohtaisesti Stalinin vainoista kappaleella 1944.

Kolmas Euroviisu-voitto nähtiin vuonna 2022, kun sota oli jo syttynyt. Kalush Orchestran Stefania oli ylistyslaulu äideille, ja siitä tuli samalla ensimmäinen rap-kappale, joka on voittanut kilpailussa.

Voitto oli lähellä myös Helsingissä järjestetyissä Euroviisuissa vuonna 2007, kun Vjerka Serdjutškasta tuli suorastaan ilmiömäisen suosittu kappaleellaan Dancing Lasha Tumbai. Serdjutška jäi kuitenkin toiseksi, kun Serbia voitti 33 pisteen erolla.

Serdjutškan riemastuttava kappale aiheutti kuitenkin pienen skandaalin, kun häntä syytettiin laulavan yhdessä kohtaa ”Russia goodbye” (”hyvästi Venäjä”), lasha tumbain sijaan. Laulaja kiisti syytökset.

Tukea maailmantähdiltä

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Instagramissa levisi video, jossa suositun BoomBox-yhtyeen laulaja Andriy Hlyvnyuk lauloi Ukrainan kansallislaulua ilman säestystä. BoomBox oli vuoden alussa kiertueella Yhdysvalloissa, mutta kiertue keskeytettiin sodan alkaessa.

Hlyvnyuk tahtoi puolustaa maataan ja liittyi Ukrainan armeijaan. Kun Hlyvnyuk joutui sairaalaan, legendaarisen Pink Floyd -yhtyeen kitaristi David Gilmour otti häneen yhteyttä, ja kysyi voisiko yhtye tehdä version Ukrainan kansallislaulusta hänen kuvaamansa videon pohjalta.

Pink Floydin Hey Hey Rise Up -kappaleesta tuli suosittu, ja siitä saadut varat ohjattiin hyväntekeväisyyteen ukrainalaisten ihmisten tueksi. Myös irlantilainen yhtye U2 on osoittanut tukea Ukrainalle, kun nokkamies Bono ja kitaristi The Edge esiintyivät Kievin metroasemalla toukokuussa.

The Rolling Stones puolestaan otti lavalle mukaansa esiintymään ukrainalaisen kuoron. Myös Elton John tuomitsi sodan konserttinsa aikana. John sanoi, että jotkut ihmiset ovat kauhistuttavia, ja vihaavansa ”häntä”. Lauseella hän viittasi Vladimir Putiniin, kutsuen Venäjän presidenttiä ”pikku p*skiaiseksi”.

Nämä ukrainalaiset kappaleet ovat nyt kuunneltuja

Ukrainassa kuunnellaan nyt meneviä ja kansallista identiteettiä vahvistavia kappaleita. Kansanmusiikista ammentavan elektroyhtyeen PROBASS ∆ HARDI kappaleessa Доброго вечора (Where Are You From?) lauletaan vähän, mutta sitäkin vaikuttavamin. ”Hyvää iltaa! Olemme Ukrainasta!”

Okean Elzyn haikea Не твоя війна on vapaasti käännettynä suomeksi Sota, joka ei ole sinun. Nimensä mukaisesti siinä lauletaan sodasta ja sen kauheuksista. ”Kuinka monta lasta lisää sota ottaa, jotka eivät kuulu sille?

Myös poikabändi MBreezen tänä vuonna julkaistu Окупанту, asukas, on suosittu laulu. Siinä käsitellään sitä, kuinka miehittäjä on eksynyt heidän pelloilleen, ja kuinka kotiin ei ole tietä.

Rockyhtye Kozak Systemin menevä Наш маніфест käsittelee sitä, kuinka Venäjän kanssa ei haluta veljeillä. Niin ikään rokkari Skryabinin Коломийки tylyttää Venäjää kovin sanoin ja kiroillen.

Lue myös: Ukrainan-suurlähettiläs Päivi Laine on nähnyt, että kaikki on mahdollista – myös pahassa: ”Ei ole kyse Putinin vaan koko Venäjän sodasta”

suurlähettiläs Päivi Laine

Maidan-aukiolla väliaikaisessa muistomerkissä on teksti: ”Ukrainians killed by ­Putin”, eli Putinin tappamat ukrainalaiset. Ukrainan liput edustavat sodassa kuolleiden määrää. ”Suomi ei ole eri asemassa kuin muutkaan Venäjän rajavaltiot”, sanoo suurlähettiläs Päivi Laine. © Miska Puumala

X